Voi, jos sormissasi olisi voimaa sen verran, että irrottaisit minut.
Lapset, jotka saavat pitää itsestänsä huolta, ovat tavallisesti paljoa käytännöllisempiä kuin ne, jotka ovat äitinsä hemmottelemia.
— Ehkäpä minä voin auttaa, huudahti pikku tyttö. Onhan minulla taskussa pieni veitsi, jolla leipää leikkaan. Ole hyvin hiljaa liikkumatonna, niin koetan nuoran katkaista.
Kuusivuotias lapsi meni puunrungon taakse, ja Genia tunsi kohta tuon pikku olennon käsien liikuttavan hänen käsiänsä.
— Nuora on niin kovaa, valitti lapsi, ja veitsi tylsä. Mutta odota! Ehkäpä paremmin onnistun hampaillani. Tiedä, että minulla on vahvat terävät hampaat, se johtuu siitä, että syön kovaa leipää…
Vaikka Genia oli surullisessa tilassa, täytyi hänen hymyillä.
— Nyt olet vapaa, nuora on jo poikki. Koetappas liikuttaa käsivarsiasi, niin saat nähdä… Kas vaan, kuinka se onnistuu. Ja nyt irrotan jalkasi.
Parin minuutin kuluttua oli Genia vapaa, sillä lapsen oli onnistunut avata solmut. Mutta nyt Genia kaatui maahan, sillä pitkällinen tuska oli voimat kokonaan lamauttanut.
Genia lepäsi siinä hetken liikkumattomana ja lapsi istuutui hänen viereensä, tarttui hänen käsiinsä ja katsoi häneen vilpittömästi.
— Lapsi parka! sanoi Genia, vetäen pienokaisen lähemmäksi ja otti syliinsä. — Eikö sinulla ole vanhempia?