- Niin, miksi en voisi sitä tehdä? vastasi Ivanovitsch. — Tehän rakastatte myöskin kuningatarta. Niin, ajatelkaa nyt, kun on tehty pirullinen salaliitto kuningasparia vastaan. Huomenna puoliyön aikana aikovat he tunkeutua konakiin. Mutta minä tiedän kaikkien salaliittolaisten nimet. Ha, haa, kaikki nimet tunnen minä ja minun taskussani on luettelo kaikista ja sen luettelon aion minä suurimmassa alamaisuudessa antaa hänen majesteetilleen kuningattarelle. No, mitä luulette nyt, ettekö usko, että minä saan runsaan palkinnon?
- Kyllä minä sen uskon, Ivanovitsch! sanoi Demeter Banjaluki äkkiä aivan toisella äänellä. — Ja sen saatte nyt heti paikalla.
Aza ymmärsi kapteeninsa tarkoituksen. Nuolennopeudella tarttui hän käsin Ivanovitschin kaulaan ja puristi sitä niin kovasti, että hän oli kuin rautapihdissä. Hyökkäys oli tapahtunut niin äkkiä, että Ivanovitschilla ei ollut aikaa edes huutamaankaan. Hänen kasvonsa muuttuivat hirmuisesti ja saivat mitä suurimman kauhun ilmeen.
- Vie hänet pois tuohon puuhun! käski Demeter Banjaluki osoitti erästä hoikkaa tammea.
Aza laahasi puun luo petturin, joka epätoivon rohkeudella vastusteli. Sillä välin oli Demeter Banjaluki ottanut taskustaan nuoran, jonka sitoi silmukkaan. Ei koskaan ennen ollut hänestä ollut niin helppoa kuin nyt ryöstää ihmiseltä elämä. Sillä olihan tämä petturi tuhat kertaa ansainnut kuoleman. Tämä Ivanovitsch oli läpeensä konna. Hänen täytyi kadota maan päältä.
Kun he olivat tulleet puun luo, käski Demeter nuorta toveriaan pitämään konnaa oikein kiinni, että ennemmin kuristaisi hänet yhdellä kertaa kuin päästäisi pois käsistään. Sitte kiipesi hän puuhun ja kiinnitti nuoran erääseen oksaan, jotta silmukka riippui alhaalla. Nyt hyppäsi Demeter alas, tarttui Ivanovitschin jalkoihin ja käski Azan nostaa yläruumista, jotta pää tulisi silmukkaan.
- Nyt, hyvä ystäväni Ivanovitsch, sanoi Demeter, voit ilmoittaa salaisuutesi madoille. Sinä hävytön roisto, joka tahdoit pettää kunnon miehet! Minä toivoisin, että sinulla olisi kymmenen elämää jotta saisin ne ottaa sinulta kaikki tyyni.
- Armoa! huusi Ivanovitsch korahtelevalla äänellä. — Minä olen — minä en puhu mitään!
- Et puhu mitään — niin, sitä sinä et tee ystäväni, sanoi Demeter Banjaluki ja nauroi. — Siihen voit luottaa. — No. Aza, joko olet saanut hänet tarpeeksi korkealle? Toimittakaamme hänet pian pois tieltä! Me puristamme hänestä ulos viimeisenkin ilman, mikä hänessä vielä on.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Ivanovitschin pää silmukassa. Tosin koetti hän, vetämällä pään olkapäiden väliin tehdä Demeterin aietta vaikeammaksi, mutta koe ei onnistunut. Demeter tarttui konnan polviin ja heittäytyi sitte itse maahan niin, että murhattavan ruumis venähti.