Tämän ovat Draga ja Aleksanteri tehneet, he ovat saattaneet Serbian horjuvalle pohjalle ja syösseet sen turmioon, he ovat sanan täydessä merkityksessä hävittäneet maan.
Ja täytyyköhän minun kertoa teille, ystävät, niistä onnettomista uhreista, jotka nääntyvät vankiloissa? jatkoi översti Maschin lyhyen vaitiolon jälkeen. Ei, ei varmaan! Te kuulette näiden nyyhkytykset, heidän kirouksensa ja kimeät huutonsa, te kuulette ne, mutta ette voi antaa onnettomille mitään apua, sillä ne rautaportit ovat suljetut, jotka Draga on asettanut heidän vankiloittensa eteen, liian paljo on kätyreitä, jotka niitä vartioivat.
Sallikaa minun kertoa teille ainoastaan yksi tapaus, joka on omiaan näyttämään, millainen oikeus nykyään vallitsee Serbiassa. Vähän aikaa sitte, tuskin on siitä kulunut kolmea kuukautta, tarjottiin kuninkaallisessa pöydässä pasteija. [Tässä kerromme historiallisen tosiasian.] Kuningas on hyvin ihastunut tähän pasteijaan, ja siitä syystä ei hän jaksanut odottaa, vaan maistoi sitä ennenkuin hovipalvelija oli, kuten tavallista, sitä ensin maistanut. Sillä Aleksanteri pelkää aina myrkkyä kuten kaikki muutkin tyrannit. Hän ei tunne olevansa varma omassa talossaan. Hän ei luota palvelijoihinsa ja joka viinikulauksessa, jonka hän juo, joka leipäpalassa luulee hän ottavansa myrkkyä. Mutta pasteija maistoi hänestä niin hyvältä, että hän arvelematta alkoi syödä sitä. Koko hovi nautti nähdessään millä halulla kuningas söi pasteijaa. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi alkoi kuningas äkkiä tuntea pahoinvointia. Tähän pahoinvointiin oli luonnolliset syynsä, sillä kuningas oli ahneudessaan syönyt sitä liian paljon, kun se vielä oli liian kuurnaa.
Mutta tuskin oli kuningas tuntenut tuskia, ennenkuin hän kalmankalpeana kavahti pystyyn ja huudahti:
Minä olen myrkytetty!
Heti käski kuningatar Draga, joka sellaisissa tilaisuuksissa aina tahtoo näyttää suurta hellyyttä kuningasta kohtaan, jota hän itse aina pettää, heti käski hän siis, että koko kyökkiväestö oli vangittava. Hän antoi viedä kyökkipäällikön, pasteijan tekijän ja erään kyökkipojan, joka niinikään oli ottanut osaa pasteijan tekoon, omaan kamariinsa ja pani siellä kuulustelun toimeen. Kyökkipäällikkö ja pasteijan tekijä todistivat selvästi, ettei heillä ollut ollut mitään tekemistä pasteijan kanssa ja niin tuli koko syy onnettoman kyökkipojan niskoille, seitsentoista vuotiaan pojan, joka varmaan ei itse olisi voinut valmistaa pasteijaa.
Kyökkipoika tuomittiin heti kuolemaan. Hänet vietiin erääseen linnoituksen vallihautaan ja siellä ammuttiin hänet, vaikka raukka yhä vakuutti viattomuuttaan ja vannoi kyyneleet silmissä, että hän rakasti kuningasta ja ettei hän koskaan ajatellutkaan myrkyttää häntä.
Syvä liikutus valtasi kuulijat. Muutamat hyppäsivät ylös paikoiltaan, toiset taas huusivat:
- Se on liikuttavaa, raakaa, petomaista!
- Minä puolestani väitän, jatkoi Maschin, — että se on tavallista Serbiassa, sillä maassa, jossa tuomioistuimet ovat menettäneet merkityksensä, jossa harjoitetaan kabinetti tuomiota, jossa tuomio-oikeus on langenneen naisen käsissä, sellaisessa maassa, hyvät ystävät, ei mikään kummastuta. Tämä kyökkipoika raukka ei varmaan ole ainoa, jolta Draga on ottanut hengen. Minä voisin istua tässä ja kertoa teille huomis-aamuun saakka niistä onnettomista, joita hän on salaisesti vangituttanut ja tuomiotta murhauttanut. Kuka muuten on enää varma Serbiassa? Kuka voi enää, kun hän illalla panee levolle, nukkua siinä varmassa vakaumuksessa, että hän aamulla saa rauhassa herätä? Ei kukaan meistä, ei kukaan koko Serbiassa!