Genia astui taloon, joka yhä kuului hänelle. — Oli löydetty testamentti, josta näkyi, että kaikki mitä Sandorfin perhe oli omistanut, tulisi nyt heidän ainoalle perilliselleen, Genialle.
Tämän testamentin oli jo isä tehnyt, eikä äiti ollut tehnyt siihen mitään muutoksia.
- Näettekö tohtori, nyt olen rikas, sanoi Genia — nyt on minulla omaisuus, jota miljoonat ihmiset kadehtivat — ja kuitenkin olen köyhä, sillä minulta on otettu Stefan. Minä en enää epäile, että hänet on ryöstetty minulta, hänet on viety Serbiaan ja siitä syystä on velvollisuuteni seurata häntä sinne!
- Serbiaan? huudahti Charlot säikähtyneenä. — Oi ei — elkää sitä tehkö, minä varoitan teitä siitä.
- Mutta minä en nyt tottele teidän varoitustanne, Charlot, tällä kertaa täytyy minun toimia sydämeni mukaan. Kun Stefan on Serbiassa, niin on minunkin paikkani siellä, täytyy minunkin antautua suurten vaarain alaiseksi. Missä hän on — siellä tahdon minäkin olla, sillä me olemme yksi — yksi ruumis ja yksi sielu. Minä ja'an hänen kohtalonsa, olkoon se sitte kuolema eli kadotus eli — autuas onni!
Silloin näki Charlot, ettei hän voinut estää Geniata matkustamasta
Serbiaan. Ihaillen katsoi hän Geniaan ja sanoi:
- Niin, te olette oikeassa — teidän täytyy palata Serbiaan, teidän täytyy hakea rakkaanne, antakoon Jumala siihen siunauksensa.
KAHDEKSASKYMMENES LUKU.
Vanha ystävä.
Oli ilta. Översti Maschinin kirjoituspöydällä paloi lamppu ja sen ääressä istuivat översti ja Avakumovitsch. He katselivat joitakin papereita.