Sillä monivaiheisella ja katkeralla, mutta voittoisalla taistelulla, jota kansallismieliset tässä maassa monen vuosikymmenen kuluessa ovat käyneet suomalaisten koulujen puolesta, on niin valtaava sija minun muistojeni sarjassa, etten voi olla sitä näissä muistelmissani muutamilla piirteillä koskettelematta. Uuden Suomettaren toimittajana olen ollut keskellä tämän taistelun tuiminta pyörrettä. Tuskinpa on tässä lehdessä mistään asiasta niin paljon kirjoitettu, kuin juuri suomalaisista kouluista. Alituisesti on niiden tarpeellisuus ollut todistettava sekä vastustajain vehkeitä, verukkeita ja hyökkäyksiä torjuttava, mikäli paino-olot kulloinkin ovat sitä sallineet.
1860-luvun alkaessa ei koko Suomenmaassa vielä ollut ainoatakaan yliopistoon johtavaa suomenkielistä opistoa. Kimnaasit kaikki jatkoivat työtänsä ruotsinkielisen valtaluokan kasvattamiseksi tässä maassa.
Jyväskylän ylialkeiskoulu, joka perustettiin 1858 ja jota sanottiin ensimäiseksi suomenkieliseksi oppikouluksi, ei pitkiin aikoihin ollut todellisesti suomalainen. Sen perustamisessa määrättiin, että kahdella alimmalla luokalla oli opetettava oppilaiden äidinkielellä, suomeksi tai ruotsiksi, ja ylemmillä luokilla suomeksi ainoastaan yhdessä tai useammassa aineessa tarpeen mukaan. Ja tätä määräystä noudatettiin vielä senkin jälkeen, kun ylialkeiskoulu v. 1862 oli laajennettu täysiluokkaiseksi alkeisopistoksi, siinä määrässä, että ne oppilaat, jotka 1865 päästettiin yliopistoon, olivat kouluaikanaan lukeneet useimmat opetusaineet ruotsiksi, kahdella keskiluokalla kaikki. Moni opettaja ei ensi vuosina osannutkaan suomea, ja keskenään opettajat haastelivat opistossakin ruotsia. Ruotsinkielinen opetus kyllä supistui supistumistaan. Mutta vasta 1860-luvun loppupuolella Jyväskylän alkeisopisto muodostui kauttaaltaan suomenkieliseksi.
Kaksikielinen oli myöskin 1860 perustettu Tampereen ylialkeiskoulu, ja kun Oulun ylialkeiskoulu 1863 laajennettiin 7-luokkaiseksi alkeisopistoksi, määrättiin että opetuskielenä tuli olla toisissa aineissa ruotsi, toisissa suomi. V. 1865 perustetussa Joensuun ylialkeiskoulussa oli opetuskieleen nähden noudatettava samaa järjestystä kuin Jyväskylän alkeisopistossa, s.o. kaksikielisyyden ohjelmaa, vaikka säädyt valtiopäivillä 1863-64 olivat nimenomaan anoneet, että Joensuuhun suomenkielinen koulu perustettaisiin. Mutta suomalaiseksi tämä koulu kuitenkin ennen pitkää muodostui. Kuopionkin ylialkeiskoulussa alettiin 1860-luvun alkupuolella käyttää opetuksessa suomea ruotsin rinnalla, ja siitä päättäen, että ruotsalainen "osasto" 1871 määrättiin lakkautettavaksi, oli siellä sitä ennen muodostunut eri osastot suomen- ja ruotsinkielisiä oppilaita varten.
Paitsi suomenkielistä koulua Joensuuhun, ehdotettiin äskenmainituilla valtiopäivillä anottavaksi samankielisiä kouluja myöskin Sortavalaan ja Mikkeliin, mutta nämä ehdotukset eivät saavuttaneet kolmen säädyn kannatusta. Samasta syystä raukesivat niinikään pappis- ja talonpoikaissäädyissä tehdyt yhtäpitävät anomusehdotukset siitä, että suomalaisissa paikkakunnissa suomea käytettäisiin kaikkien oppilaitosten pääkielenä, että yliopistoon yleensä asetettaisiin sellaisia opettajia, jotka taitavat suomea, ja että tämän kielen taidon vaatimukset niiltä, jotka pyrkivät valtion ja kirkon virkoihin, melkoisesti korotettaisiin. Nämä anomusehdotukset olivat kuitenkin todistuksena siitä, kuinka yleisesti suomenkielisiä oppikouluja ja yleensä kieliolojen korjausta jo kaivattiin, sekä enteenä siitä kiivaasta taistelusta näistä oloista, joka vastaisilla valtiopäivillä tulisi tapahtumaan. Suomalainen kansa oli valveutunut vaatimaan mitä se olemuksensa ehdoksi käsitti.
Kun normaalikoulu määrättiin perustettavaksi Helsinkiin ja siinä ehdotuksessa johdesäännöksi tälle koululle, jonka hallituksen käskystä olivat tehneet professori Z.J. Cleve sekä yliopettajat J.E. Bergroth, H.L. Melander ja K. Lindeqvist, ehdotettiin että normaalikoulussa tulisi olemaan kaksi yhtäläisesti järjestettyä ja rinnakkain kulkevaa osastoa, toinen ruotsin- ja toinen suomenkielinen, syttyi kansallismielisissä se iloinen toivo, että pääkaupunkiin saataisiin suomalainen oppikoulu. Normaalikoulu avattiin syksyllä 1864, mutta suomalaisia oppilaita ei sinne otettukaan; se alkoi ruotsinkielisellä luokalla. Vasta 1867 perustettiin ensimäinen suomalainen luokka koulun inspehtorin, professori Cleven väsymättömien ponnistusten tuloksena. Ehkäpä siihen osaltaan vaikutti myöskin se alamainen anomus, jonka talonpoikaissääty saman vuoden valtiopäivillä edustajain K. Muttilaisen, K. Värrin ja P. Tiaisen ehdotuksesta teki siitä, että normaalikouluun asetettaisiin suomalainen rinnakkaisosasto ja suomi määrättäisiin opetuskieleksi useammissa maamme oppikouluissa. Tähän anomukseen oli talonpoikaissääty kehoittanut pappissäätyä yhtymään, mutta toinen valtiosääty asettui kaksikielisten koulujen kannalle ja teki eri anomuksen siitä, "että puhtaasti suomalaisissa osissa maata, niin pian kuin olot mahdollisesti sallivat, suomi kaikkialla tulisi opetuskieleksi kaikissa aineissa koulun alemmilla luokilla, sekä ruotsi asteittain otettaisiin opetuskieleksi muutamissa korkeampien luokkain oppiaineissa, ja että maan puhtaasti ruotsalaisissa seuduissa ruotsi säilytettäisiin kouluissa ensimäisenä opetuskielenä, mutta suomi vähitellen korkeammilla luokilla otettaisiin opetuskieleksi muutamissa aineissa."
Normaalikoulun suomalaisen osaston ensimäiseen luokkaan liittyi seuraavana vuonna toinen luokka. Vaan siihen tämän osaston kehitys sillä kertaa pysähtyikin. Senaatti ei suostunut kolmannen luokan avaamiseen. Se oli muka tarpeeton, ja aikomus oli tietysti lakkauttaa alkuluokatkin.
Kun turhaan oli koetettu saada muutosta senaatin päätökseen, anoivat professorit C.G. von Essen, O. Hjelt, Yrjö Koskinen ja Th. Rein, tohtori P. Tikkanen ja lakit, kandidaatti W. Lavonius lupaa kolmannen luokan perustamiseen yksityisten varoilla, jotta koulunkäynti ei keskeytyisi niiltä oppilailta, jotka olivat toisen luokan suorittaneet. Lupa saatiin ja rahankeräys toimeenpantiin, joka lyhyen ajan kuluessa tuotti toista kymmentätuhatta markkaa, millä varoilla mainittua luokkaa kustannettiin syyslukukaudella 1869 ja alkupuolella kevätlukukautta 1870.
Kenraalikuvernöörinä oli silloin kreivi Adlerberg, joka ei vielä ollut ehtinyt niin kietoutua ruotsinmielisten verkkoon kuin myöhemmin. Hänkään ei senaatin toimenpidettä hyväksynyt, vaan alisti normaalikoulun suomalaisen osaston kohtalon hallitsijan ratkaistavaksi, ja siten saatiin arm. määräys, että tuo kolmas luokka sekä seuraavan lukuvuoden alusta neljäskin luokka olivat valtion varoilla kustannettavat. Kun viidettä luokkaa tarvittaisiin, pitäisi asianomaisten siitä tehdä uusi esitys. Sen ohessa käski Keis. Majesteetti asettaa erityisen komitean, jonka jäseniksi kutsuttaisiin "kokeneita ja asiantuntevia miehiä" ja jonka tulisi "tutkia oliko suomen kieli jo päässyt sille edistyskannalle, että tieteellistä opetusta voitaisiin vastuksetta sillä kielellä antaa sekä missä määrässä ja missä oppilaitoksissa se saattaisi ilman haittaa tapahtua". Tämä komitea, johon kuuluivat professorit Aug. Ahlqvist, C.G. Estlander, O. Hjelt, Yrjö Koskinen, W. Lagus ja L. Lindelöf sekä dosentti J. Krohn, antoi lausuntonsa helmikuulla 1871.
Enemmistön mielestä oli suomen kieli jo päässyt sille edistyskannalle, että sitä ilman suurempia vaikeuksia voitiin käyttää opetuskielenä korkeammissa oppikouluissa, sillä tarpeellisia koulukirjoja oli jo melkein kaikissa opetusaineissa. Jyväskylän opistosta tulleet oppilaat olivat kylliksi osoittaneet, että suomenkielellä voitiin saada ne tiedot, jotka ylioppilastutkinnossa vaadittiin. Yhteinen kieli alemmalle ja ylemmälle opetukselle tulisi olemaan vahvana yhdyssiteenä yhteiskunnan eri luokkain välillä, jotka meidän maassamme nyt olivat vieraina toisilleen. Kansakouluissa olisi käytettävä paikkakunnan väestön kieltä ja porvarikoulut niin järjestettävät, että opetus niissä tapahtuisi sillä kielellä, jota kaupungin alemman porvariston enemmistö puhui, huomioon ottaen myöskin ympäristön kansan kielen. Mitä teollisuus- ja oppikouluihin tulee, katsoi komitea toistaiseksi olevan kylläksi, että suomenkielinen teollisuuskoulu perustettaisiin johonkin sopivaan paikkaan, että esim. Oulun, Kuopion ja Tampereen koulut muutettaisiin samallaisiksi alkeisopistoiksi, kuin Jyväskylän, ja että normaalikoulun suomalaiseen osastoon lisättäisiin kolme yläluokkaa. Tämän osaston voimassa pitäminen ja laajentaminen olisi hyvin tärkeä vastaisten opettajien käytännöllisiä harjoituksia varten sekä tarpeellinen pääkaupungin ja sen ympäristön asukkaille. Normaalikoulun pitäisi olla yliopisto-kaupungissa, koska kasvatusopin professorin oli johdettava opettajakokelaiden harjoituksia ja ainoastaan siellä oli mahdollista saada tarpeeksi monta taitavaa tuntiopettajaa. Naiskouluista lausui komitea, ettei vielä mikään opetuskielen muutos niistä liene tarpeellinen, mutta että, jos jossakin paikkakunnassa lausuttaisiin yleinen toivo saada suomi opetuskieleksi naiskoulussa, sellaiseen anomukseen olisi suostuttava. Ja kohtuullista olisi, että yksityiset suomalaisetkin naiskoulut saisivat valtioapua. Kaikissa kouluissa paitsi kansakouluissa, olisi toista kotimaista kieltä opetettava.