"Paljon kiitoksia tästä." Hän pudisti kamreerin kättä ja meni pois ulomman huoneen kautta, kumartaen kohtelijaasti konttoristille.
Kohta sen jälkeen tuli tämä sisään kamreerin luo, muutamia paperia kädessään.
"Onko tämä oikein?" kysyi hän.
Kamreeri silmäili paperit läpi.
"On kyllä. Aivan oikein."
Nuori mies viipyi vielä, ikäänkuin epäillen, uskaltaisiko hän vaiko ei.
"Oliko se herra hupsu", sai hän vihdoin sanotuksi.
"Ei, sitä hän ei suinkaan ole. Hiukan kummallinen hän on. Se on taidokas mies, mutta yksi niitä, jotka eivät koskaan pääse eteenpäin maailmassa."
"Onko hänellä…" Konttoristi oli vallan ladattu kysymyksillä, mutta ei uskaltanut päästää niitä esiin.
"Niin hänellä on kykyä, mutta se on aivan yksipuolista. Hän on syventynyt omaansa, joka kuuluu toiseen aikaan eikä meidän. Vanhoihin Rafaelin aikaisempiin aikoihin ja muuhun semmoiseen. Häntä pidettiin kerran lupaavana, mutta sitte hänet unohdettiin, ja nyt ei kukaan häntä kysy."