ASEVELVOLLISUUSASIA 1871.
Se erinomainen kunto ja voima, jota yleiseen asevelvollisuuteen perustuva Saksan sotalaitos osoitti paraikaa riehuvassa ranskalais-saksalaisessa sodassa, sai muitakin Europan valtoja v. 1870 ryhtymään toimiin sotalaitoksensa järjestämiseksi samalle kannalle. Niinpä Venäjälläkin tehtiin ehdotus kaikkiin säätyluokkiin ulottuvan asevelvollisuuden säätämisestä. Ja arvattavahan oli, että Venäjän puolelta vaadittaisiin yhtäläisen asevelvollisuuden toimeenpanemista Suomessakin. Siten joutui tämä arka asia meilläkin harkinnan alaiseksi.
Suomessa ei silloin ollut muuta sotaväkeä kuin värvätty kaartinpataljoona ja niinikään värvätty merisotaväen kantajoukko, joiden molempain miesluku oli yhteensä noin 700. Ne ruotujako-pataljoonat, jotka asetettiin 1854 ja seuraavina vuosina, oli hajoitettu 1867.
Julkisesti otettiin asevelvollisuus-asia meillä ensi kerta puheiksi Kirjallisen Kuukauslehden vuosikerrassa 1870, joulukuun numeron kuukauskirjeessä, joka esitystavasta päättäen on Yrjö Koskisen kirjoittama. Siinä sanotaan luonnolliseksi asiaksi, että Suomelta vaaditaan sama asevelvollisuus kuin keisarikunnassa säädetään, ja lausutaan se vakaumus, että kansamme, jos se tahtoo säilyttää itsenäisen asemansa mahtavan keisarikunnan rinnalla, on tietävä täyttää kunniansa ja velvollisuutensa vaatimukset. Yhtäläisyyteen Venäjän sotalaitoksen kanssa on meidän suostuminen kaikessa, joka ei sodi maamme ja kansamme omituista luonnetta vastaan. Se Venäjällä ehdotettu säädös, että arpa määrää keiden on astuminen vakinaiseen sotaväkeen, ei ole muuta kuin toinen muoto pakollista väen-ottoa, joka ei ensinkään sovellu meidän oloihin ja jota täällä veriverona kammottaisiin. Porvoon valtiopäivillä luvattiin, suostuttiin ja säädettiin, "ettei mikään pakollinen rekryytin-teko tai sotaväen otto Suomessa ikinä ole tapahtuva". Suomessa olisi asetettava pestattua sotaväkeä, jalka-, ratsu-, tykki- ja meriväkeä, niin paljon, että sitä riittäisi rauhan-aikaiseen linnue-palvelukseen ja yleisen nostoväen harjoittamiseen, johon väkeen asevelvolliset kuuluisivat. Viitataan myöskin Porvoon valtiopäiväin päätökseen, että, kun vast’edes sotaväkeä Suomessa asetetaan, "sekä miehistö että päällikkökunta on otettava Suomen omista kansalaisista ja että tätä kansallissotaväkeä ei ole mihinkään retkiin tahi sotatoimiin Suomenmaan ulkopuolella käytettävä". Mutta myönnetään kuitenkin, että yleinen sodanjohto joskus saattaa lähimpään sotatantereeseen nähden vaatia poikkeusta jälkimäisestä periaatteesta. Kun asevelvollisuus tulee yleiseksi, on Suomen sotaväkeä komennettava sen omalla kielellä.
Paljoa pikemmin kuin osattiin arvata joutui asevelvollisuus-asia meillä virallisestikin vireille. Jo tammikuun 18 päivänä 1871 julaistiin ruotsinkielisessä ja seuraavana päivänä suomenkielisessä virallisessa lehdessä saman kuun 12 päivänä kenraalikuvernöörille annettu arm. käskykirje, jossa sanotaan, että hallitsija oli "ottanut mietittäväksi kohtuuden", että yhtäläinen asevelvollisuus kuin Venäjällä pantaisiin toimeen Suomessakin silloisen ruotujakolaitoksen sijaan, "noudattamalla maassa voimassa olevia lakia ja asetuksia", ja kenraalikuvernööri saa käskyn "ajoissa ryhtyä tarpeellisiin toimiin tämän asian valmistelevaa tutkimusta varten kaikilta haaroilta siihen ehdotukseen katsoen että, maan väkiluvun ja varain suhteen, asetettaisiin tarkk’ampuja-pataljoonia".
Vaikka tämä käskykirje ei tullut aivan odottamatta, vaikutti se kuitenkin kuin salamanisku, synnyttäen levottomuutta kaikkialla maassamme, kun oli mahdoton arvata, mitenkä käskykirjeen tarkoittama, kaikkia kansalaisia niin läheisesti ja kipeästi koskeva asia lopulta päättyisi. Täällä pääkaupungissa ei moneen aikaan muusta puhuttu kaduilla, perheissä ja seuroissa.
Uuden Suomettaren "toimituskokouksia", joihin, lehden täkäläiset avustajat saapuivat, pidettiin siihen aikaan säännöllisesti joka lauvantai-ilta minun asunnossani. Käskykirje ilmestyi keskiviikkona. Kutsu toimitettiin ylimääräiseen kokoukseen saman päivän illaksi, ja miehissä kokoonnuttiin neuvottelemaan siitä, mille kannalle U. Suomettaren oli asettuminen käskykirjeen tarkoittamaan yleiseen asevelvollisuuteen nähden. Vakava oli mieliala. Tiedettiin että Hels. Dagbladin miehillä oli kokous samana iltana. Olipa joku saapuvilla olevista tavannut sanotun lehden päätoimittajan ja tiesi kertoa, että hän kyllä omasta puolestaan oli valmis yleistä asevelvollisuutta puoltamaan, mutta että suuri erimielisyys heikäläisten leirissä tulisi vallitsemaan.
Meidän kokouksessamme päästiin pian yksimielisyyteen siitä, että suomalaisen puolueen taholta ei olisi yleistä asevelvollisuutta vastustettava, edellyttäen että asia koko laajuudessaan tulisi valtiopäivien ratkaistavaksi. Mutta varmana pidettiin, että tämänkin puolueen keskuudessa tulisi olemaan paljon kiivaita vastustajia, ja kauan keskusteltiin siitä, mitenkä tämä vastustus saataisiin torjutuksi ja estetyksi. Sitä varten oli U. Suomettaren käytettävä kaikki vaikutusvoimansa. Joku lausui sen arvelun, että Agathon Meurman tulisi liittymään vastustajain joukkoon. Yrjö Koskisen pitäisi käydä Liuksialassa hänen mielipidettään tiedustelemassa. Millä kannalla "Kangasalan oraakkeli" lieneekään ensi hetkellä ollut, mutta innokas ja vaikuttava yleisen asevelvollisuuden puolustaja hänestä tuli, kuten muun ohessa osoittaa se kirjanen asevelvollisuudesta, jonka hän nimellä "Aseeton Maamies" julkaisi.
Kokouksessamme oltiin sitä mieltä, että yhdenmukaisuus on tarpeellinen Venäjän ja Suomen sotalaitosten välillä. Mutta koko joukko tärkeitä poikkeuksia venäläisestä ehdotuksesta katsottiin Suomessa välttämättömäksi. Tämän ehdotuksen mukaan alkaisi asevelvollisuus Venäjällä 21:nnestä ikävuodesta ja kestäisi viisitoista vuotta siten, että miehet ensin seitsemän vuotta kuuluisivat vakinaiseen sotaväkeen ja sitten kahdeksan vuotta varaväkeen. Mutta eivät läheskään kaikki 21 vuotta täyttäneet nuorukaiset astuisi sotapalvelukseen, vaan ainoastaan se lukumäärä, millä armeija kunakin vuonna olisi täydennettävä ja joka arvalla otettaisiin. Muut kutsuttaisiin nostoväkeen vain sota-aikana. Tällaiseen järjestelmään ei voitaisi Suomessa suostua, se kun, kuten Kuukauslehti oli lausunut, on vain uusi muoto pakollista sotaväenottoa, josta Suomen kansa Porvoon valtiopäivillä juhlallisesti vapautettiin kaikiksi ajoiksi.
Yrjö Koskinen esitti pääpiirteisen suunnitelman Suomen sotaväen järjestämiseksi, joka suunnitelma pantiin keskustelun pohjaksi. Hän oli laskenut, että jos kaikki 21 vuotta täyttäneet nuorukaiset kutsuttaisiin aseisiin ja pysyisivät palveluksessa kolme vuotta, Suomen sotavoima nousisi noin 48,000 mieheen, joista joka vuosi noin 16,000 joutuisi varaväkeen ja yhtä monta uutta miestä kutsuttaisiin riveihin. Näin suurta armeijaa ei kansamme jaksaisi voimassa pitää, ellei sitä järjestettäisi niin huokealle kannalle kuin mahdollista. Olisi sen tähden muodostettava rykmentit, pataljoonat ja komppaniat paikallisväeksi siten, että saman pitäjän miehiä ei jaettaisi komppanioille, vaan pidettäisiin koossa. Heidän pitäisi saada asua kodeissaan, harjoitella ampumista ja muita sotatemppuja kotiseuduillaan ja elättää itseään omalla työllään enin osa vuotta. Mutta heitä pitäisi kuitenkin voida käskeä harjoitusleireihin ja vartioimaan kaupunkeihin. Jos tämän kansallis-sotaväen lisäksi "seisova" eli vakinainen sotaväki katsottaisiin välttämättömän tarpeelliseksi, niin olisi se värväämällä ko'ottava.