Kuningas oli hyvällä tuulella ja puheliaampi kuin tavallisesti ja kun illallinen oli syöty, käski kuningas tuoda virkistävän boolin. Lasit täytettiin ja hyvällä halulla maisteli kuningas virkistävää mansikkajuomaa.

- Niin, lanko Nicodem, sanoi hän — minä en aio enää hallita kuin pari vuotta. Sitte lasken hallitusohjat sinun käsiisi. Minä puolestani vetäydyn sitte takasin yksityiselämään. Me muutamme Parisiin, jotta voisimme siellä vapaina kaikista huolista viettää jälellä olevat päivämme. Ja kun olet tullut kuninkaaksi, jatkoi Aleksanteri — niin ajattele minun neuvoani, Nicodem Lunjevica, elä ole liian hyvä, se ei kelpaa hallitsijalle.

- Minä pidän aina sinun neuvosi mielessäni, kuninkaallinen lanko, vastasi Nicodem. — Sinun ei tarvitse peljätä, että minä pilaan sinun serbialaisesi. Sinä et ole ollut lähimainkaan niin ankara kuin olisi pitänyt.

Aleksanteri ei vastannut. Hän katsoi ylös taivaalle, jossa oli lukemattomia tähtiä.

- Oi, mikä ihana yö tämä on! huudahti kuningas. — Minä voisin istua täällä vaikka huomisaamuun asti. Ja kaupunki tuolla alhaalla on niin tyyni ja rauhallinen! Ei, mutta katsokaahan tuonne alas! Näin kirkkaalla ilmalla voi nähdä aina virralle asti. Ei ole kuin muutamia kulkijoita kaduilla. Ja sitte tahdotaan väittää, että täällä Serbiassa ollaan niin tyytymättömiä minun hallitukseeni! Olen kuitenkin kuullut sanottavan, että kaikilla näillä ihmisillä on hyvä olla. Mutta ne kiittämättömät tahtovat tietysti, että heillä olisi vielä paremmin. — Kuka se on? Siitä huoneesta, joka vei palkongille, kuului askeleita. Seuraavassa silmänräpäyksessä avattiin lasiovi ja lakeija ilmoitti, että poliisipäällikkö Rabe pyysi keskustelua erään tärkeän asian johdosta.

- Rabe, sitä parempi, hän voi tulla ulos palkongille. Minuuttia myöhemmin näyttäytyi Rabe ja teki syvän kumarruksen.

- Hyvä iltaa, rakas Rabe, sanoi Aleksanteri hänelle. — Istukaa alas!
Tulette juuri parhaaseen aikaan tyhjentämään tämän lasin.

- Ja minä sekoitan itse teidän lasinne, sanoi Draga ja täytti suuren pokaalin.

- Teidän majesteettinne ovat minulle liian hyväntahtoisia. Mutta velvollisuus ennen kaikkia, ja siitä syystä täytyy minun ilmoittaa teidän majesteeteillenne eräs asia, ennenkuin istuudun samaan pöytään kuninkaan ja kuningattaren kanssa.

- Mistä on kysymys? kysyi kuningas hiukan suuttuneena. Jos teillä on mitään sellaista sanottavaa, minulle, joka kiihoittaa hermojani, niin on parasta lykätä se huomiseksi.