"Jossain koneessa?"
"Niin."
"Särkyikö pahasti?"
"Musertui."
"Nyt äskettäinkö?"
"Eilen."
Mies puhui lyhyesti, tylysti, kuten polisitutkinnossa. Hiki nousi hänen otsaansa, hän otti taskustaan huolellisesti käärityn nenäliinan ja pyyhkäsi sillä kasvojansa. Käsi, joka siniruutuista liinaa piteli, oli leveä ja työhön tottunut, mutta ei karkea eikä rumamuotoinen, kuten maatyön tekijällä.
Tyttö pudisti päätään, pehmeät huulet värähtelivät.
"Koskee niin käteeni", kuiskasi hän taas, hiljaa, valittaen, kuten hemmoteltu, mutta kärsiväinen lapsi.
Hän ei ole kaunis, siksi eivät kasvonpiirteet ja värit ole kyllin selvät. — Ei mitään muuta kuin piirteiden pehmeys ja lisäksi jokin omituinen viehätys!