- Toinen kerros, vasen sivu, kolmas ovi.
- Kiitos, rakas virkaveli, kiitos vaan! Minä toivon, että meistä pian tulee hyvät ystävät. Olen jo kuullut, että teillä on määräävä asema palvelusväen keskuudessa, lisäsi Demeter — ja minusta olisi oikein hauskaa päästä teidän suosioonne.
Vanha palvelija kumarsi suojelevan näköisenä päätänsä ja mutisi jotain, joka näytti merkitsevän samaa kuin:
Saatanhan siksi tulla! ja meni menojaan.
- Tämä oli vaikeinta, sanoi Demeter itsekseen ja meni niin kiireesti kuin mahdollista ylös toiseen kerrokseen. — Mutta se tieto piti minun saada.
Se tyhmeliini ei kaikeksi onneksi epäillyt ollenkaan ja nyt on vaan kysymys siitä, onko Ivanovitsch jo sisällä kuningattaren luona vai ei.
Nyt avasi Demeter Banjaluki päättävästi oven kuningattaren etuhuoneeseen. Hän tunsi itse, kuinka sydämensä löi kovasti. Sillä nyt piti koko salaliiton menestys ja samalla Serbian kohtalo ratkaistaman. Jos vaan kuningatar oli nyt etuhuoneessa keskustelemassa Ivanovitschin kanssa, niin oli kaikki hukassa. Mutta jos Ivanovitsch oli yksin, niin —
Ah, Jumalan kiitos, hän oli yksin, vielä ei ollut liian myöhäistä!
Nähdessään petturin täytyi Demeter Banjalukin oikein hillitä itseään, sillä hänellä oli hyvä halu yhdellä hypyllä heittäytyä hänen päällensä ja lyödä hänet lattiaan. Mutta se ei saanut tapahtua, sillä pieninkin huuto Ivanovitschin puolelta olisi pilannut kaikki ja syössyt Banjalukin itsensä perikatoon. Hän päätti siis näytellä osansa loppuun asti.
Ivanovitsch seisoi keskellä huonetta. Hän ei nähtävästi uskaltanut istuutua silkillä päällystetyille tuoleille. Ivanovitsch teki syvän kumarruksen, kun hovilakeija astui sisään. Demeter meni hänen luoksensa, otti ylpeän ryhdin ja kysyi, puhuen nenäänsä: