Kehoituksen saapumaan tähän kokoukseen olivat julaisseet lehtori A. Bergroth, kauppias R. Lydecken ja hovioikeuden-notaari D.W. Åkerman. Eikä heidän kehoituksensa kaikunut kuuroille korville. Se oli sanoiksi puhjennut ajatus, joka tuhansien mielessä jo kauan oli asunut. Toimiin ryhdyttiin eri kunnissa. Useissa neuvoteltiin asiasta kuntakokouksissa ja valittiin edusmiehiä tuohon yleiseen kokoukseen. Eikä innostus rajoittunut Viipurin lääniin; se levisi myöskin Pietarin ja Inkerin suomalaisiin.
Viipurin raastuvan isoon saliin kokoontui noin 200 henkeä, joista ainakin toinen puoli oli edusmiehiä läänin eri kunnista. Pietarista oli saapunut kolme edusmiestä ja Inkeristä kaksi.
Keskustelun aloitti lehtori Bergroth puheella, mainiten mitkä syyt olivat pakoittaneet suomalaisuuden ystäviä muualla maassamme suomalaisia yksityiskouluja perustamaan. Kokemus oli osoittanut, ettei valtiosäätyjen, kuntien eikä yksityisten henkilöiden anomuksilla mitään aikaansaatu. Mutta suomalaisen oppikoulun perustaminen Viipuriin oli polttava tarve, joka ei enää viivytystä sallinut. Voi kyllä olla niinkin, että kansallisen sivistyksen siemenen oli vaikeampi päästä oraalle tässä paikkakunnassa kuin moniaalla muualla maassamme, mutta sen tuli vain kehoittaa tämän sivistyksen ystäviä sitä suurempaan intoon ja rohkeuteen.
Puheenjohtajalle, joksi valittiin lehtori Bergroth, annettiin sitten niiden kuntakokousten pöytäkirjat, missä asiaa oli edeltäpäin käsitelty, ja ne luettiin julki. Pyhäjärven, Virolahden, Räisälän, Uudenkirkon, Kirvun, Johanneksen ja Valkealan kunnat lausuivat sen yksimielisen ajatuksen, että suomalaisen oppikoulun perustaminen Viipuriin oli läänin kansallisen elämän ja varttumisen välttämätön ehto, ja lupasivat olla avullisina yksityisten lahjain kokoamisessa koulun kannattamista varten.
Keskustelussa kaikki puhujat innokkain sanoin samaa ajatusta kannattivat, ja yksimielisesti päätettiin, että heti oli ryhdyttävä rahankeräykseen, jotta suomalainen oppikoulu jo ensi syksynä toimeen saataisiin. Sitä kannatettaisiin sitten yksityisillä varoilla siksi kun hallitus, havaittuaan että Viipurin läänin suomalaisessa kansassa ilmautui "todellinen sivistystarve", ottaa tämän koulun valtion haltuun. Milloin sitä sopisi anoa, jätettiin vast’edes päätettäväksi.
Johtokunnan jäseniksi valittiin kuvernööri K. Oker-Blom, asessori P.
J. Ekbom, lehtori A. Bergroth, hovioikeuden-notarit D.W. Åkerman ja E.
Berneri (Saloheimo), kauppiaat Rob. Lydecken ja Helander, konttoristit
E. Wolff ja R. Mallenius sekä maanviljelijä T. Jaatinen.
Kun keskustelu oli päättynyt luki opettaja J.E. Erkko tätä tilaisuutta varten sepittämänsä kauniin runon, jonka loppupuoli kuului näin:
"Nouse kansa, valvo vanha suku,
Itä-Suomi, Karjalainen kanta!
Lahjat sull' on muita muhkeammat,
Henki herkempi ja herttaisempi,
Muistot mainioimmat maailmassa,
Kalevalan kaukahiset muistot.
Kunpa nouset, nouse notkeasti
Oman toivehesi täyttäjäksi:
Laittaos pääkaupunkisi kuulu
Kansallisen koulun kaupungiksi.
Oppitarhaks' omakieliseksi,
Josta opin korkeamman tähkät —
Niinkuin muinen valkeuden oppi
Karjalan pääkaupungista kulki,
Valtavasti laajeni ja voitti —
Puhkeaa ja singahtaapi kauas
Suuren Suomen, kaunon Karjalamme
Iloks', ihmeheks' ja ihanteeksi;
Jossa lapset täältä sekä tuolta,
Itä-Suomen suuren ilman alta
Versostuvat maansa mainioiksi,
Haltijoiksi Kalevalan hengen,
Laulajoiksi sekä loitsijoiksi,
Loitsijoiksi uuden aikakauden,
Sankar'-aian kunniasta kuulun.
Itä-Suomi, Karjalainen kanta,
Laittaos pääkaupunkisi kuulu
Kansallisen koulun kaupungiksi!
Näenhän jo isät Itä-Suomen,
Kasvattajat kansallisen toivon,
Näen silmät toivon säihkehessä;
Rinnass' innon kansallisen hehku
Kertyvät he avuks' asiansa. —
Pyhittää jo kansallinen aate,
Rakkauden aate, Suomen kansan."
Nyt kaikui kaikkien huulilta: Eläköön Suomi!
Lopuksi käytiin kannatusapujen merkitsemiseen, ja muutaman hetken kuluttua oli 8,000 markkaa koossa. Johtokunta oli lähettävä keräyslistoja kiertämään, eikä kukaan epäillyt tämän kansallisen hankkeen menestystä. Ja hyvin se menestyikin.