Rouva Zimmermann nousi kirjoituspöytänsä äärestä ja meni sisäänastujaa vastaan.
"Neiti Hagberg —, eikö niin? Tervetuloa!"
Pieni vaalea tulokas astui esille ojentaen kätensä hänelle.
"Olen kauan toivonut päästä tuntemaan Kate Zimmermannia", sanoi hän.
"Se ilahuttaa minua. Olkaa hyvä ja istukaa."
Nuori nainen istui työtuolille, jonka rouva Zimmermann juuri oli jättänyt."
"Saanko istua täällä kirjoituspöytänne ääressä? Ja lupaattehan minulle, ettette pane pahaksenne kun tulin?" sanoi hän samalla kääntäen suuret silmänsä emäntään, hemmotellun lapsen lailla, joka on varsin itsetietoinen omasta vaikutusvallastaan.
"Tiedän kyllä että te ja poikani olette hyviä ystäviä."
"Se ei liene kenties niinkään varma osoite siitä, että mielellänne tahdotte nähdä minut?"
"Kuinka voitte niin luulla. Äidille on se aina paras puoltolause."