Kenenkä toimesta "Suomen kielen ystäväin" seura perustettiin, sitä en tiedä, sillä se oli jo olemassa kun minä ylioppilaaksi tulin. Julius Krohnin välityksellä pääsin minäkin siihen. Kokoukset pidettiin silloin Arkadia-teatterin lämpiössä epämääräisinä aikoina ja jotenkin harvoin. Naisia ei seuraan kuulunut, miehiä vain, joista useimmat olivat yliopiston opettajia tai oppilaita. Mitään ohjelmaa ei kokouksissa ollut. Tarkoituksena olikin vain suomen kielen puhuminen ja keskinäinen seurustelu, joka silloisen tavan mukaan tapahtui toti- ja punssi-lasien ääressä. Niistä vanhemman polven miehistä, jotka näissä kokouksissa muistan tavanneeni, mainittakoon, paitsi noita "vanhoja rehellisiä" ja Julius Krohnia, Yrjö Koskinen, P. Hannikainen, K. Slöör, C.G. Borg, Ferd. Ahlman, A. Törneroos (Tuokko), F.W. Rothstén, F. Pantsar ja B. F. Godenhjelm.
Tämä "Suomen kielen ystäväin" seura sulautui syystalvella 1864 perustettuun "Suomalaiseen seuraan", jolla oli laajempi ohjelma, vaikka senkin päätarkoituksena oli edistää suomenkielen käytäntöä sivistyneessä seurustelussa. Siihen kuului naisiakin ja se kokoontui kerran viikossa Kleinehn ravintolassa. Kaikissa iltamissa saatiin kuulla laulua ja soittoa ja nuoriso sai tanssia. Joskus pidettiin esitelmiäkin. Kevättalvella 1865 seura O.W. Gröneqvistin (Vilhon) alotteesta pani toimeen kaksi seuranäytelmää Kaivohuoneella, joissa esitettiin Th. Körnerin "Syyn sovitus" ja P. Hannikaisen "Silmänkääntäjä". Kuinka kauan tämä seura oli olemassa, sitä en muista, vaan pitkä-ikäinen se ei ollut. Nälkävuosien lamauttava vaikutus lienee siihen ollut syynä.
Samaan aikaan toimi toinenkin seura eli yhdistys, johon minä niinikään kuuluin. Sen oli ylioppilaiden keskuudessa perustanut Eemil Nervander ja sitä sanottiin "Arkadia-yhdistykseksi" sen johdosta, että kokoukset melkein aina pidettiin Arkadia-teatterin lämpiössä. Tarkoituksena oli kirjallis-taiteellinen toiminta. Kokouksissa lausuttiin tai luettiin julki runoelmia ja muuta kaunokirjallisuutta, soitettiin ja laulettiin uusia sävellyksiä, y.m. Runoilijoina esiintyivät etupäässä Nervander itse ja K. Fr. Eneberg, pianonsoittajina Kaarlo Bergbom, veljekset L. ja A. Homén sekä H. Lagermarck, viulunsoittajina veljekset V. ja J. Ekroos, laulajina L.A. Achté sekä veljekset K. ja M. Paldani. Suuria tuumia Nervander tässä piirissä suunnitteli kotimaisen kirjallisuuden ja taiteen edistämiseksi. Tämän yhdistyksen vaikutuksesta, mutta sen ulkopuolella olevien henkilöiden välityksellä saatiin aikaan, että ennen Shakespearen syntymän 300-vuotisjuhlaa ilmestyi v. 1864 ensimäinen tämän runokuninkaan draaman suomennos, Kaarlo Slöörin taidolla tekemä Macbetin käännös. Seuraavana syksynä perustettiin yhdistyksessä erityinen "suomalainen osasto", jonka puheenjohtajaksi tuli J.V. Calamnius ja jonka erityistarkoituksena oli suomenkielisen kaunokirjallisuuden viljeleminen ja suomalaisen kaunotieteellisen sanaston sepittäminen. Muistaakseni tämä osasto, jonka sihteerinä minä jonkun aikaa toimin, pysyi hengissä kauemmin kuin emä-yhdistys, joka minulle tuntemattomista syistä hajosi keväällä 1865. Harvalukuinen oli tämä osasto; Aspelin-Haapkylä Suomalaisen teatterin esihistoriassa luettelee vain seitsemän miestä, mutta kyllä meitä sentään useampia oli. Mainitsematta ovat häneltä jääneet ainakin Frith. Perander, Alb. Forssell ja K. Fr. Eneberg.
Kun katovuosien kamala sarja oli päättynyt, virkosivat uuteen voimaan ne harrastukset, jotka edellä mainitsemissani toimissa olivat ilmenneet. Lokakuun 15 päivänä 1869 perustettiin se suuri "Suomalainen seura", jonka vaikutus kansallisen hengen ja kotimaisen taiteen elpymiseen tuli olemaan niin tehokas. Sitä on tosin etupäässä pidettävä tuon ensimäisen samannimisen seuran jatkona, mutta uuden seuran monipuolisen ja laajasuuntaisen toiminnan kautta pääsivät jatkumaan myöskin ne kirjallis-taiteelliset pyrinnöt, jotka Arkadia-yhdistys oli yliopiston nuorison keskuudessa virittänyt.
Kolme vuotta kuuluin minä suomalaisen seuran johtokuntaan, ollen sen sihteerinä ja rahastonhoitajana sekä siten keskellä sitä hehkuvan innostuksen kannattamaa työtä, jota tämä seura kolmine osastoineen teki. Mieleni lämpiää sitä aikaa muistellessani. Mutta turha on minun ruveta seuran suurenmoisesta toiminnasta kertomaan. Sen tehtävän on Aspelin-Haapkylä mestarin tavalla ja seikkaperäisesti suorittanut. Ja tämän muistelma-luvun puitteisiin mahtuukin vain seuran ensimäinen toimintavuosi, minä kun jo v. 1870 yliopistosta erosin.
Seuraan pyrkivien oli ilmoittautuminen minulle, ja täydet markkinat oli määrätunteina huoneessani seuran perustamisen jälkeisinä viikkoina, jäsenluku kun kohta nousi noin 500:aan. Monesta pyrkijästä oli paljon vaivaa, heille kun täytyi selittää, mimmoinen ohjelma tulee olemaan, saadaanko kokouksissa tanssiakin, pääseekö jäseneksi kuka hyvänsä säätyyn katsomatta, y.m. Tuntemattomille en saanut pääsylippuja antaa ennen kuin olin johtokunnan mieltä kysynyt.
Johtokunnan kokoukset pidettiin vuorotellen Ahlqvistin, Krohnin, O. Blomstedtin ja Bergbom-sisarusten kodeissa. Kun virallinen puoli oli suoritettu, jatkettiin iltaa hauskalla seurustelulla, jota Bergbom neronsa leimauksilla elähytti. Esimerkiksi hänen satumaisesta muististaan kerron seuraavan kohtauksen. Kerran syntyi Ahlqvistin ja Bergbomin välillä kiista siitä, kuinka Shakespearen kuvaama kuningas Henrik III:n luonne oli käsitettävä. Oman käsityksensä tueksi Bergbom ulkoa lateli, mitä kuningas eri kohtauksissa lausuu. Ahlqvist, niinkuin me muutkin, ällistyneenä tuota esitystä kuunteli, ja kun se oli päättynyt lausui hän: "Olet oikeassa. Ei sinun kanssas kukaan tällaisissa asioissa jaksa väkikapulaa vetää."
Yliopisto-aikani muistelmiin kuuluvat myöskin ensimäiset askeleeni aikakautisen kirjallisuuden alalla.
Kevätlukukaudella 1866 avustin Julius Krohnia "Maiden ja merien takaa" nimisen kuvalehden toimittamisessa, kirjoittaen siihen m.m. suuritöisen kertomuksen "Viipurin joutumisesta venäläisten valtaan", joka parhaasta päästä perustuu Yrjö Koskisen edellisenä vuonna julkaisemiin "Lähteisiin Ison Vihan historiaan". Tämän kirjoituksen johdosta jouduin Yrjö Koskisen lähempään tuttavuuteen, ja se se oli, joka sai hänen ajattelemaan minua, kun kolme vuotta myöhemmin oli hankittava Uudelle Suomettarelle uusi toimittaja.
Kesällä 1868 toista kuukautta toimitin Viipurissa ilmestyvää "Viborgs Tidningiä". Ystäväni maisteri Reinh. Hirn oli ottanut tuota lehteä sanotun kesän aikana toimittaakseen, sen toimittajan, maisteri N.A. Zilliacuksen oleskellessa maalla. Mutta Hirn sai esteen ja rukoilemalla minua rukoili hänen sijaansa astumaan. Häntä auttaakseni suostuin. Yksin kaiken työn suoritin, oikoluvunkin. Palkkaa sain sata markkaa, jota suurena rahana pidin. En muista ilmestyikö lehti kaksi vaiko kolme kertaa viikossa. — Keuruulla oleskelussani lähetin Kirjalliseen Kuukauslehteen muutamia Schillerin runoelmain suomennoksia.