Tähän mietintöön oli kolme komitean jäsenistä, professorit Estlander, Lagus ja Lindelöf liittäneet vastalauseen. He myönsivät, että suomen kielellä jo oli olemassa melkoinen koulukirjallisuus, mutta väittivät, että tällä kielellä ei yleensä vielä ollut sitä vakavuutta ja tarkkuutta tieteellisissä nimityksissä ja lauseparsissa kuin muilla sivistyskielillä. Eivät kuitenkaan katsoneet tämän seikan panevan voittamattomia esteitä suomenkielen käyttämiselle oppikouluissa. Kansa- ja porvarikouluihin nähden olivat he samaa mieltä kuin komitean enemmistö. Mutta suomen kielen käyttäminen oppikouluissa oli muka pantava riippuvaksi siitä, missä määrin maan sivistyneet kansanluokat käyttivät tätä kieltä. Vähempi luku suomalaisia alkeisopistoja riittäisi niille sivistyneitten perheitten lapsille, joista jo voi sanoa, että suomi oli heidän äidinkielensä. Tämä koski myöskin naiskouluja. Korkeampaa koulu-opetusta siis vain "sivistyneitten" perheiden lapsille. Yhteisen kansan lapset tyytykööt kansakouluihin ja porvarien lapset porvarikouluihin. Korkeammalle älkööt pyrkikö. — Mitä normaalikoulun suomalaiseen osastoon tulee, myönsivät vastalauseen tekijät, että suomalainen oppikoulu pääkaupungissa oli tarpeellinen, mutta lausuivat epäilyksensä siitä, olisiko tarpeellista ja asialle hyödyksi, että tämä koulu tehtäisiin normaalikouluksi ja olisi yhdistettynä ruotsalaiseen normaalikouluun yhdeksi oppilaitokseksi.
Jo ennen kuin tämä komitea keväällä 1870 asetettiin, oli uusi kouluhallitus alkanut toimensa toisessa muodossa kuin toivottu oli, esimiehenä kenraali vapaah. K. von Kothen, se mies, jota yleisesti syytettiin 1850 vuoden asetuksen aikaansaamisesta, jossa asetuksessa kiellettiin suomen kieltä käyttämästä muissa kuin uskonnollisia ja taloudellisia aineita koskevissa julkaisuissa, ja sama mies, joka vv. 1853-56 senaattorina ja kirkollistoimituskunnan päällikkönä ollessaan oli osoittanut haluansa mullistaa koululaitoksemme entisaikain kastijärjestelmän mukaan sekä vihaansa suomen kieltä ja suomalaisuutta vastaan. Melkein kaikki tuon uuden hallituksen jäsenetkin olivat miehiä, joiden mielipiteet eivät ennustaneet hyvää suomalaisille kouluille. Ja jo pari kuukautta sen perästä kun komitean mietintö oli senaattiin jätetty, sai normaalikoulun rehtori kouluhallitukselta kirjelmän, jossa tiedoksi annettiin, että koulun neljä suomalaista luokkaa pidetään voimassa siten, että ne astuvat askeleen edemmäs, s.o. 4:s luokka siirtyy 5:nneksi, 3:s 4:nneksi j.n.e., mutta ensimäinen luokka lakkautetaan. Senaatti oli kouluhallituksen ehdotuksesta niin päättänyt, tekemättä asiasta esitystä hallitsijalle. Normaalikoulun suomalainen osasto oli siis määrätty luokka luokalta hävitettäväksi.
Tämä toimenpide vaikutti kuin sodan julistus maamme suomalaista väestöä vastaan. Se synnytti kaikkialla katkeraa mieltä, mutta samalla sen innostuksen voiman, joka tuhoa tarkoittavan iskun torjui ja sittemmin suomalaisuuden asialle aavistamattomat voitot tuotti.
Kohta kun tieto oli saatu kouluhallituksen päätöksestä kokoontuivat suomalaisen koulun ystävät Helsingissä toukokuun 5 p. neuvottelemaan niistä toimista, luihin sen johdosta oli ryhdyttävä. Suurin osa niistä rahavaroista, jotka v. 1869 kerättiin normaalikoulun suomalaisen osaston kolmannen luokan kannattamiseksi, oli vielä tallella, ja ne päätettiin nyt käyttää lakkautettavaksi tuomitun ensimäisen luokan kustantamiseen. Ei kenenkään päähän tässä kokouksessa juolahtanut, että sonaatti voisi olla myöntymättä nyt puheena olevan luokan asettamiseen normaalikoulun yhteyteen, koska kolmas yksityinen luokka oli saanut olla siihen yhdistettynä. Mutta niin tapahtui kuitenkin. Asia ratkaistiin kesäkuun 8 p. senaatissa siten, että anomus, jonka olivat tehneet professorit C.G. von Essen, Yrjö Koskinen ja Th. Rein, översti A. Järnefelt ja tohtori K.F. Ignatius, kouluhallituksen ehdotuksen mukaan hylättiin, mutta hakijoille sentään myönnettiin lupa perustaa yksityinen, normaalikoulusta erillään toimiva, mutta sen opetussuunnitelmaa noudattava ensimäinen luokka.
Saman kuun 19 p. ilmoitettiin sanomalehdissä, että tulevan syyskuun 1 p. Helsingissä avataan normaalikoulun ensimäistä suomalaista luokkaa vastaava yksityinen koulu, jossa tulee olemaan sama opettaja kuin sanotulla luokalla viime lukuvuonna oli, maisteri K.V. Forsman, ja jonka tarkastajana on ottanut ollakseen kasvatusopin professori Z.J. Cleve, että tätä koulua aiotaan kannattaa ainakin niin monta vuotta, että ylialkeiskoulujen opinmäärä hyvästi voidaan suorittaa normaalikoulun opetustavan mukaan, ja että oppilaiden vuosimaksut tulevat olemaan samat kuin valtion kouluissa.
Antaessaan takeet siitä, että tämän yksityisen luokan oppilailta koulunkäynti ei ennen aikojaan keskeytyisi, nojautuivat koulun perustajat siihen varmaan vakaumukseen, että suomalaisen oppikoulun tarpeellisuus Suomen pääkaupungissa kaikkialla maassamme käsitettiin ja tunnustettiin, ja että se yleinen innostus, joka jo oli saanut kokoon melkoisen summan tämän koulun kannattamiseksi, vastakin tulisi sitä kannattamaan. Heitä elähytti myöskin se luja toivo, että kansan edusmiehet, joiden oli seuraavana vuonna valtiopäiville kokoontuminen, pitäisivät huolen siitä, ettei pääkaupunki jäisi suomalaista oppikoulua vaille.
Sillä aikaa hautoi v. Kothen suuria tuumiansa koululaitoksen mullistamiseksi ja suomalaisen kansallisuusliikkeen kukistamiseksi. Koululaitos oli niin järjestettävä, ettei suomalaisia oppikouluja enää pääsisi syntymään, ja ne, jotka olivat olemassa, olisi hän tahtonut kaikki hävittää. Siihen ehdotukseen uudeksi koulujärjestykseksi, jonka kouluhallitus maaliskuulla 1871 lähetti senaattiin, oli v. Kothen liittänyt vastalauseen, jossa hän muun ohessa ehdotti, että venäjän kieli ja toinen kotimainen kieli opetussuunnitelmassa asetettaisiin tasa-arvoisiksi ja valinta-oikeus niiden välillä myönnettäisiin, että suomalaisissa paikkakunnissa olevat korkeammat oppilaitokset ja nimenomaan Jyväskylän alkeisopisto lakkautettaisiin ja niiden sijaan perustettaisiin 2- ja 4-luokkaisia reaalikouluja. Ja senaatti yleensä kannatti v. Kothenin ehdotuksia.
Näitä hankkeita koetettiin pitää salassa; sanomalehdet eivät saaneet niistä hiiskua sanaakaan. Mutta ilmi ne kuitenkin pääsivät ja kuohuksiin joutuivat kansalaisten mielet. Jyväskylästä ja Joensuusta toimitettiin hallitusmiesten puheille lähetystöt, joista edellinen kävi Pietarissa asti. Ja kaikkea vaikutusta vaille ei jäänyt kansalaisten kiihtynyt mieliala. Numerossaan syyskuun 25 p:ltä 1871 aikoi U. Suometar lukijoilleen kertoa sen sanoman, että kouluasiassa joku käänne parempaan päin oli tapahtunut Pietarissa olevan suomalaisen komitean toimesta. Mutta sensuuri ei päästänyt tätäkään sanomaa julkisuuteen. Tosiasia lienee se, että sanotun komitean jäsenet kävivät Helsingissä senaatin kanssa neuvottelemassa kouluasiasta ja että siitä hallitsijalle tehtävästä esityksestä poistettiin v. Kothenin kaikkein katalimmat tuumat.
Marraskuun 30 p. ilmestyi sitten arm. julistukset opetuskielestä Suomenmaan oppi-, reaali- ja kansakouluissa sekä Suomenmaan alkeisoppilaitosten toisin järjestämisestä, joiden julistusten pääkohdat olivat seuraavat: Kussakin oppikoulussa oli käytettävä yksi ainoa opetuskieli, ruotsi tai suomi. Toista kotimaista kieltä saisi käyttää opetuskielenä ja puheharjoituksissa ainoastaan tätä kieltä korkeammilla luokilla opetettaessa. Senaatille annettiin valta, asianomaisten mieltä kuulusteltuansa, asianhaarain mukaan määrätä opetuskieli reaali- ja oppikouluissa, mutta kansakouluissa oli kieli määrättävä väestön kielen mukaan. Alkeisopistot muutettaisiin lyseoiksi, joidenka päätarkoitus oli tieteellisen sivistyksen perustaminen, ja reaalikouluiksi, jotka tarkoittivat kansakoulun lukumääräin jatkamista ja laventamista. Tämä muutos oli tapahtuva vähitellen ja sitä myöten kuin valtion varat myönsivät "sekä noudattamalla, mitä kokemus osoittaa". Mutta kohta oli asetettava 7-luokkainen ruotsinkielinen lyseo Mikkelin kaupunkiin ja toinen Helsinkiin, jonka jälkimäisen tarkoitus oli antaa tilaisuutta perinpohjaisen taidon saavuttamiseen venäjän kielessä ja muissa uusissa kielissä, ja joka tuli olemaan suorastaan kouluylihallituksen esimiehen tarkastuksen alaisena. Ruotsalainen osasto Kuopion ylialkeiskoulussa oli lakkautettava siten, että tulevan lukuvuoden alussa alin luokka ja sitten joka vuosi yksi luokka mainitusta osastosta hävitettäisiin. Uusissa opetuslaitoksissa piti venäjän kielen olla pakollisena aineena niin monella opetustunnilla, kuin sen perusteelliseen oppimiseen välttämättömästi tarvittiin. Molemmille kotimaan kielille oli annettava niin monta tuntia, kuin niiden "tieteelliseen" oppimiseen katsottiin tarvittavan. Erityisen komitean, jonka kenraalikuvernööri jo oli asettanut, tuli laatia ehdotus niiksi muutoksiksi, jotka normaalikoulun kahden osaston suhteen katsottiin tarpeellisiksi. Ja lopuksi määrättiin, että senaatin tuli tehdä ehdotus uudeksi koulujärjestykseksi noudattamalla nyt säädettyjä perusteita.
Mitä nämä "perusteet" tarkoittivat oli selvän selvää, ja niihinkin kohtiin nähden, jotka otollisilta näyttivät, oli varottava, että takana piili pahat aikeet. Kaksikielinen opetus määrättiin lakkautettavaksi oppikouluissa, mutta nähtävästi siinä mielessä, että suomalaisia oppikouluja tulisi olemaan hyvin harvassa. Normaalikoulun suomalaisen osaston asia pantiin vain näennäisesti uudelleen harkinnan alaiseksi. Yleinen oli koko maassa se mielten kuohu, jonka synnyttivät nuo "perusteet" ja niistä aiheutuvat mullistukset koulu-oloissamme. Mutta olihan v. Kothenin toimista pahempaakin ollut pelättävissä.