Tätä sanoessaan oli Genia avannut pöytälaatikon, jossa oli joukko vanhoja, kellastuneita papereita. Äkkiä keksi hän kirjepakan, joka näytti olevan myöhäisemmiltä ajoilta. Ainakin oli paperi vielä valkoista ja kirjeet olivat huolellisesti sidotut sinisellä nauhalla. Joka kirje oli eri kotelossa ja kun Genia avasi nauhan ja katsoi ensimäistä kirjettä, pääsi häneltä heikko huudahdus. Sitte ojensi hän vapisevin käsin kirjekuoren tohtorille ja sanoi väsyneesti:

- Kas tässä, lukekaa, Charlot, — voitteko arvata, kelle hän on kirjoittanut nämä kirjeet? Niin, minulle, jok'ainoa on kirjoitettu minulle! Hänellä oli siis halu puhella kanssani, vuodattaa sydämensä minulle. Kun hän tiesi minun olevan vieraassa maassa, kirjoitti hän kuitenkin minulle, — ah, kirjeitä, joita minä en voinut saada, kun ei hän tiennyt osoitettani!

Ja sitte alkoi hän lukea kirjeitä toista toisensa jälkeen. Charlot ei häntä häirinnyt, vaan vetäytyi taapäin erääseen nurkkaan ikkunan vieressä ja tuijotti alas kadulle. Vähä väliä kuuli hän Genian nyyhkyttävän ja sitte hiljaa itkevän. Sitte mutisi hän taas:

- Oi Jumala, kuinka mielelläni annan sinulle anteeksi, äiti, eihän minulla ole mitään anteeksi antamista.

Tässä kirjeessä oli näet kreivitär Sandorf pyytänyt tyttäreltään anteeksi, kun hän niin ajattelematta oli hyljännyt tyttärensä. Kaikista näistä kirjeistä hehkui lämmin äidin rakkaus. Mistä ilmeni se ikävä, jota ijäkäs äiti tunsi muistellessaan lastansa sekä hänen epätoivonsa kun ei voinut löytää Geniata.

Hetken perästä ojensi Genia itsensä suoraksi. Hän näytti tyyntyneen, näyttipä melkein iloiselta.

- Näettekö, tohtori, sanoi hän professori Charlotille — nyt en itke enää, nyt olen tyyni. Minä tiedän, että äiti on antanut minulle anteeksi, hän on huomannut tehneensä väärin minua kohtaan, hän tiesi, etten minä ollut huono nainen, että hänen tyttärensä ei voinut olla huono ja hän on pitänyt minua kuten ennenkin tyttärenään. Se kirous, jonka hän kerran heitti minulle, on nyt otettu pois. Ylpeänä voin taas nostaa päätäni. Ja nyt, tohtori, on minulla vaan yksi ainoa pyyntö — minä tahdon, minun täytyy löytää Stefan. Luuletteko todellakin, että häntä pidetään vangittuna? Jos niin on, niin voi se olla ainoastaan Draga, joka on vallannut hänet.

- Voi olla mahdollista, että Draga on vallannut hänet, mutta Draga ei voi tehdä hänelle mitään pahaa. Ennen kaikkea olen vakuutettu siitä, että hänen toiveensa ei toteudu, sillä Stefan ei mene enää hänen syliinsä, hän kuuluu kokonaan teille, Genia! — — —

Kolmen seuraavan päivän kuluessa, antoi Genia hakea Stefania ympäri koko Wienin, mutta tuloksitta. Mahdotonta oli löytää jälkeäkään kadonneesta. Se oli Genialle onneksi, että hänellä oli vielä muita velvollisuuksia, nimittäin äidin hautaaminen. Se tapahtui eräänä kirkkaana ja kauniina kevätpäivänä. Genia ajoi lähinnä ruumisvaunujen perässä ja pitkä jono vaunuja tuli jälestä. Kaikki vanhat perheen ystävät ja tuttavat olivat tulleet osottamaan kreivitär Sandorfille viimeistä kunnioitustaan.

Alkoi jo hämärtää, kun Genia palasi äitinsä haudalta, tietysti professori Charlotin seurassa, joka näinä päivinä ei väistynyt hänen rinnaltaan.