Niin soudimme me sitte takaisin, ja matala vesi oli niin kirkasta, että saattoi nähdä meren pohjan, kun venhe liukui sen yli; milloin näkyi hienoa, valkeata hiekkaa, milloin merihaurametsiä, ja sitte me vihdoin päästimme koiran uimaan veneen perässä, ja se tuli jälestä, puhkien ja loiskuttaen, kuin pieni höyrylaiva.
Niin, se oli ihastuttava matka! Mutta palatkaamme nykyisyyteen.
Me olemme taas kaupungin sisässä ajeltuamme aivan ympäri sen. Tämä punainen rakennus, jota kanavat ympäröivät, on linna, linnavankien residenssi. Tuolla näemme Kuninkaanpuiston, ja tässä olemme taas Kustaa Aadolfin torilla.
Kenties minun teidän mielestänne pitäisi kertoa jotain työväenliikkeistä ja muusta semmoisesta, mutta tiedättekö, jos siitä alkaisin puhua, niin tulisi siitä niin pitkää ja tyhmää, että te vallan kauhistuisitte. Yhden asian vaan tahdon sanoa, ja se on se, että minä monena sunnuntai-aamuna noin kuuden seudussa heräsin soittoon, joka kuului suurelta torilta, ja että goodtemplarit ne silloin lähtivät jollekin iloiselle metsämatkalle, minun siunausteni seuraamina.
Me jätämme nyt pulskan kuskimme oman onnensa nojaan ja nousemme ylös toiseen kerrokseen katsellaksemme toria sieltä. Istuudumme tähän ikkunan luo katsellaksemme hetken vanhoja tuttaviani, "torimatameja". Saatte uskoa, että olen tuhlannut paljon aikaa tutkiakseni heidän kauppaansa ja tointansa. He eivät myö ruokatavaroita, ainoastaan vaatteita, posliinia, leikkikaluja y.m., jotka pannaan näytteille pöydille ja kojuihin, niin houkuttelevasti kuin mahdollista. Nyt on heidän makeanleivänpäivänsä, ja he surisevat tuolla alhaalla niin hilpeästi, ikäänkuin ei koskaan tulisi talvea pieksävine lumineen ja jäätävine pakkasineen.
Minä olen nähnyt heidän käyskentelevän siellä saaleihin kääriytyneinä ja kintaat käsissä, aivan sinisiksi paleltuneina, mutta kärsivällisesti odottaen ostajia. Mutta vielä on, kuten sanoin, heidän päivänpaisteaikansa, ja näyttääpä vallitsevan oikea perhe-elämä tuolla alhaalla torilla.
Laatikon päällä, jossa näytteillepannut leikkikalut tavallisesti saavat yösijansa, istuu keski-ikäinen vaimo ja kutoo pitkää sukkaa. Hänen kasvonsa ovat päivänpaahtamat, kuten merimiehen, mutta niissä kuvastuu hyvänluontoinen tyyneys, joka saattaa unohtamaan niiden kauneudenpuutteen. Näkee, että hänen kätensä ovat työhön tottuneet. Iltasilla, kun kauppa on loppunut, on se hän, joka työskentelee ja hommaa miehen ja lasten hyväksi. Hän ei ole köyhä, olkaa varma siitä, eikä myöskään huolissaan, sen kyllä näkee hänen katsannostaan. Tuo hyvänsävyinen varmuus hänen olennossaan johtuu tiedosta, että hänkin puolestaan edistää kodin vaurastumista, ja hänen pukunsa on yksinkertainen, mutta vahva.
Katsokaa, kuinka hänen kasvonsa kirkastuvat! Voi, se on hänen pieni tyttärensä, joka tulee tavalliselle aamupäivätervehdykselleen. Ei mitenkään luulisi noiden kahden kuuluvan yhteen, jollei sitä näkisi äidin katseesta ja pienokaisen luottavaisuudesta. Hän on puettu herraslasten tapaan, hänellä on vilkas pieni enkelinpää — hymyilevä, kiharainen — kuopat kasvoissa, sekä hienot pienet käsivarret, joissa kyynäspään merkkinä on syvennykset. Hänen keikailevasta vallattomuudestaan huomaa, että hän tietää, kuinka herttainen hän on, ja että hän on hemmoteltu.
Hän saa käydä kaupungin parhaimmissa kouluissa, hänestä on tuleva sukunsa ylpeys, täysi herrasneiti, oikea hempukka. Nyt älyämme, miksi äiti näyttää niin tyytyväiseltä, ikäänkuin ei koskaan talvea tulisi harmaine taivaineen ja vinhuvine tuulineen. Hän tekee kaikki, minkä voi, ja luulee sen olevan kylliksi.
Nyt tulla retuuttaa kahvimummo, kori toisessa ja kattila toisessa kädessä, ja torimatamit keräytyvät hänen ympärilleen saadakseen virkistyspisaransa. He tulevat pienissä ryhmissä, kolme tai neljä kerrallaan, sillä mummolla ei ole useampia kuppeja, ja joka kerran perästä hän kuivaa ne mukanaan olevaan pyyhinliinaan. Hän käsittää puhtauden hyveen, mutta ei luule vettä tarvittavan. Kaikki käy innolla ja sellaisella ammattimaisuudella, joka soveltuisi tukkukauppiaalle hänen konttorissaan, ja sill'aikaa kuin eukon lipeä kieli pohtii naapuriston uutisia ostajien keralla, laskee hänen tottunut silmänsä annetut lantit, jotka hän kätevästi soluttaa hameentaskuunsa.