Mutta pian hän rauhottui, katsoi ryöväreitä suoraan silmiin ja sanoi:
— Saatte kernaasti tutkia vaatteeni, mutta ette löydä mitään arvokasta esinettä. Ja yksistään murhanhimosta ette toki meitä tappane. —
— Miehet neuvottelivat hetkisen. He puhuivat kieltä, joka ei tuntunut olevan serbiankieltä, ehkäpä se oli jotakin mongerrusta, jonka itse olivat keksineet, etteivät vieraat ihmiset heitä ymmärtäisi. Sitte sanoi yksi heistä:
— Vie heidät kapteenin luokse. Hän saa määrätä, mitä me niillä teemme!
Kaikessa tapauksessa täytyy meidän olla varovaisia ja välttää yllätystä.
— Neiti, sanoi sitte sama mies, vielä nuori ja päivettynyt, Genialle, — me emme ole mitään murhaajia, jotka vaan huvin vuoksi tapamme; siitä ei kapteenimme olisi mielissään.
— Mutta me emme voi päästää teitä vapaaksi, kun kerta olette tulleet piilopaikkaamme. Nyt sidotaan teidän silmänne ja viedään teidät kapteenin luokse.
Näin sanoen veti hän taskustaan mustan silkkihuivin, sitoen sen Genian silmille, joka ei myöskään vastustellut.
— Teidän kapteeninne ei liene enemmän kuin ihminen, sanoi Genia. — Ehkä on hän joku isä, ja silloin hän varmaankin meitä säälii. — No hyvä, viekää minut hänen luoksensa, minä tahdon puhua hänen kanssansa. Mutta mikä on hänen nimensä?
— Mikäkö hänen nimensä? huudahti nuori ryöväri, ja hänen äänessään oli ihastuksen kaikua. Hänen nimellään on Serbiassa peljättävä sointi, ja Belgradin äidit peljättävät hänen nimellään lapsiansa nukkumaan. Kapteenimme on nimeltään Banjaluki eli Mustien vuorten hallitsija.