Äiti istui äänetönnä ja hiljainen ilo valaisi hänen kasvojaan, kuin kuulisi hän vieläkin hyväilevien sanojen kaikua korvissaan.
"Etkö koskaan ole ajatellut painattaa näitä?" sanoi poika hetken kuluttua.
"En. Pari pikku pätkää toimitti isäsi saksalaiseen sanomalehteen; mutta itse en koskaan ole mitään sellaista ajatellut."
"Sinun pitäisi julaista nämät kirjana."
Äiti hymyili. Tämä pojan antama tunnustus ilahdutti häntä.
"Oi, eihän ne toki kelvanne?"
"Miksikä — ei? Kuvaus on voimakasta ja ennen kaikkea siinä on eloa. Se on selvää, todellista, juuri niinkuin itse olet nähnyt. Kun puhut ihmisistä ja paikoista, näkee ne. Sinun täytyy julaista nämät. Tarvitsee vaan vähän muodostella siellä täällä."
"En voi sitä."
"Kyllä. Minä autan sinua. Suothan sen?"
"Sinä väsyt ennen kuin kirja on valmis."