Se kansan rakkauden ja sivistyshalun luoma opisto, jota niin suurilla uhrauksilla kuusitoista vuotta oli voimassa pidetty, oli nyt lakkaava, tehtävänsä täytettyään. "Sen oli" — sanoo tohtori A.V. Streng alkeisopiston viimeisen lukuvuoden päättäjäisiä varten kirjoittamassaan jälkikatsahduksessa — "Suomen kansa perustanut 'koti-liedeksi' korkeammalle suomenkieliselle sivistykselle Suomen pääkaupungissa, kun hallitus sammutti tältä liedeltä tulen; se oli aikansa pitänyt tulen liedellä vireillä, oli osaltansa auttanut suomalaista sivistystä pääkaupungissa katkeamatta varttumaan, ja nyt, kun hallitus suostui tulosta samalla liedellä hoitamaan, jousi se pois".
* * * * *
Ennen kuin vapaah. von Kothen kouluhallituksesta poistui sai hän kätyreineen vielä iloita uuden, suomalaisuutta vastaan tähdätyn voima-iskun onnistumisesta, arvaamatta, että tämäkin isku kääntyisi suomalaisuuden voitoksi, antaen sille uutta virikettä ja uutta voimaa pohjan perillä.
Oulun alkeisopistossa oli opetus aikaa myöten muuttunut pääasiallisesti suomenkieliseksi. Kun ylitarkastaja K. Synnerberg kevätlukukaudella 1871 kävi tätä opistoa tarkastamassa, huomasi hän, että oppilaiden ruotsinkielen taito ei muka ollut tyydyttävä, ja ehdotti sen johdosta kouluhallitukselle, että neljänneltä luokalta alkaen ruotsi yleisesti määrättäisiin sanotun koulun opetuskieleksi. Se oli tietysti kouluhallitukselle mieluinen ehdotus. Opettajakunnan valtava enemmistö oli sitä mieltä, että oppilaiden äidinkielenä ehdottomasti oli pidettävä suomi, ja että sitä siis olisi opetuskielenä käytettävä. Mutta maaliskuulla 1873 alisti kouluhallitus senaatin ratkaistavaksi, kumpaako kieltä olisi Oulun lyseossa käytettävä opetuskielenä, ehdottaen puolestaan ruotsia ja väittäen muun muassa, että kouluneuvoston enemmistö keväällä 1871 pidetyssä tarkastuksessa oli puoltanut ruotsia opetuskieleksi. Tässä väitteessä oli vain sen verran perää, että hra Synnerberg yksityisesti oli kysellyt kouluneuvoston jäsenten mielipidettä ja kolmelta saanut vastauksen, joka muka "oikeutti häntä otaksumaan", että he kannattivat ruotsia, jota vastaan kaksi ehdottomasti vaati suomea. Mutta antaakseen tukea kouluhallituksen ehdotukselle, kääntyi 48 Oulun kunnan jäsentä senaatin puoleen anomuksella, että ruotsi määrättäisiin Oulun lyseon vastaiseksi opetuskieleksi. Senaatti katsoi tarpeelliseksi vaatia kouluneuvoston, Oulun kunnan ja läänin kuvernöörin lausuntoja asiasta. Kouluneuvoston enemmistö lausui, "että oppilaiden etuun nähden oli parasta, että suomi niin pian kuin mahdollista saatettaisiin opetuskieleksi, koska suurin osa kaupungin asukkaista ja koko ympäristöllä oleva maaseutu oli suomalainen ja lapset siis jo pienestä pitäen kodeissaan olivat suomenkieleen perehtyneitä." Lähettäessään senaattiin tämän lausunnon sekä muut asiakirjat, uudisti kouluhallitus ehdotuksensa, että ruotsi määrättäisiin Oulun lyseon opetuskieleksi. Kun Oulun raastuvankokouksessa asia käsiteltiin, ilmoittivat muutamat kuntalaiset, että he olivat olleet noiden 48:n joukossa, jotka anoivat ruotsia opetuskieleksi, mutta että he olivat sen tehneet siitä syystä, että asia oli heille väärin esitetty. Heidän tarkoituksensa ei suinkaan ollut se, että suomi opetuskielenä poistettaisiin, vaan että ruotsi, kuten tähänkin asti, saisi osittain olla sekin opetuskielenä. Kokouksessa tapahtuneen äänestyksen tulos oli, että 67 kuntalaista puolsi suomea ja 42 ruotsia lyseon opetuskieleksi. Kuvernööri lausunnossaan kannatti ruotsia.
Asia ratkaistiin senaatissa marraskuulla 1873 kouluhallituksen ehdotuksen mukaan. Oulun kaupungin ja läänin suomalaista väestöä senaatti päätöksessään lohdutti sillä, että kouluhallituksen ehdotuksen mukaan Ouluun perustettaisiin neliluokkainen suomenkielinen reaalikoulu, joka paremmin vastaisi sanotun väestön sivistysvaatimuksia! Olihan v. Kothenin suunnittelema kastilaitos voimaan saatava. Mutta siihen eivät pohjan perän suomalaiset ottaneet tyytyäkseen, taipuakseen.
Liikuttava ja samalla mieltä ylentävä on se kertomus Oulun suomalaisen yksityislyseon synnystä ja ensimäisistä vaiheista, jonka provasti Vilh. Lindstedt (Loimaranta) on kirjasena julaissut, sama mies, jonka alotteesta tämä yksityislyseo perustettiin.
Syksystä 1874 oli opetuskielen muutos Oulun lyseossa toimeen pantava, ja siksi oli suomalaisille lapsille toinen opin-ahjo hankittava. Toukokuulla alkoi silloinen pastori Lindstedt lyseon opettajain kanssa neuvotella mitenkä yksityiskoulu aikaansaataisiin. Pidettiin sitten kokous, jossa melkein kaikki lyseon opettajat tarjoutuivat perustettavassa yksityiskoulussa ilmaiseksi antamaan opetustunteja eri aineissa, toiset 6, toiset 4, toiset 2 tuntia, mikäli kultakin aikaa riitti. Tarjottu tuntimäärä oli niin suuri, että voitiin heti saada perustetuksi kaksi luokkaa. Kun jalomieliset opettajat näin olivat pohjakiven uudelle opin-ahjolle laskeneet, kutsuttiin asiaa harrastavia kansalaisia kokoukseen, jossa yleisölle esitettiin opettajain tarjooma uhraus ja tiedusteltiin, missä määrin yleisö puolestaan oli altis koulua kannattamaan. Lyseon juhlasali oli täynnä kansaa kaupungista sekä maalta; Kajaanista ja Kemistä asti oli sitä saapunut. Yhteen ääneen vaadittiin täysluokkaisen suomalaisen yksityislyseon perustamista, ja tarpeellisia varoja vakuutti kokous kyllä saatavan. Valittiin johtokunta, johon tulivat lehtori K. Erwast, valuri Helander, pastori V. Lindstedt, kunnankirjuri Luoma, tohtori Olsoni ja kollega Schüter; puheenjohtajaksi tuli pastori Lindstedt, jolle sittemmin myöskin uskottiin koulun johtajan toimi.
Suuria vastuksia oli alkuhommissa, huoneuston hankkimisessa ja kalustamisessa, opetusvälineitten toimittamisessa y.m., sillä tarpeellisia varoja ei aluksi ollut riittämään asti. Mutta kaikki vastukset voitettiin ja syyskuun 1 p:nä alkoi koulu toimensa 39 oppilaalla. Valtioapua sille myönnettiin v. 1878 ja valtion huostaan se joutui 1882.
Jo v. 1873 alkoi Kothenin hankkiman uuden koulujärjestyksen säätämien reaalikoulujen perustaminen, joiden tarkoituksena oli "osittain jatkaa ja laajentaa kansakoulun kursseja, osittain edeltä valmistaa varsinaisiin keinokouluihin" ja olivat aiotut erittäin "porvarein" lapsille, sillä näitä varten lyseot eivät olleet olemassa. Tampereelta hävitettiin kaksikielinen ylialkeiskoulu ja siellä oleva alialkeiskoulu muodostettiin neliluokkaiseksi suomenkieliseksi reaalikouluksi. Turkuun perustettiin kaksi neliluokkaista reaalikoulua, toinen suomen- ja toinen ruotsinkielinen, sekä Tammisaaren alialkeiskoulun sijaan neliluokkainen ruotsalainen reaalikoulu. Seuraavana vuonna lakkautettiin ali- ja ylialkeiskoulut Heinolassa, Savonlinnassa, Kokkolassa, Loviisassa ja Porissa sekä alialkeiskoulut Kuopiossa, Viipurissa, Oulussa, Uudessakaupungissa, Vaasassa, Kristiinankaupungissa, Raahessa, Raumalla ja Kajaanissa. Sijaan asetettiin suomenkieliset neliluokkaiset reaalikoulut Heinolaan, Savonlinnaan, Kuopioon, Ouluun ja Viipuriin sekä kaksiluokkaiset Poriin, Uuteenkaupunkiin, Raaheen ja Kajaaniin, ruotsinkielinen neliluokkainen reaalikoulu Vaasaan sekä ruotsinkieliset kaksiluokkaiset reaalikoulut Kristiinankaupunkiin ja Raumalle. Porin ja Kokkolan ylialkeiskoulut muodostettiin neliluokkaisiksi ruotsinkielisiksi lyseoiksi. Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan suomalaiselle väestölle ei siis valtio suonut muita oppikouluja kuin yhden kaksiluokkaisen reaalikoulun kummallekin maakunnalle. Suomalainen Rauma sai ruotsalaisen reaalikoulun.
Valtiopäiviin perustivat suomalaiset taas toiveensa. Säädyt kokoontuivat jälleen 1877. Mutta puolue-olot olivat kärjistyneet. Suomalainen puolue oli vahvistunut, saanut päämääränsä entistään selvemmäksi ja vallitsi nyt pappis- ja talonpoikaissäädyissä. Vaan "liberaalit", jotka, yleensä harrastaen vapaamielisiä uudistuksia, eivät ennen kansallisuus-asiassakaan olleet esiintyneet jyrkkinä vastustajina, olivat nyt siirtyneet hyvän matkan oikealle, lähemmäksi hallituksen kantaa, ja melkoinen osa heistä oli liittynyt v. 1871 syntyneeseen n.s. "viikinki"-ryhmään, joka siten oli kasvamistaan kasvanut ja jo saanut tuntuvan jalansijan aatelis- ja porvarissäädyissä. Ja pääpykälänä tämän ryhmän ohjelmassa oli se, että "fennomaaneja" älköön päästettäkö mihinkään vaikutusvoimaiseen asemaan tässä maassa, älköönkä suomalaisuudelle hyvällä luovutettako tuumaakaan alaa ruotsalaisen sivistyksen perintömaasta.