Hän alotti uransa kerjuupussi selässä ja vaellussauva kädessä, pienenä palleroisena, joutui sitte huonoimman laadun akrobatiseuraan, joka teki temppujaan vanhalla matolla maantientomussa. Seurueen mukana tuli hän taloon, ja isäntä teki pikaisen lopun hänen taiteilija-uralleen ottamalla hänet palvelukseensa tallipojaksi. Hänen veitikkamaisessa katseessaan oli jotain, joka synnytti vastustamatonta halua "tehdä hänestä jotakin".
Mutta se ei ollut niin helppoa.
Kuleksijanelämä houkuttelee selittämättömällä voimalla sitä, joka kerran on sitä maistanut, ja Hannu oli parahiksi saanut vaatteet päällensä ja lihaa laihoille luillensa, kun hän jo aivan odottamatta lähti ulos maailmaan omin neuvoineen "elämään taiteestaan". Kesällä se kyllä kävi laatuun, mutta kun talvi tuli, tuli Hannu takasin taloon, viluisena ja nälkääntyneenä, katuvaiset juovat suupielissä ja entinen veitikkamaisuus silmissä. Ja sitte hänet otettiin armoihin, sai uudet vaatteet, pääsi isännän suosikiksi ja kaikkien passaajaksi. Ei hänen työstään juuri puhumista ollut, eikä tarvinnut suuresti hänen sanoihinsa luottaa, sillä silmänpalvelija hän oli, ketterä käänteissään ja laiska luonnoltaan.
Ja nyt hän on ollut talossa toista vuotta.
Ei mene sitä päivää, jona ei joku uusi juttu tule liikkeelle hänestä, taikka joku muu kepponen, joka synnyttää äänekästä paheksumista ja salaista ihailua. Sillä huolimatta kaikesta pysyy hän suosikkina.
Joulun edellä sai hän esim. kotikutoiset sukat, paksut ja vastapestyt, niin että lämpimältä tuntui jo niitä katsoessa. Mutta Hannu pitää mielellään käsirahaa, myi sukat ja kävi paljain jaloin isäntänsä vanhoissa saappaissa.
"Jalkojani niin varistaa, ett'en tule toimeen", sanoi hän tovereilleen. Ja kun alkoi tulla kylmä, oli hänellä tosiaankin vaikea tulla toimeen, mutta ei suinkaan varin tähden. Mutta eipä Hannu siltä valittanut. Leikkasi vaan peukalot uusista lietsinkintaistaan, niin oli hänellä mitä oivallisimmat töppöset.
Nyt on partavesi lämmintä, ja hän juoksee ulos kastrullineen, pitäen lystikseen säärensä väärässä ja varpaat sisäänpäin. Ovessa kääntyy hän heittäen vallattoman rohkean katseen tyttöihin, jotka palkitsevat häntä ihailevalla huudahduksella:
"Voi minun päiviäni, kuinka tuo poika on hullu!"
Se, joka on kasvatettu kaupungissa, voi tuskin mielessäänkään kuvailla, minkälaisia varustuksia joulu vaatii suuremmissa taloissa maalla — tuo homma ja rehme päivät pitkät ja monet yötkin viikkomäärin! Kynttilänkastamista ja teurastusta, klenettien keittämistä ja leipomista, — tekemistä aina äärettömiin saakka, mutta ilolla ne tehdään, sillä sittehän on joulu.