- Oletteko herra Ivanovitsch?
- Kyllä, herra.
- Te olette pyytänyt päästä hänen majesteettinsa kuningattaren puheille?
- Kyllä, herra, sen olen tehnyt.
- No, silloin on minun ilmoitettava teille, että hänen majesteettinsa kuningatar ei voi ottaa teitä vastaan nyt heti, ennenkuin olette hankkinut poliisilta pääsyoikeuden.
- Pääsy oikeuden? Mitä se tahtoo sanoa? kysyi Ivanovitsch. — Jumalan tähden, sanokaa, ei suinkaan se ole mitään vaarallista?
- Ei toki! Teidän pitää sanoa herra poliisipäällikölle, kuka olette, missä asutte, ja mitä tahdotte hänen majesteetiltaan. Huomaatte kai, ettei tänne saa juosta noin vaan joka mies puhumaan kuningattaren kanssa. Jos sellainen olisi sallittua, niin voisi vaikka murhamies hiipiä tänne linnaan.
- Murhamies, sehän olisi hirmuista! huudahti Ivanovitsch. Hallitkoot ja eläkööt heidän majesteettinsa vielä monta, monta vuotta! Se on minun toivomukseni, hyvä herra. Uskokaa minua, että hartain toivoni on se, ja olen tullut tänne juuri varoittamaan heidän majesteettejansa.
- Elkää minulle sitä kertoko, keskeytti hänet Demeter kuivasti. — Kaiken tuon saatte kertoa poliisipäällikölle. Mutta seuratkaa nyt vaan heti minua! Meillä ei ole aikaa hukata. Tuolla portilla odottaa teitä poliisi.
- Poliisi? Poliisiko odottaa minua? huudahti Ivanovitsch vavisten. Ei suinkaan hän aikone panna minua kiinni?