- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan Demeter Banjalukista?
- Demeter Banjalukista, änkytti uskoton nainen, siitä suuresta ryöväristä, Mustain vuorten hallitsijasta.
- Aivan niin, se olen juuri minä, vastasi Demeter. — Mutta nyt en ole tullut tänne ryövärinä, vaan kostajana. Minä olen nyt päättänyt auttaa salaliittolaisia, jotka huomenna aikovat murhata kuningasparin.
- Mutta enhän minä ole tehnyt sinulle mitään pahaa, ulvoi nainen. — Ota kaikki rahat, jotka löydät tästä talosta. Ne ovat sinun. Mutta anna minun elää!
- Rahat otan minä, mutta että antaisin sinun elää — ei, se ei käy päinsä. Sen, joka pettää rehelliset ihmiset, täytyy olla valmis kärsimään rangaistus, kuten Judas kerran templissä sai loppunsa.
Sitte antoi Demeter Banjaluki Azalle viittauksen, ja tämä heittäytyi naisen päälle. Mutta hän puolusti itseään paljon tarmokkaammin kuin mies, hän raapi ja puri ja huusi kimeällä äänellä apua.
- Odota, minä autan sinua, huusi Demeter — minä pidän häntä. Hän iski molemmin käsin kiinni naiseen ja piti häntä sängyssä.
Aza asetti veitsen hänen kaulaansa. Hän veti kerran veitsellä ja kaula meni poikki toisesta korvasta toiseen. Miehet hyppäsivät takaperin, ettei veri olisi heitä tahrannut. He eivät viitsineet paljon katsoakaan häntä. Muuten ei hänen tarvinnut kauan kärsiä. Pian oli hän taistelunsa taistellut ja jo muutamani minuuttien perästä saattoi Demeter sanoa Azalle:
- Nyt ei salaliittolaisilla ole enää mitään peljättävää. Huomenna tähän aikaa on Serbia vapaa! Ne rahat, jotka löydät tästä talosta, ovat sinun, jatkoi hän. Etsi mistä löydät, minä en tahdo estää sinua.
Tätä ei tarvinnut Azalle sanoa kahta kertaa. Hän tutki perinpohjin koko talon ja onnistui hänen löytää uunista se paikka, jossa Ivanovitsch ja hänen vaimonsa säilyttivät rahojaan. Sieltä löysi hän enemmän kuin viisituhatta frangia, jotka Aza häikäilemättä omisti.