Pikku tyttö oli kulkenut Genian ääntä kohden. Hän oli poistunut kalliolta ja kiireesti hän nyt hiipi tummien jättiläispuiden ohitse sille paikalle, missä Genia oli.
Vielä kerran huusi pikku tyttö:
— Missä sinä olet, lempeä ääni?
Genia vastasi:
— Täällä, täällä olen! Oi Jumalani, sinä olet pelastettu, lapsukaiseni, ainakin kaikkein pahimmasta.
Kummastuneena katseli lapsi Geniata, jonka hän näki nojaavan puuta vastaan eikä ymmärtänyt, että Genia oli sidottu. Vähääkään arastelematta hiipi tyttö hänen puoleensa.
— Sinä siis minua huusit? — Näitkö, kuinka ilkeä mies tahtoi minut tappaa, ampua kuoliaaksi.
— Hiljaa nyt, lapsi? Emme vielä ole vaarasta päässeet, hän voi tulla takaisin. Voi, en voi syleillä sinua, olen sidottu.
— Sidottu? kysyi pienokainen, miks'et avaa nuoria?
— Kun en voi, vastasi Genia. — Katsoppas, kuinka käsivarteni ja jalkani ovat puun runkoon sidotut.