Kun oli tämän suunnitelman eri kohdista keskusteltu, päätettiin että sen suuntainen kirjoitussarja U. Suomettaressa julaistaisiin, esittämättä sitä kuitenkaan minään ehdotuksena, vaan ainoastaan huomautuksena niistä pääkohdista, jotka saattavat tulla kysymykseen asevelvollisuusasiaa harkittaessa. Mutta ehdottomasti olisi lausuttava se vaatimus, että uusi sotalaitos meillä perustetaan tosikansalliselle kannalle, jotta kansallemme voi olla takeita siitä, että kun se ottaa tätä uutta kuormaa kantaakseen, Suomen sotalaitos tulee käytettäväksi oman maan eikä vierasten etujen hyväksi. Pääehtoina olisi pidettävä, että, niinkuin säädyt Porvoon valtiopäivillä päättivät, maamme sotaväkeä ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle, ja että tämän sotaväen päällikkökuntana ja miehistönä tulee olemaan yksinomaisesti Suomen miehiä. Niinikään olisi vaadittava, että suomi määrätään Suomen sotaväen komentokieleksi.
Yrjö Koskinen otti kirjoittaakseen sarjan kirjoituksia tähän suuntaan, joista ensimäinen ilmestyi siinä numerossa, missä yllämainittu arm. käskykirje julaistiin, ja toinen pian sen jälkeen.
Samaan aikaan oli Hels. Dagbladissa asevelvollisuusasiasta kirjoituksia, jotka ylimalkain kävivät samaan suuntaan kuin U. Suomettaren artikkelit, mutta pysyivät yleisemmissä piirteissä. Huomautettiin, että perustuslailliselta kannalta katsoen ei voi olla mitään epäilystä siitä, että ainoastaan molempien perusvaltain myötävaikutuksella sotalaitos-asian laillinen ratkaisu muulle kuin ruotujakolaitoksen tai värväyksen pohjalle täällä voi tulla kysymykseen. "Emme voi torjua ajatusta yleisestä asevelvollisuudesta muodossa tai toisessa, vaikkapa ehkä silloin ajattelisimmekin jonkun pienemmän ruotujakoisen kantaväen säilyttämistä." Asevelvollisen sotaväen palvelus olisi järjestettävä niin, että asevelvollisia ei pakoiteta kasarmielämään, joka heidät eroittaa muusta kansasta. Ei missään tapauksessa saa tulla kysymykseen rekryytin-otto arvalla. Viitataan Porvoon valtiopäiväin päätöksiin, jotka koskevat vapautusta pakollisesta sotaväen-otosta, yksinomaan suomalaista päällikkökuntaa ja miehistöä sekä Suomen sotaväen käyttämistä vain omassa maassa.
Pari viikkoa mietittyään katsoivat virallisetkin lehdet asiakseen kosketella asevelvollisuusasiaa. Ruotsalaisessa virallisessa lehdessä oli siitä kirjoitus helmikuun 6 päivänä ja suomalaisessa ilmautui sama kirjoitus seuraavana päivänä lyhennetyssä muodossa. Pidetään nuhdesaarna Hels. Dagbladille ja U. Suomettarelle, jotka muka olivat "erehdyttäneet yleisön käsitystä tästä Suomen kansalle niin tärkeästä kysymyksestä" ja esitetään sitten "asian oikeaksi valaistukseksi" mitä sotalaitosasiasta ajateltiin ja päätettiin Porvoon valtiopäivillä. Asia kerrotaan aivan samalla tavalla kuin U. Suometar oli sen kertonut, mutta väitetään, että se valtiopäiväin päätös, että Suomen sotaväen paällikkökuntaan ja miehistöön ei otettaisi muita kuin Suomen kansalaisia ja ettei tätä sotaväkeä saisi käyttää ulkopuolella Suomen rajoja, on tuiki mitätön. Ei kielletä, että säädyt Porvoon valtiopäivillä tekivät semmoisen päätöksen; mutta arvellaan, että se ei merkitse mitään, on kaikkea laillista voimaa vailla, koska hallitsija ei koskaan sitä vahvistanut eikä mitään "vakuutuksia" siihen suuntaan antanut, kuten väitetään Hels. Dagbladin ja U. Suomettaren sanoneen.
Näihin virallisten lehtien väitteisiin vastattiin U. Suomettaressa kirjoituksella, joka oli Jaakko Forsmanin kirjoittama. Mutta tämä vastaus ei päässyt julkisuuteen. Painoasiamies lehden pidätti ja painohallitus, johon vedottiin, määräsi painoksen takavarikkoon otettavaksi. Kun minun onnistui pelastaa yksi kappale tätä painosta ja se vielä on minulla tallella eikä mikään nyt enää estä sanotun kirjoituksen julkaisemista, otan sen tähän, jättäen pois vain ensimäisen kappaleen, jossa virallisten lehtien kirjoitusten sisällys kerrotaan.
"Kieltämätön tosi on, ettei hallitsija ole juhlallisesti tai missään julkisessa asiakirjassa vahvistanut tätä säätyjen päätöstä Suomen sotaväen vapauttamisesta marssimasta ulkopuolelle isänmaan rajoja yhtä vähän kuin muitakaan siihen kuuluvia seikkoja. Mutta tämä asianhaara ei voi kuitenkaan riistää tältä päätökseltä laillista voimaa, sillä kun Keis. Majesteetti kerran itse teossa asetti sotalaitosasian säätyjen päätöksen mukaan, oli hän myöskin sillä aivan selvästi hyväksynyt tämän päätöksen sen kokonaisuudessa; ja kaikissa sen kohdissa. Niin paljon tietää lapsikin meidän perustuslaillisista oloista, että, kun säädyt Keis. Majesteetin esityksen johdosta tekevät jonkun päätöksen, niin hänen Majesteettinsa joko hylkää päätöksen ja silloin ei tule päätetystä asiasta mitään, tai myöskin hyväksyy sen — ja silloin pääsee tämä päätös kokonaisuudessaan lailliseen voimaan. Meidän perustuslakimme ei salli sitä, että hallitsija valikoitsemalla hyväksyisi muutamat kohdat eräästä päätöksestä ja hylkäisi muutamat ja rupeaisi sillä lajilla uusia lakia voimaan panemaan. Vaan hänen on ne kokonaisuudessaan joko hyväksyminen tai hylkääminen. Nyt on Keisari Aleksanteri I hyväksynyt Porvoon valtiopäiväin päätöksen sotalaitoksesta, koska hän juuri säätyjen päätöksen mukaan asetti maan sotalaitoksen vakanssiveroineen päivineen. Tästä seuraa aivan selvästi ja perustuslain mukaisesti, että mainittu hallitsija armollisesti on hyväksynyt tämän päätöksen sen kokonaisuudessa, siis kaikki ne kohdat ja ehdot, jotka säädyt olivat päätökseensä liittäneet, ja siis myöskin ne kohdat tässä päätöksessä, ettei Suomen sotaväkeä saada viedä Suomen rajain ulkopuolelle ja että tähän väkeen pitää kuuluman ainoastaan Suomen miehiä. Sillä jos silloinen korkea hallitsija ei olisi tahtonut hyväksyä esim. näitä viime-mainittuja, nyt puheen-alaisia kohtia, jotka eroittamattomasti liittyvät säätyjen lausuntoon sotalaitos-asiasta, niin olisi siitä ollut perustuslaillinen seuraus, että koko sotalaitos-asia olisi jäänyt entiselleen, eikä siis olisi voitu asettaa esim. vakanssiveroa sotaväen kustantamisen sijaan.
"V.L. koettavat nähtävästi antaa koko asialle sen muodon, ikäänkuin olisi hallitus voinut tässä sotalaitosasiassa omin mielin päättää ja että ainoastaan tahdottiin kuulustella säätyjen mielipiteitä, jotka eivät kuitenkaan millään tavalla voineet hallitsijaa sitoa. V.L. eivät ole lausuneet semmoista ajatusta suoraan, mutta se on seurauksena niiden muista väitteistä. Tämmöinen ajatus on kuitenkin kaikkea perustusta vailla, joka nähdään siitäkin, että sotalaitos-asia Porvoon valtiopäivillä sisälti myöskin veroitus-asian, nimittäin vakanssiveron asettamisen. Jospa vakanssivero ei ollutkaan mikään uusi verokuorma, koska se maksettiin hajoitetun sotaväen kustannusten sijaan, niin oli se kuitenkin veroitus-asia, josta 'Ruotsin kansalla on kieltämätöin oikeus Kuninkaan kanssa keskustella, sovitella, kieltää ja suostua', kuten sanat kuuluvat Yhdistys- ja Vakuutuskirjassa vuodelta 1789. Siis oli hallituksen välttämätön tarvis saada säätyjen myötävaikutusta ja suostumusta sotilasuran järjestämisessä ja oli toiselta puolen, kun se asian toimeen-panemiseen ryhtyi, perustuslaillisesti sidottu säätyjen asiasta tehdyn päätöksen kautta. Siinä ei ollut, kuten jo olemme koettaneet osoittaa, hallituksen muuta ehtoa, kuin hylätä tämä päätös tykkänään ja jättää asia entiselleen taikka hyväksyä päätös sen kokonaisuudessa. Tämä onkin teossa tapahtunut, kun kerran hallitus on pannut säätyjen päätöksen toimeen.
"Se kyllä on asian selvyydelle haitallinen seikka, ettei hallitus ole missään julkisesti vahvistanut Porvoon valtiopäiväin päätöstä nyt puheenalaisessa ja muissa siihen kuuluvissa kohdissa. Mutta tämä on kuitenkin jokseenkin luonnollinen asia, sillä sotaväen asettamisen asia pantiin lepäämään 50 vuodeksi ja sentähden ei ollut mikään käytännöllinen tarve antaa ulos jotakin asetusta, joka olisi sisältänyt tarkkoja määräyksiä kaukaisessa vastaisuudessa asetettavan sotaväen oikeuksista ja velvollisuuksista. Mutta tämä puute, joka ainakin on jonkunmoinen vaillinaisuus itse lainsäätämisen muodossa, ei voi kuitenkaan, kuten yllä-sanotusta näkyy, tehdä mitättömäksi ja turhaksi Porvoon valtiopäiväin päätöstä Suomen sotaväen järjestämisestä ja sen oikeudesta sotia ainoastaan omassa maassaan."
Ennenkuin painohallitus kokoontui tätä kirjoitusta tarkastamaan ja siitä tuomionsa antamaan, menin minä sanotun hallituksen silloisen puheenjohtajan, valtioneuvos Arppen puheille, selittääkseni hänelle, että viralliset lehdet olivat väärin esittäneet U. Suomettaren kirjoitusten sisällyksen ja että tämän lehden sen tähden pitäisi saada niille vastata.
Arppen asuntoon saavuttuani, tuli hän minua vastaan salin ovelle ja siirtyi sitten vähän tuonnemmaksi, jotta minä pääsin astumaan kynnyksen sisäpuolelle. Nimeäni ei minun tarvinnut mainita, kun tiesin hänen minut tuntevan. Enkä olisi ehtinytkään itseäni esitellä, sillä kohta kynnyksen yli päästyäni kysäsi tuo mahtava herra tylyllä äänellä: "Mitä asiaa?"