Puolipäiväläinen vastaukseksi noituu piikoja, jotka ovat vetäneet esille saapasnihdin, ja kyyditsee sen potkaisten tavalliselle paikalleen sängyn alle.
Ja sitte tulevat toisetkin sisään, kopisteltuaan lumen puukengistään korkeaan kynnykseen, sillä lattiahan on lakaistu ja hiekoitettu juhlan kunniaksi. Huoneessa ei ole tulipesää, mutta se ei haittaa; sillä pitkät talvi-illat ja kaikki ruokatunnit vietetään väentuvassa, jossa lämmitetään suurta rautauunia niin, että korvat suhisevat. Seinät ovat kalkitut, mutta hylkeenrasvalampun savustamat, ja sitä paitsi on saviseko sieltä täältä potkittu pois, niin että rajakivi tahi ristipuut pilkistävät esiin. Huonekalusto on yksinkertainen: sivuseinällä kaksi leveätä sänkyä paksuine pulleine villapatjoineen, toisella sivuseinällä kaikki kirstut ja lippaat, ja korkealla olevan ikkunan alla itse loistokohta — tallirengin pulpetti. Tuoleja ei ole, eikä tarvitakaan; istutaan kirstuilla.
"Hannu, meneppäs partavettä hakemaan", huutaa tallirenki pojalle, jota kaikki pitävät passarinaan.
Tämä heittäytyy vatsalleen ja haparoi sänkyjen alla, saa sieltä esiin vanhan läkkikastrullin ja lähtee sitte aika kyytiä kyökkiin noutamaan pyydettyä.
Palvelustytöillä on kiire, mutta yksi heistä on hiipinyt nurkkaan, jossa hän seisoo ja kampautuu, hiukset silmille vedettyinä.
"No, nyt minä vasta, lipsutko sinä liinaa jouluaattona?" huutaa poika, viitaten hiusten pellavankaltaiseen väriin.
"Ei ole kaikkien pakko pikihattuja pitää", vastasi tyttö ja vilkaisee hiuksiensa välitse pojan mustaan pörröpäähän, "muutoin taidat sinä olla kuin entinen poika, joka sanoi: aivan minua säälittää pappi raukka, jonka pitää sukia itseään joka lauvantai, sillä minä suin tukkani joka joulunaatto, ja minä tiedän, missä pelissä silloin olen."
Kaikki yhtyvät nauruun. Ei sentähden, että tuo sukkeluus olisi uusi, vaan sentähden, että kalaa ja puuroa on tulella, ja sentähden, että joulu on jotain niin erinomaista.
Sitä paitsi on Hannu koko piikajoukon suosikki, jonkinmoinen kerubiini väentuvassa. Hänessä on jotain tuosta hurjasta lystillisyydestä, joka tulee siitä, ett'ei koko maailmassa ole niin mitäkään kadotettavaa, sekä tuollaista liukkautta, jonka synnyttää tottumus olla kaikkien syntipukkina ja kuitenkin kaikesta suoriutua.
Hannu ei ole etelä skoonelainen. Hän on tullut köyhästä metsäseudusta pohjoisesta päin ja hänellä on "färsiläisen" kuuma veri.