Samalla hetkellä, jolloin räjähdys tapahtui, pakenivat kuningas ja kuningatar sänkykamarista vaatekammioon. He olivat yöpuvuissaan, molemmat vapisivat tuskasta ja kylmästä kuin olisi ollut keskitalvi. Dragalla oli vielä siksi päättäväisyyttä ja ajatuskykyä, että sulki oven jälkeensä, niin että he hetkeksi ainakin olivat turvatut. Mutta oi, kuinka kauan. Salaliittolaiset, jotka olivat osanneet avata niin monta ovea, eivät varmaan pysähtyisi tämän edessä.
Kuningas oli puoliksi tajuttomana vaipunut eräälle tuolille. Draga seisoi muutamia askelia hänestä kädet rinnan päällä ristissä.
- Tämä on loppu — mutisi hän — tämä on koko ihanuuden loppu! Ha, haa, missä on nyt kruunusi, kuningas Aleksanteri? Mutta tämä on oikein sinulle, olenhan aina sanonut, että sinä olet raukka, joka ei osaa esiintyä kyllin tarmokkaasti. Tiedätkö, ketä murhaajat ovat? kysyi hän mennen lähemmäs Aleksanteria.
- Minä luulen tuntevani muutamain upseerien äänet.
- Upseerien! huudahti Draga. — Eikä ne kurjat ajattele, että ovat vannoneet valan. Ah, pääsisinpä vaan tämän yön ohi ja olisipa minulla vielä ohjat käsissä, niin näyttäisin minä heille. Ne roistot, he tahtovat olla upseereja, mutta ovat petoja, valapattoisia petoja! He ovat vannoneet suojelevansa kuningasta ja nyt tunkeutuvat he keskellä yötä linnaan.
- Mitä se hyödyttää tuo valitus ja moittiminen? Meidän täytyy tyyntyä, jotta voimme puhua ja vastata heille. Minä pyydän sinua elä esiinny ylpeästi heitä kohtaan. Viekkaudella voimme voittaa heidät, muutoin emme elä tämän yön yli.
- He ovat jo tuolla, huudahti Draga. — Kuuletko, kuinka he raivoovat sänkykamarissa ja hakevat meitä?
- Missä on Serbian kuningas? kuului raaka ääni sänkykamarista. — Onko hän hereillä? Hänhän nukkuu muuten aina. Ainoastaan silloin kun tahtoo tehdä maalle jotakin pahaa, herää hän.
- Ja missä on Serbian katunainen? kuului toinen raaka ääni. — Missä hän on? Tulkaa esille, vai oletteko menneet piiloon sängyn alle?
- Emmekö voi heitä paeta? ähkyi kuningas. — Eikö löydy mitään keinoa?