- Draga — Draga! kuiskasi hän. — Ota sinä revolveri! — Ammu sinä, kun he tulevat sisälle! — Minun käteni vapisee niin hirmuisesti.
- Sinä olet kurja pelkuri! huusi Draga hänelle. — Sinä olet pahin raukka, mitä koskaan olen nähnyt. Ah, miksi heitin minä itseni sinulle! Kuinka onnellinen olisin ollut, jos en olisi koskaan sinua nähnyt? Mitä olen nyt sillä voittanut, että tulin Serbian kuningattareksi? Olisinhan sen sijaan voinut elää huolettomana ja onnellisena Parisissa.
- Mutta rakastithan sinä minua, Draga! sanoi Aleksanteri surkealla äänellä.
Silloin puhkesi Draga hillittömään nauruun, joka tällä hetkellä kuului hirmuiselta.
- Minäkö rakastanut sinua! huudahti hän sitte. — Sinä olet minusta aina ollut vastenmielisin ihminen maan päällä! Tomppeli, luuletko todellakin, että voit herättää kenessäkään naisessa rakkautta? Mene pois luotani, elä koske minua, anna minun olla!
- Haa, nainen — sinä se olet, joka olet vetänyt minut alas! sanoi Aleksanteri kuohahtaen, voimatta kumminkaan nostaa kättänsäkään sanojensa vahvikkeeksi. — Aina siitä asti kuin minut vihittiin sinuun, on minua halveksittu Serbiassa. Eipä se tosiaankaan ole suotta, kun sanotaan, että minä olen mennyt naimisiin Serbian katunaisen kanssa. Haa, nyt taistellaan jo etuhuoneessa! — Kuuletko, Heinrich Rabea vaaditaan avaamaan ovi.
Niin olikin todellisuudessa. Salaliittolaiset olivat osanneet väkisin tunkeutua konakin ulko- ja sisäportin läpi ja olivat nyt kuninkaallisen sänkykamarin ulkopuolella. Täällä seisoi vapiseva olento, josta näki, että hän oli kovassa kuoleman pelossa.
- Seis — kuka sinä olet? Puhu! käski häntä översti Maschin, joka ei puolipimeässä heti tuntenut miestä.
- Minä olen teidän ystäviänne, vastasi ääni, josta selvästi kuuli, että se tuli tuskan murtamasta sydämestä. — Minä olen odottanut teitä tässä, sillä minä tiesin kaikki ja tahdoin raivata teille tietä.
- Ah, minä luulen, että se on tuo keikarimainen Heinrich Rabe, huudahti översti Maschin, Belgradin poliisipäällikkö!