Ja kaiken tämän aikana istuu tuo paljaskäsivartinen tyttötypykkä tyhjällä laatikolla, pitäen toisessa kädessään suurta kakkua ja toisella näppärästi nuoleksien sokeria mummon korissa olevista kahvileivistä; häntä ei kielletä. Hän näkyy olevan kaikkien lemmikki: koko toriväen ylpeys, heidän tulevaisuudentoivonsa.
Tuolla tulee pitkä kyyryselkäinen mummo, mustaan saaliin kääriytyneenä, sateenvarjo kädessä ja musta vaate kasvoille käärittynä; hän näyttää samalla sekä surkealta että hullunkuriselta; ei tiedä, nauraako hälle vai itkeä. Hartaudella hän nostaa kahvikupin huulillensa, imeksien pienin nautintorikkain siemauksin tuota höyryävää juomaa; köyhyys on opettanut häntä ottamaan täyden arvon viisiäyrisestään.
Ainoastaan yksi nuori on koko joukossa. Hän on luultavasti äitinsä sairauden tahi kuoleman tähden joutunut tuolle paikalle torille ennen laillista aikaansa. Sen näkeekin, ett'ei äidin käsi ole hänestä huolta pitämässä, ei ulkonaisesti eikä sisällisesti; hän on luonnonlapsi, huolimaton puvussaan, huolimaton käytöksessään. Hän juttelee ja nauraa melkein yhtä mittaa, innokkaasti viittoen ja näyttäen valkoisia hampaitaan, jotka näyttävät vieläkin valkeammilta päivänpaahtaman ihon rinnalla. Suortuvia hänen vaaleasta tukastaan valuu kasvoille, kun hän päätään heittelee, mutta siitä hän ei välitä. Nyt hän aukaisee tavaralaatikkonsa kannen ja vetää sieltä esille koiranpennun, jolla siellä on ollut olopaikkansa. Se on signaali.
Tyttö pienoinen töytää alas laatikoltaan, pistäen viimeisen kakkupalasen suuhunsa, ja seuraavassa silmänräpäyksessä muodostavat tyttö, lapsi ja koira leikkivän ryhmän.
Se on loppukuvaelma, sillä nyt esirippu laskeutuu.
1883.
V.
Väentuvassa.
Laajaa tasankoa peittää lumi kuni pehmeä peite, lieventäen kaikki epätasaisuudet, ja vielä purjehtii suuria höyhenkepeitä hiuteita alas taivaasta, hiljaa, taukoamatta, ikäänkuin niitä karistelisi maan päälle tyynet, lemmekkäät kädet.
Tiellä, joka kulkee eteenpäin vanhan haaparivin vieritse, ei näy ihmisjalan jälkeäkään, ja tuossa unentapaisessa, lumisessa hiljaisuudessa seisoo yksinäinen maakartano, muiden rakennusten ympäröimänä ja synkkänä.