- Kas niin, elkää nyt näyttäytykö tyhmemmältä kuin olette! Olenhan jo sanonut teille, että kysymys on vaan siitä, että teidän on poliisipäällikölle sanottava kuka olette. Eteenpäin siis!
- Anteeksi herra, minä olen palvelijanne, vakuutti Ivanovitsch. — Te ette voi arvata, kuinka paljon minä rakastan kuningasparia. Mutta he ovatkin niin hyviä. Kuka voisi olla heitä rakastamatta?
Kun Ivanovitsch näin jutteli, oli Demeter hitaasti kulettanut hänet ovelle ja tunki hänet siitä ulos.
Hän hengitti syvään saatuaan Ivanovitschin ulos käytävään. Sillä nyt oli ainakin tällä hetkellä tehty mahdottomaksi kuningattaren yhtyminen petturin kanssa.
- Elkää sanoko täällä mitään, sanoi hän Ivanovitschille — vaan seuratkaa minua portaita alas.
Demeter juoksi portaissa niin kiireesti, että Ivanovitsch tuskin ehti seurata perässä. He kulkivat eteisen läpi. Ovenvartija avasi oven ja portilla seisovan, vahdin ohi riensivät he ulos kadulle. Siellä näki Demeter Azan seisovan poliisin puvussa.
- Näettekö, sanoi hän Ivanovitschille — tuossa on poliisi, joka seuraa teitä.
Hän meni Ivanovitschin kanssa Azan luo, joka heti tuli heitä vastaan ja kysyi komentavalla äänellä:
- Onko se herra Ivanovitsch?
- Kyllä, herra poliisikonstaapeli, vastasi Demeter.