XV.
SAVONLINNAN 400-VUOTISJUHLA JA "KANSALLISET KIITOLLISUUDEN VELAT".
Heinäkuun 29 p:nä 1875 vietettiin Savonlinnassa muistojuhla sen johdosta, että neljä vuosisataa oli umpeen kulunut siitä kun Eerik Akselinpoika Tott rakennutti Olavinlinnan "Jumalalle kunniaksi, pyhälle kristinuskolle vahvistukseksi".
Uuden Suomettaren "lähettämänä kirjeenvaihtajana" matkustin minä sinne Kaarlo Bergbomin kanssa, ja seuraamme liittyi muitakin helsinkiläisiä, niiden joukossa professori Aug. Ahlqvist, jonka oli määrä juhlassa pitää varsinainen juhlapuhe. Lappeenrantaan saapui niin paljon Savonlinnaan pyrkijöitä, että kaikki sinne menevät höyrylaivat joutuivat kukkuroilleen väkeä. Tavallisia yösijoja eivät saaneet puoletkaan. Lastiruumiin laitettiin tilapäiset makuusijat, ja sellaisen onnistuin minäkin saamaan. Mutta ei niitäkään riittänyt kaikille; useat saivat viettää yönsä laivain kansilla. Vaan ei heilläkään hätää ollut, sillä oli herttaisen kaunis kesä-yö.
Tuskinpa on Savonlinnassa koskaan muulloin kuin muinaisina sota-aikoina ollut koossa niin paljon väkeä kuin siellä nyt oli, kansalaisia kaikilta maamme ääriltä.
Aamulla k:lo 6 kuului eräästä linnan tornista tykinlaukauksia, jotka vanhan tavan mukaan ilmoittivat, että ympäristön kansan oli kokoontuminen linnan muurien suojaan. Vilkas liike alkoi kaupungin kaduilla. Ennen kuin linnaan lähdettiin kokoontui kansa kaupungin torille yhteistä rukousta pitämään. Ei tarvinnut nyt rukoilla apua ryntäävää vihollista vastaan. Kaikkivaltiasta oli kiittäminen siitä, että Hän niin armollisesti oli ohjannut Suomen kansan kohtalot, että muistojen rauhallista juhlaa saatiin viettää siinä samassa linnassa, joka muinoin oli ollut alituisten taistelujen keskustana. Rukouksen toimitti suomeksi Säämingin kirkkoherra, provasti Gummerus, samalla muutamin sanoin selittäen juhlan merkityksen. Torvisoittokunta soitti virren säveleet, ja mieltä ylentävä oli juhlan alku.
Sitten suuntautui ihmistulva rantaa ja linnaa kohti. Ihana oli ilma, juhlapuvuissa ihmiset, satamassa laivat ja laiturit lipuilla, viireillä ja lehtipuilla koristetut. Haapa- ja Pihlajaveden saaret ja niemekkeet, salmet ja lahdelmat ihastuttivat katselijaa. Mutta näköalan paras koristus oli tuo komea linna-vanhus Kyrönsaaren kalliolla. Tornien ampumarei'istä ja ikkunoista liehui lukemattomia viirejä, ja linnan katolta kohosi suuri valkea lippu, Suomen vaakuna keskellä.
Sen virtaisen salmen yli, joka on Kyrönsaaren ja kaupungin välillä, vietiin juhlavieraat isoilla veneillä. Jokaisen veneen saapuessa linnan ulkoportilla olevalle laiturille paukahti tykinlaukaus. Tämän portin otsikkoon oli kirjoitettu sanat: "Bonus et faustus sit hic dies: meminerint minores" (Tämä olkoon suotuisa juhlapäivä: muistakoot vastaiset sukupolvet). Sisäporteilla oli kilvet ja niissä niinikään latinankieliset lauselmat, joista harva juhlavieras tolkun sai. Suomeksi ne olisivat kuuluneet: "Jumala onnellisia aikakausia menneisiin liittäköön", "Onnellisia, ylen onnellisia ne, joiden suotiin esi-isien nähden kuolla", "Neljä vuosisataa katsoo meihin".
Linnan vanhan osan avara piha oli komeasti koristettu. Seinien vieressä ylt'ympäri kukkais-riukuja, jotka kannattivat linnan urhojen nimillä varustettuja kilvenmuotoisia tauluja. Nimiä viidettä kymmentä: Ferlat, Juustenit, Vildemanit, Sten Sture, Juhana II, Boijet, Flemingit, Hornit, Tottit, Illet, Ståhlarmit, Björnramit, Ulfsparret, Bjelket y.m. Pihan peräseinällä iso suuriruhtinaallinen kruunu, siitä maahan ulottuva punasamettinen, kärpännahan näköisillä reunuksilla varustettu verho, joka reunusti isoa, taiteilija E. Löfgrenin maalaamaa kuultokuvaa: naiseksi kuvattu, miekkaansa nojautuva Suomi, vieressä mahtava leijona. Kuvan edessä alttarin muotoinen lava, Runebergin, Döbelnin ja Sandelsin muotokuvat, kaksi täydelliseen rauta-asuun puetun soturin haahmua ja sota-aseita.
Kun torvisoittokunta oli soittanut suomalaisen ratsuväen marssin, piti prof. Ahlqvist juhlapuheen, tietysti suomeksi. Luotuansa silmäyksen Olavin linnan syntyyn ja vaiheisiin, siirtyi hän puhumaan Ruotsin tehtävästä Suomen kansan kohtaloissa. Joku on sanonut, että tämä tehtävä oli vain Suomen eri heimojen yhdistäminen yhdeksi kansaksi. Vaan paljastaan tätä ei historian hengetär kuitenkaan liene tarkoittanut sillä, että salli ruotsalaisten panna Suomen valtaansa. Korkeimman sallimus Ruotsin vallalla Suomessa tarkoitti muuta. Se tarkoitti enimmästi sitä, että Suomen kansa jo aikaiseen tulisi eurooppalaisen sivistyksen piiriin. Meidän tulee hartaasti kiittää Jumalaa siitä, että hän salli meidän joutua senkaltaisen kansan yhteyteen, jolta me voimme saada alun ja perustuksen niihin etuihin, jotka maallisesta hyvästä ovat parhaat, mitä ihminen, mitä kansa voi toivoa itselleen. Ja sen jälkeen tulee meidän näistä eduista olla kiitolliset tälle samaiselle kansalle, jonka lait, laitokset ja hallitsijat tekivät meidän esi-isämme osallisiksi samoista oikeuksista, joita se itse nautti. Onko suomalainen kuitannut velkansa Ruotsille? Olemme tosiaankin kuulleet hoettavan: Suomen velka Ruotsille on käteisesti ja paraiten maksettu sillä verellä, jota Suomen kansa on niin runsaasti vuodattanut Ruotsin sodissa. Suuri erehdys! Ei tämä veri vuotanut ainoastaan Ruotsin edestä, vaan Suomen itsensä ja ihmiskunnan edestä. Me olemme verellämme ostaneet pääsön "kansojen lukuun", se on lannoittanut maan sen kukkasen kasvaa, jonka nimi on: Suomen kansallinen olo. Muistelkaamme siis muinaisia aikoja ilman katkeruutta ja pitäkäämme nykyisyyttä kunniassa. Nykyiset olot todistavat, että ne lait ja laitokset, joita ruotsalaiset tänne toivat, olivat hyvät ja kansamme luonteen mukaiset. Me emme siis voi koskaan, emme koskaan unhottaa tämän järjestyksen ja näiden lakien alkua ja perustusta. — Nykyisiä olojamme entisiin verraten voimme toivoen lausua, että tulevaisuus ei näytä pimeältä. Se on arvattavasti Luojan kädessä. Vaan isoksi osaksi riippuu se meistä itsestämme. Pahin haittansa ja vihollisensa on ihmisellä omassa povessaan: yksityisellä itsekkäisyyden kaikkea jaloa jäytävä koi, kansoilla eripuraisuuden monipäinen kyykäärme. Tappakaamme tämä kyykäärme kansamme povesta, ja tukehduttakaamme sen sikiöt! Sitten voimme me varmasti toivoa, että kun vuosisatanen taas vierähtää ajan äärettömyyteen ja meidän lastemme lapset tässä taas viettävät Olavinlinnan juhlaa, niin ovat he silloin paljoa onnellisemmat ja väkevämmät ja iloisemmat kuin me nyt.