- Armoa, minä tahdon elää, elämä on niin kaunis.
- Elämä on kaunis ainoastaan silloin, huudahti översti Maschin melkein juhlallisella äänellä — kun se on rehellinen ja sillä on hyvä tarkoitus. Mutta sinä olet vienyt Serbian perikadon partaalle. Sinun elämäsi on hukkaan mennyt, se on kirouksena miljoonille ihmisille.
Laukaus pamahti. Savupilvi peitti Dragan ruumiin, kuului viimeinen huuto.
- Hän on kuollut! huusi översti Maschin. — Riemuitkoon kaikki maa, sillä nyt on kaatunut se paha henki, joka uhkasi Serbian vapautta! Uusi elämä, uusi onni koittaa nyt meille!
Hurmaantuneina heittäytyivät salaliittolaiset toistensa syliin ja suutelivat toisiansa itkien ja onnitellen.
- Ja nyt pois nämä ruumiit, pois ne konakista, käski Maschin.
Kaksikymmentä kättä oli heti valmiina nostamaan kuninkaan ja Dragan ruumiita.
- Mitä me näillä teemme? kysyi eräs upseeri. Hautaammeko ne?
- Heittäkää ne ulos kadulle! Syökööt korpit tai koirat ne, se ei meitä liikuta!
Monta upseeria kantoi kiireesti ruumiit palkongille, joka oli sänkykamarin ulkopuolella ja ulottui kadulle. Ensin nostivat he kuninkaan ruumiin ja heittivät kaiteen yli kadulle. Sitte lensi Dragan ruumis samaa tietä.