Seuraavan helmikuun 17 p. pidettiin Porissa samallainen kansalaiskokous, johon oli saapunut kansalaisia useammista Satakunnan seurakunnista, noin 200 henkeä. Valittuna kokouksen puheenjohtajaksi piti lääninprovasti K. E. Stenbäck innokkaan puheen, jossa hän osoitti, miten tärkeätä koko Satakunnalle oli suomenkielisen oppikoulun saaminen Poriin niin pian kuin mahdollista, ja vilkkaan keskustelun jälkeen se yksimielisesti päätettiin perustaa. Jo samana iltana merkittiin koulun kannattamiseksi yhdeksättätuhatta markkaa.

Turkuun perustettavasta suomalaisesta yksityislyseosta tehtiin päätös maaliskuun 19 p:nä yleisessä kokouksessa, johon olivat kansalaisia kutsuneet tuomioprovasti T.T. Renvall, hovioikeudenneuvos G. Gummerus, vapaaherra S.W. von Troil, rehtori E.F.F. Reuter, lääninsihteeri H.R. Schuter, tohtori A.W. Jahnsson, kapteeni K. Olsoni, lääninkirjanpitäjä F. Westerling, pastori G.F. Stenström, kansakouluntarkastaja A. Berner ja kultaseppä V. Pettersson. Yleisöä oli lukuisasti saapunut, kolmatta sataa henkeä. Useimmat läänin maalaiskunnat olivat edusmiehiä lähettäneet. Puhetta johti tuomioprovasti Renvall. Luettiin julki pöytäkirjan-otteet, mitkä olivat tulleet 31 kunnasta, jotka kaikki mitä hartaimmin pyysivät suomalaisen lyseon perustamista jo ensi syksyksi. Ja yksimielisesti se päätettiin perustaa yksityisillä varoilla, joiden kertymistä ei epäilty. Kohta merkittiinkin yhtä suuri summa kuin Viipurin ja Porin kokouksissa. Johtokuntaan valittiin tuomioprovasti Renvall, hovioikeudenneuvos Gummerus, tohtori Jahnsson, lääninkirjanpitäjä Westerling, tarkastaja Berner, varatuomari Ernesti Forsman ja neuvosmies J.G.W. Wikeström.

Niissäkin kansalaiskokouksissa, joissa sittemmin päätettiin perustaa suomalaiset yksityiskoulut Vaasaan, Lappeenrantaan ja Tampereelle, oli väkeä paljon ja innostus yleinen ja vallitsi rahallisiin uhrauksiin altis mieli.

Sen anomuksen johdosta, joka valtiopäivillä 1877-78 suomalaisten oppikoulujen perustamisesta tehtiin, ei hallitus ollut mihinkään tositoimiin ryhtynyt, kun säädyt jälleen kokoontuivat helmikuulla 1882. Mutta valtaistuinpuheessa valtiopäiväin avajaisissa ilmoitettiin, että Hänen Majesteettinsa oli antanut senaatille käskyn kouluasiassa noudattaa säätyjen viime valtiopäivillä tekemää anomusta. Tämän ilmoituksen tarkoitus oli ehkä torjua uusien anomusehdotusten esittämistä. Mutta sitä vaikutusta sillä ei ollut eikä voinut olla. Siksi kiihtynyt oli kansalaisten mieli senaatin vitkastelun ja verukkeiden johdosta. Kaikissa aatelittomissa säädyissä tehtiin anomusehdotuksia (yhteensä 38), jotka koskivat suomalaisia kouluja, uusien perustamista tai laajentamista, reaalikoulujen muuttamista lyseoiksi, yksityisillä varoilla perustettujen ja kannatettujen opistojen ottamista valtion huostaan, Mikkelin lyseon muuttamista suomenkieliseksi sekä suomalaisen normaalilyseon siirtämistä Helsinkiin. Muitakin koululaitosta koskevia anomusehdotuksia tehtiin. Maisteri And. Chydenius porvarissäädyssä ehdotti anottavaksi koko koululaitoksen uudistamista, ja tässä säädyssä sekä pappis- ja talonpoikaissäädyssä tehtiin myös muutamia anomusehdotuksia, jotka koskivat ruotsalaisia kouluja. Niinpä ensinmainitussa säädyssä neljä ruotsikkoa anottavaksi ehdotti, että Mikkelin lyseo pysytettäisiin ruotsinkielisenä ja täydellinen valtion kustantama oppilaitos perustettaisiin Kuopioon.

Sen harkittaviksi lykättyjen anomusehdotuksien johdosta antoi yleinen valitusvaliokunta neljä eri mietintöä, joista ensimäinen koski opetuskieltä useissa lyseoissa ja uusien alkeisopistojen perustamista, toinen suomenkielisten tyttökoulujen perustamista, kolmas koululaitoksen uudistamista ja neljäs suomalaisen normaalikoulun siirtämistä Helsinkiin. Mutta turhaa vaivaa olisi näiden mietintöjen tarkempi selostaminen, niistä kun ei yhdestäkään säätyanomusta sukeutunut. Mainitsen vain ponsien ytimen. Valiokunnan enemmistö kyllä asettui myöntyväiselle kannalle suomalaisiin kouluihin nähden, anottavaksi ehdottaen, että valtio perustaisi täydelliset suomenkieliset alkeisopistot Turkuun, Poriin, Tampereelle ja Viipuriin, neliluokkaisen alkeisopiston Tornioon, seitsenluokkaiset tyttökoulut Jyväskylään ja Kuopioon sekä neliluokkaisen tyttökoulun Ouluun; että Joensuun neliluokkainen lyseo laajennettaisiin täydelliseksi alkeisopistoksi ja Mikkelin lyseo muutettaisiin ruotsinkieliseksi; että Vaasan yksityiselle suomalaiselle lyseolle myönnettäisiin riittävä valtioapu, ja että niinikään vuotuisella apurahalla kannatettaisiin yksityisiä suomalaisia tyttökouluja Mikkelissä, Hämeenlinnassa, Viipurissa ja Porissa. Mutta vastalauseita panivat kaikki aatelissäädyn ja useimmat porvarissäädyn edustajat valiokunnassa, jotenka näiden anomusten raukeaminen jo edeltäpäin oli varma. Hra Chydeniuksen anomuksen johdosta annetun mietinnön hylkäsivät pappis- ja talonpoikaissäädyt, siinä kun, syrjälle pannun lipun avulla, anomuksen tekijän hataria tuumia hyväksyen ehdotettiin aivan uuden-uutukaista koulujärjestelmää, jota ei missään ole koeteltu, mutta jota ruotsinmieliset kannattivat, saadakseen suomalaisten koulujen perustamisen sillä keinoin ehkäistyksi. Eihän uusia kouluja sopisi perustaa ennen kuin tuo suuri uudistus olisi toimeenpantu. Vaikka valiokunta puolusti suomalaisen normaalilyseon siirtämistä Helsinkiin ja vain kolme sen jäsenistä pani vastalauseen, ei siitäkään säätyanomusta aikaansaatu. Oli jo jouduttu siihen, että kansallisia pyrintöjä koskevissa asioissa kaksi säätyä asettui kahta vastaan, mikä seuraavilla säätyvaltiopäivillä tuli yhä tavallisemmaksi. Ruotsinkiihkoisuus oli yltynyt aatelis- ja porvarissäädyissä ja suomalaiset säädyt eivät enää taipuneet tinkimään.

Kun näiden puolueolojen tähden oli arvattavissa, että suomalaisten koulujen asia joutuisi karille, jos se jätettäisiin säätyjen yhteistoiminnan varaan, ryhtyivät pappis- ja talonpoikaissäädyt jo valtiopäiväin alussa siihen varokeinoon, että kumpikin sääty lykkäsi yhden sanottua asiaa koskevan anomusehdotuksen yksityiseen valiokuntaansa. Näissä anomusehdotuksissa, joista toisen oli tehnyt Yrjö Koskinen ja toisen A. Meurman, ehdotettiin anottavaksi, että Keis. Majesteetti, joka valtaistuinpuheessaan oli ilmoittanut käskeneensä senaatin noudattaa säätyjen viime valtiopäivillä lausumia toivomuksia kouluasiassa, suvaitsisi käskeä ryhtymään sellaisiin toimiin, että suomenkielisiä kouluja koskevat toivomukset jo ensi syyslukukauden alussa toteutuisivat. Siten syntyneet mietinnöt, joissa kannatettiin yksityisillä varoilla perustettujen suomalaisten koulujen ottamista valtion huostaan, hyväksyi kumpikin sääty ja jätettiin lähetystön kautta kenraalikuvernöörille näiden säätyjen yksityisinä anomuksina. Mainitun korkean käskyn pakotuksesta senaatti näitä anomuksia kannatti. Ja elokuun 22 p:nä samana vuonna ilmestyi arm. julistus, joka määräsi otettavaksi valtion haltuun Turun, Oulun ja Porin suomenkieliset yksityislyseot, sekä elokuun 23 p:nä seuraavana vuonna asetus, joka sääsi valtion varoilla suomenkielisinä ylläpidettäviksi täydelliset klassilliset lyseot Turussa, Hämeenlinnassa (normaalilyseo), Viipurissa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Helsingissä, reaalilyseot Tampereella ja Savonlinnassa sekä neliluokkaiset alkeiskoulut Porissa, Viipurissa, Heinolassa, Joensuussa ja Vaasassa, sekä määräsi Mikkelin ruotsinkielisen lyseon muutettavaksi kaksikieliseksi.

Mainitsin että valtiopäivillä 1882 tehtiin anomusehdotuksia valtion varoilla kustannettavien suomenkielisten tyttökoulujenkin perustamisesta, jommoisia ei vielä ollut olemassa ainoatakaan. Samaa tarkoittavia anomusehdotuksia tehtiin myöskin valtiopäivillä 1877-78, ja säädyt silloin yhtyivät anomaan, että "hallitus pitäisi tarkkaa huolta naissivistyksestä ja sitä edistäisi, ei ainoastaan ruotsinkielisillä kouluilla, missä sellaisia tarvitaan, vaan myöskin sekä perustamalla että rahamääräyksillä kannattamalla suomenkielisiä naiskouluja, missä vaan sellaisia on tarpeellisiksi huomattu, jott'eivät suomalaisen väestön oikeudelliset ja kohtuulliset vaatimukset ruotsinkieliseen väestöön verrattuna, jäisi huomioon ottamatta". Ensi tilassa oli perustettava suomenkieliset täydelliset tyttökoulut Kuopioon ja Jyväskylään. Mutta näidenkin koulujen perustamisen kytki senaatti hommaamaansa koululaitoksen uudistukseen, eikä mihinkään toimiin ryhtynyt suomalaisen naissivistyksen edistämiseksi.

Ruotsinkielisiä valtion tyttökouluja oli jo olemassa toista kymmentä, joista vanhimmat olivat v. 1844 perustetut koulut Helsingissä ja Turussa sekä v. 1856 alkaneet koulut Viipurissa, Kuopiossa ja Haminassa. Suomalaiset tyttökoulut olivat kaikki yksityisten kansalaisten perustamia ja kustantamia. Ensimäinen perustettiin Jyväskylään 1864 ja toinen Helsinkiin 1869, ja 1870-luvulla syntyi useita. Vasta v. 1885 annettiin se asetus muutoksista naissivistystä varten olevien oppilaitosten järjestyksessä ja uusien semmoisten oppilaitosten perustamisesta, jossa Suomen valtio tunnusti velvollisuudekseen pitää huolta korkeampien tyttökoulujen hankkimisesta suomalaisenkin väestön tyttäriä varten. Siinä määrätään valtion varoilla ylläpidettäväksi suomenkieliset tyttökoulut Helsingissä, Viipurissa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa. Turun yksityinen tyttökoulu joutui valtion huostaan vasta 1892, Joensuun koulu 1899 ja Sortavalan koulu 1903.

* * * * *

Pitkiksi ovat venyneet nämä piirteeni koulutaistelusta. Mutta tämä taistelu onkin merkillisimpiä tapahtumia Suomen kansan historiassa, taistelu, jonka seikkaperäinen esittäminen täyttäisi monta sataa kirjan sivua. Täydellinen esitys siitä olisi, jos mikään, omiansa lujittamaan kansamme luottamusta omaan voimaansa, kansallistuntoa vahvistamaan sekä meitä kiihoittamaan uusiin taisteluihin ja voittoihin henkisen edistyksen uralla. Eikä koulutaistelu vielä ole päättynyt. Kouluolomme eivät vieläkään ole sillä kannalla kuin omaperäinen kansallinen kehitys vaatii. Niinpä korkein koulumme, yliopisto, vielä on suomalaisen kansallisuusaatteen palvelukseen valloittamatta. Taistelua on jatkettava, kunnes tämäkin päämäärä on saavutettu.