- Eräs työmies — nyt? kysyi översti ihmeissään. — Minä en ole häntä tänne kutsunut. Mitä hän tahtoo?
- Sitä ei hän sanonut, herra översti. Hän tahtoo sanoa sen vaan teille.
Översti meni kiireesti huoneeseen, heitti pyyhinliinan kirjeiden päälle, jotka olivat pöydällä ja ilmoitti Avakumovitschille vieraan tulosta.
- Kun ei se vaan olisi vakooja, vastasi tämä. — Ah, toivoisinpa, että olisimme jo määrän päässä, että koko tämä homma olisi jo takanamme, sillä minä pelkään aina vaan vakoilua.
- Oh, te näette kaikki liian mustana, vastasi översti Maschin. — Petosta ei teidän tarvitse ollenkaan pelätä, sen toistan vielä kerran, ja —
Hän vaikeni äkkiä sillä lyhyesti koputettuaan ovelle astui pitkä ja hoikka mies huoneeseen. Hänellä oli harmahtavat mustat viikset, kalpea iho ja suuret, tummat, sielukkaat silmät.
Tämän miehen tavaton kauneus teki syvän vaikutuksen tässä yksinkertaisessa työmiehen puvussakin.
- Tahdotteko puhua kanssani, hyvä herra? kysyi översti Maschin.
Työmies, joka oli puettu puna ja valkoraitaiseen puseroon, tummiin polvihousuihin ja piti kädessään hattua, heitti tutkivan silmäyksen Avakumovitschiin.
- Ah, minä näen, että teillä on jotain ilmoitettavaa minulle kahden kesken, sanoi översti. Puhukaa te vaan, tätä miestä ei teidän tarvitse peljätä.