Koko iltapäivän istui Alfrida pihalle olevan ikkunan ääressä, nojaten kyynärpäillään ikkunan alilautaan. Heitti aina silloin tällöin kourallisen ryyniä ulos ikkunasta pihalle. Ja joka kerta parvi kotikyyhkysiä siihen lentää pyräytti niitä tanakasti nokkimaan. — Niin tuo säpsättävä kyyhkysparvi tuossa huvitti Alfridaa, että hän aina väliin helakasti nauroi. Niiden sydän ei tuntenut surua, ei ollut niillä tuskaa synnistä ja häpeästä, eikä niillä tarvinnut olla huolta huomisesta. Sipsattivat siinä vaan, minkä voivat, tönkkäsiivillään ja Alfridalle kiitokseksi omalla äänellään ulisivat.
* * * * *
Jo kahdeksan aikaan illalla tuli Aukusti jälleen Alfridan luo. — Siellä istui kaksi komeaa herrasmiestä pyöreän sohvapöydän ääressä, toinen tuossa kiikkutuolilla, toinen sohvassa longallaan. Joivat siinä olutta ja kinastivat Alfridalta hänen uutta valokuvaansa.
Oi, kuinka Aukustin sydäntä leikkasi! Hän puristi nyrkkiään ja, "hyvää iltaa" sanottuaan, istui erilleen nurkkaan. — Alfrida tuli hänen luokseen — istui siinä hetken ja puhua lipatti sitä ja tätä. Näytti niin iloiselta, eikä ollut muistavinaankaan mitään — —,
Aukustin rintaa helpotti, kun herrat alkoivat tehdä lähtöä. Alfrida auttoi toisen ylle päällysnuttua, taputti häntä olkapäälle ja sanoi: sinä tulet siis takaisin ja tuot, mitä lupasit?
He menivät. — Alfrida tuli taas Aukustin tykö ja koetti puhua. Mutt'ei
Aukusti vastannut sanaakaan — kirkas kyynel vaan valahti silmästä.
— Aukusti! Mikä sinua vaivaa? — kysyy Alfrida hiukan kiusaantuneena. Elä ole turhamainen! — jatkaa hän vieno, hieman leikillinen hymy huulillaan. — Mitä tuollaisesta miehestä, joka itkee?
Vähitellen Aukusti hiukan rauhoittuu.
— Miksi olet levoton tähteni? Kyllä minä olen, miten minut jätit, — virkkaa Alfrida. Nuo herrat, jotka näit luonani, ovat, vaikka nauttivatkin suurta vuosipalkkaansa, kiusanneet minulta rahaa lainaksi — juomiseensa tietysti. Niinhän ne herrat! Ja minä, hupsu, olen heille antanut. Toiselta sain nyt vihdoinkin rahani pois; mutta toisella ei ollut vieläkään maksaa. Käskin sen tähden, niinkuin kuulit, tuota toista tulemaan takaisin ja tuomaan, mitä lupasi — rahani nimittäin. Tuoneeko tuo? Sitä en tiedä. Ei ole syytä moisiin herroihin paljoakaan luottaa, varsinkaan, kun he ovat tekemisissä "tyttöjen" kanssa. — Kas nyt, Aukusti, kuulit koko asian. Oletko siitä minulle suuttunut?
— En, Alfrida.