Ilmoitin asiani ja huomautin erittäin siitä, että viralliset lehdet väittävät U. Suomettaren sanoneen, että Porvoon valtiopäivillä annettiin säädyille "vakuutuksia" Suomen sotaväen kansallisesta kokoonpanosta ja sen tehtävästä palvella ainoastaan omassa maassa, vaikka U. Suometar vain on sanonut, että nämä ehdot sisältyvät säätyjen päätökseen Suomen sotalaitoksesta.
Herra valtioneuvos oli jo U. Suomettaren vastauksen lukenut. Sanoi sen olevan pelkkää arvotonta koukuttelua (advokatyr), jommoista painohallitus tällaisessa asiassa ei voi sallia. On tarpeetonta ja vahingollista, että sanomalehdet sekaantuvat asevelvollisuusasiaan. Se on estettävä. Sen saakoon U. Suometar kuitenkin nyt sanoa, että viralliset lehdet ovat erehtyneet väittäessään sen puhuneen Porvoon valtiopäivillä annetuista vakuutuksista mainitsemieni ehtojen täyttämisestä.
Pään nyykkäys ilmoitti, että minun oli poistuminen. Ja minä läksin puuhaamaan uutta painosta päivän lehdestä, koska painohallituksen tarkastettavaksi alistetun painoksen kohtalo oli selvillä. Ensimäisen sivun ladelmasta otettiin pois tuo otsakkeella "Tarpeellista selitystä" varustettu vastaus virallisille lehdille ja tyhjä sija täytettiin ilmoituksilla sekä puolen palstan pituisella, kirjoituksella, jossa lyhyesti mainittiin, mitä viralliset lehdet olivat väittäneet sekä lausuttiin, että U. Suometar ei ole puhunut annetuista vakuutuksista, vaan ainoastaan säätyjen tekemistä päätöksistä, ja ettei se nytkään ole voinut virallisten lehtien antamain selitysten johdosta päästä toiseen käsitykseen kuin sillä on ollut, koska ne tosiasiat, jotka viralliset lehdet mainitsevat, olivat U. Suomettarelle jo ennen tunnetut ja se juuri niihin oli lausuntonsa perustanut.
Painohallituksen päätös saatiin vasta myöhään illalla, ja se oli sellainen, ettei tuo valmiiksi laitettu toinenkaan painos kelvannut. Paitsi artikkelia oli sanottu hallitus myöskin pyyhkäissyt neljä riviä lehden kolmannelta sivulta, Jyväskylästä lähetetystä kirjeestä, jossa sanottiin, että sanoma arm. käskykirjeestä yleisen asevelvollisuuden toimeenpanemisesta Suomessa "oli aivan odottamaton koko Suomen kansalle, ja se tuottaa mielikarvautta monelle niistä, joiden pitää jättää kotonsa, talonsa ja omaisuutensa ja mennä sotapalvelukseen". Kolmaskin sivu oli siis paikattava, ja U. Suometar ilmestyi vasta seuraavana aamuna.
Hels. Dagblad ei myöskään saanut asiallisesti vastata virallisille lehdille. Se painos, missä vastaus julaistiin, meni sensuurin kitaan, ja saman kohtalon alaiseksi joutui Folkvännenkin yrittäessään kirjoittaa asevelvollisuus-asiasta. Selvää oli, ettei Suomen sanomalehtien enää sallittu kirjoittaa mitään siitä tärkeästä asiasta, johon kaikkien kansalaisten huomio oli kiihkeästi kiintynyt, eivätkä ne sittemmin moneen vuoteen koko asiasta mitään omia ajatuksia lausuneetkaan. Selaillessani U. Suomettaren seuraavia vuosikertoja en ole niistä löytänyt ainoatakaan kirjoitusta asevelvollisuudesta ennen kuin lokakuulla 1876.
Mutta venäläiset lehdet kyllä väliin kajosivat meidänkin asevelvollisuus-asiaamme, vaatien melkein täydellistä yhtäläisyyttä Venäjän ja Suomen sotalaitosten välillä. Osoitukseksi siitä suunnasta, mihin näiden lehtien lausunnot kävivät, mainitsen tässä pääkohdat eräästä kirjoituksesta, jonka Pietarissa ilmestyvä ja silloin vaikutusvaltainen "Golos-lehti" julkaisi kohta sen jälkeen kun arm. käskykirje asevelvollisuuden toimeenpanemisesta Suomessa oli annettu.
Koska Suomella on omat paikalliset lait ja laitokset sekä kansan tavat ja maan luonto siellä ovat erilaiset kuin Venäjällä, myöntää "Golos", että koko valtakuntaa varten määrättävistä asevelvollisuuden yleisistä periaatteista voidaan Suomessa sallia joitakuita poikkeuksia mitä tulee aikaan, jolloin palvelukseen on astuttava, kutsunnan järjestykseen ja siihen tapaan, jolla arvanotto on toimitettava. Mutta yleisistä pääsäännöistä ei saa sallia mitään poikkeuksia. Sama miesluku tuhannelta on palvelukseen otettava ja palvelusaika armeijassa sekä varaväessä säädettävä yhtä pitkäksi kuin Venäjällä. Suomen ja Venäjän sotaväellä pitää olla samanlainen järjestys, yhteinen sotalaki, samat kurinpitosäännöt ja yhteinen komento. Suomen miesten pitää mennä palvelukseen Venäjän sisämaihin ja Venäjän miesten Suomen pataljooniin. Tällainen sekoitus on välttämätön senkin vuoksi, että suomalaisten siten on helpompi oppia sotatemput, komentosanat ja sotalakia, jota ei missään tapauksessa saa olla olemassa muulla kuin venäjän kielellä.
Arm. käskykirjeen määräyksen mukaan asetettiin heti komitea eli komissioni "asian valmistelevaa tutkimista varten". Mutta kutka tähän komiteaan kuuluivat, sitä ei yleisö saanut tietää. Helmikuun 6 päivänä virallisissa lehdissä vain annettiin seuraava tieto: "H. ylh. ministerivaltiosihteeri kreivi Armfelt ynnä salaneuvos, vapaaherra Stjernvall-Walleen ja kenraaliluutnantti Indrenius palaavat näinä päivinä takaisin Pietariin, sittenkun ne valmistelevat keskustelut ovat päättyneet, joiden tarkoitus oli niiden ehkä löytyvien valtiovarain tutkiminen, joita esitetyn asevelvollisuusasian toimeenpanemista varten pitäisi ottaa huomioon, sekä niiden kustannusten arvaaminen, joita tarkk'ampuja-pataljonain asettaminen Suomessa myötänsä tuonee." Muita tietoja ei sittemminkään komitean toimista saatu kuin mitä huhuna sanomalehdissä toukokuun alussa kerrottiin, mainiten että komitea katsoi ruotujakolaitoksen hylättäväksi ja ehdotti, että asetettaisiin tarkk’ampuja-pataljoonia, joihin miehistö arvalla otettaisiin asevelvollisten joukosta. Samaan aikaan näkyy tuo ensimäinen komitea hajonneen ja sijaan astui seuraavan kesäkuun alussa toinen, jonka puheenjohtajaksi oli kutsuttu kenraaliluutnantti vapaah. B. Indrenius, sekä jäseniksi, senaattorit K. Furuhjelm, C.H. Molander, ja vapaah. J.A. von Born, kenraalimajuri G.R. Ehrnrooth, kreivi Aug. Armfelt, vapaaherra H.G. Boije, valtioneuvos vapaah. J.G. von Bonsdorff, kamarijunkkari J.R. von Taube, kollegiasessori W. Brummer, professori C.G. von Essen, kauppaneuvos Levon ja valtiopäivämies J.E. Keto.
Alkuaan lienee ollut aikomus esittää ehdotus asevelvollisuus-laiksi jo 1872 vuoden valtiopäiville. Mutta se kävi mahdottomaksi etupäässä siitä syystä, että Venäjän asevelvollisuus-laki, jonka valmistumista suomalaisen komitean oli odottaminen, valmistui ja julaistiin vasta tammikuulla 1874. Siten lykkäytyi arm. esitys 1877-78 vuosien valtiopäiville. Valtiosäätyjen ko'ossa ollessa sanomalehdetkin asevelvollisuus-asiaa ahkerasti pohtivat, sensuurin estämättä. Painohallituksen puheenjohtajana ei enää ollut valtioneuvos Arppe.