"Kun sinä jo kauan olet kukistunut, loistan minä vielä onnessani, minua palvellaan, minua ihaillaan." Nyt näet, Draga, kuinka sinua palvellaan ja ihaillaan. Sinä olet enin vihattu nainen koko Serbiassa, joka ihminen sinua halveksii ja maan parhaat miehet ovat tuominneet sinut kuolemaan. No, Draga, valmista nyt ottamaan kuolinisku! Sinun veressäsi jäähdytän minä sen koston, jonka kerran vannoin toimittavani sinulle seisoessani veljeni kuolinvuoteen ääressä, veljeni, jonka sinä häpeällisesti tapoit — myrkyllä.
Näin sanoen tarttui hän äkkiä Dragan niskaan ja sysäsi hänet voimakkaasti lattiaan.
- Veljeni murhaaja, rakkaan isänmaani murhaaja, mene helvettiin!
Översti Maschin veti tikarinsa. Sen sysäsi hän Dragan rintaan, niin, että se painui vartta myöten hänen poveensa.
- Apua, apua! huusi Draga — murha!
- Haa, huuda sinä, sanoi Maschin, ojentuen taas suoraksi — huuda niin paljon kuin tahdot! Tässä talossa ei ole enää apua sinulle, eikä koko kaupungissa, ei koko maassa, sillä kaikki kiroovat sinua.
- Tulkaa sisälle ystävät, huusi Maschin ja avasi oven.
Se näytelmä, joka nyt seurasi, on liian hirmuinen kuvattavaksi. Kaikki hyökkäsivät Dragan päälle ja syöksivät tikarit hänen rintaansa. Veri juoksi virtanaan ja kuitenkin hän vielä eli.
- Ei vielä kuollut! huusi Maschin. — Ei, sinulla ei saa olla syytä kutsua minua säälimättömäksi. Minä suon sinulle suurimman armon, minkä nyt voin antaa sinulle, kuoliniskun, säälivän luodin, joka tekee lopun sinun kurjasta elämästäsi.
Hän asetti revolverin Dragan ohimolle. Mutta vielä oli tuossa hirmuisesti raadellussa ruumiissa niin paljon elinvoimaa jälellä, että Draga huudahti: