"Niin."
"Mitä sitte?"
"Kirjeitä. Kaikenlaista."
"Oliko hänellä niin paljon kirjoittelemisia?"
"Kyllä. Oikeastaan hänestä olisikin pitänyt tulla tiedemies — oppinut — professori."
Poika veti suutansa hymyyn viime sanoille.
"Professori?" toisti hän ylenkatseellisesti — "'Peruukkipölkky?' — Sekö mielestäsi on kaikkein korkeinta?"
Hän ei vastannut, jatkoi vaan. "Hänen asemansa anatoomisen kokoelman omistajana oli aivan sopimaton hänenlaiselleen ihmiselle, senpätähden pyrkikin hän mielellään pois kaikesta sellaisesta, mikä sitoi häntä alemmille asteille kuin mihin hän kuului. Hänen laajat tietonsa, monet matkansa, sekä hänen verraton kykynsä vetää ihmisiä puoleensa, vaikuttivat, että hänellä oli monta ystävää — eteviä miehiä — ja hän oli mielellään kirjevaihdossa."
"No! Tämähän liittyy hyvin siihen kuvaan, jonka olen hänestä muodostanut."
Pojan äänessä oli hieno halveksiva vivahdus. Äiti katsoi häneen kuin ei hän oikein olisi käsittänyt, mitä hän tarkoitti. Sitte jatkoi hän.