- Onko hän kuollut? kysyi Demeter.
- Ei vielä! vastasi Aza.
- No, sitte annan minä hänelle loput.
Näin sanoen hyppäsi Demeter hiukan taapäin ja kohta välähti tikari hänen kädessään.
- Ota ensin häneltä pois luettelo. — Aza, tutki hänen taskunsa!
Aza hyökkäsi heti tuon oksasta riippuvan miehen kimppuun, joka vielä eli. Hän tutki kaikki hänen taskunsa. Hän otti pois paperit eikä unohtanut tutkia, oliko rahojakin taskuissa.
- Nyt se on selvä, kapteeni, sanoi hän. — Anna nyt hänelle viimeinen isku. Se veijari potkii, sitä on niin vaikea katsella.
- Oh, kyllä tässä vielä on aikaa, sanoi Demeter. — Sinä tiedät, Aza, etten minä muutoin voi nähdä ihmisen kärsivän ja että minä aina tapan tuottamatta tarpeettomia tuskia. Mutta tälle pedolle suon kärsimykset kaikesta sydämestäni. Sillä maan päällä ei löydy kurjempaa olentoa kuin petturi on. Aina Judaksen ajoista asti ovat nuo roistot olleet häväistyjä ja sysättyjä muiden ihmisten yhteydestä.
Ivanovitschin ammottavasta suusta kuului koriseva ääni. Demeter hyökkäsi heti petturin kimppuun ja työnsi tikarin vartta myöten sydämeen. Nyt se oli tehty. Ivanovitsch oli kuollut. Häntä ei salaliittolaisten tarvinnut enää peljätä.
- Onko täällä ketään, joka huomasi meitä? kysyi Demeter Banjaluki.
Katso ympärillesi, Aza!