Ollessani Helsingin Suomalaisen seuran sihteerinä pidin tämän seuran kokouksessa joulukuun 2 p:nä 1871 esitelmän "Amore Proximi" (Rakkaudesta lähimäiseen) nimisestä salaveljeskunnasta, joka täällä Suomessa oli olemassa 1700-luvun loppupuolella ja viime vuosisadan alussa. Tämän veljeskunnan asiakirjat oli äskettäin Loviisan kaupungista, jonka kirkkoon veljeskunta hajotessaan oli pannut talteen omaisuutensa, lähetetty Helsinkiin tutkittavaksi. Mitenkä nämä asiakirjat joutuivat maisteri Kaarlo Alfred Castrénin käytettäviksi, sitä en enää muista. Luultavasti oli ne lähetetty valtioarkistoon, mistä Castrén, joka silloin oli Uuden Suomettaren aputoimittajana, mutta samalla teki arkisto-tutkimuksia, oli osan niistä tuonut yhteiseen asuntoomme, tutkiakseen niitä. Kun hän muiden töiden tähden ei kohta voinut käydä noihin asiakirjoihin käsiksi, otin minä niitä silmäilläkseni, toivoen niistä saavani aiheen ja aineita mainitussa seurassa pidettävään esitelmään. Eikä tämä toivo pettänyt. Asiakirjain tarkkaan tutkimiseen ei minulla kuitenkaan ollut aikaa, ja Castréniltakin jäi niiden tutkiminen sikseen, hänen rintatautinsa kun kiihtyi kiihtymistään, heikontaen hänen voimiaan ja pakoittaen hänet ennen pitkää lähtemään keuhkotautisten parantolaan Saksaan. Ennen lähtöään toimitti hän asiakirjat pois kotoansa, arvattavasti valtioarkistoon, missä ne nytkin lienevät.
Kun minun tietääkseni ei kukaan sittemminkään ole puheena olevia asiakirjoja tutkinut eikä ainakaan mitään selontekoa niistä julaissut, lienee minun esitelmäni, joka julaistiin Kirjallisen Kuukauslehden vuosikerrassa 1872, tähän saakka ainoa selostus niiden sisällyksestä sekä tuon salaveljeskunnan synnystä, tarkoituksista ja toimista. Ja näin ollen olen katsonut soveliaaksi nyt jälleen, 37 vuoden kuluttua, muistuttaa tästä merkillisestä veljeskunnasta, toivoen että joku nykyisistä kotimaan historian tutkijoista ottaa hankkiakseen ja julaistakseen tarkemmat tiedot siitä.
Syyskuun 20 p:nä 1786 kokoontui joukko Loviisan kaupungin asukkaita ja päätti perustaa veljeskunnan nimellä "Amore Proximi". Luultavasti oli alote lähtenyt Svartholman linnaväestä, sillä useimmat perustajat olivat sotilaita. Muistakin säätyluokista otettiin jäseniä veljeskuntaan, ja olipa se avoinna ventovieraille muukalaisillekin, vaikka näiltä arvattavasti salattiin syvimmät salaisuudet. Veljeskunnassa oli nimittäin eri luokkia, ainakin neljä, ja korkeampiin luokkiin pääsevien lukumäärä oli tarkasti rajoitettu. Julkinen tarkoitus ja toimi oli tietysti hyvin viaton. Se oli kahtalainen. Ensiksikin tarkoitti veljeskunta turvattomien lasten hoitoa ja kouluttamista. Se oli koonnut rahaston, jonka varoilla erältänsä kasvatettiin 16 poika- ja tyttölasta, toinen puoli kaupungin ja toinen Svartholman linnan seurakunnasta. Lapsia opetettiin kirjoittamaan sekä harjottamaan käsitöitä, poikia miehen ja tyttöjä naisen askareita, sillä aikomus oli tehdä heistä kelvollisia palvelijoita. Ne otettiin kouluun 6- tai 8-vuotisina ja päästettiin sieltä 15 vuoden ikäisinä. Veljeskunnan toinen tarkoitus oli jäsenissään herättää ja vireillä pitää rakkautta hyviin avuihin ja todelliseen kunniaan sekä kammoa kaikkea pahuutta vastaan. Tahdottiin yhteisvoimin urkkia viisautta totuuden soihdun valossa. Veljeskunta oli perustettu n.s. "seitsemän päähyveen" pohjalle. Näin sanoo asessori Fabian Kling, joka v. 1803 näkyy olleen veljeskunnan esimiehenä. Kunink. Majesteetti oli siihen aikaan luonut huomionsa tähän ja muihinkin Ruotsin valtakunnassa oleviin salaliittoihin, peläten että niissä harjoitettiin tointa sellaista, joka loukkasi siveyttä ja oli valtion järjestykselle vaarallista. Tästä syystä oli kuningas maaliskuulla sanottuna vuonna antanut kaikkien salaveljeskuntain puheenjohtajille tai esimiehille käskyn lähettää maaherroille jäljennökset niistä valansanoista ja lupauskaavoista, joita niissä käytettiin, sekä kertomukset veljeskuntien tarkoituksista ja toimista. Tämä käsky ei kuitenkaan koskenut vapaamuurarein veljeskuntaa, joka oli Kunink. Majesteetin suosion turvissa. Mutta kun ei Loviisan veljeskunta suorastaan tunnustanut kuuluvansa vapaamuurarein liittoon, oli maaherra Lodella täysi syy ilmoittaa käsky tämänkin veljeskunnan esimiehelle. Se kertomus, jonka asessori Kling sen johdosta antoi veljeskuntansa tarkoituksista ja toimista, on säilynyt, ja siitä sain mainitsemani tiedot tämän veljeskunnan julkisista tehtävistä. Asiakirjain joukosta en löytänyt maaherran enkä kuninkaan päätöstä, eikä niissä muutoinkaan ollut mitään mainittuna tuon tiedustelun seurauksista. Varmaa kuitenkin on, että Loviisan veljeskunta jäi henkiin ja hajosi vasta vuonna 1812, kun Suomi jo aikoja oli ollut Venäjän valtakuntaan yhdistettynä. Tätä seikkaa ei voi selittää muulla tavoin, kuin että kuningas Kustaa IV Adolfilla oli sama ajatus kuin minullakin, että nimittäin "Amore Proximi" oli luettava vapaamuurarein liittoon kuuluvaksi, ja että hän sen tähden otti senkin korkean suosionsa turviin.
Asessori Klingin kertomuksesta, joka ylipäänsä oli hyvin varovasti laadittu ja, sivumennen sanoen, sisältää ilmeisesti perättömiäkin seikkoja, saadaan myös se tieto veljeskunnan koulusta, että tämä oli ollut toimessa veljeskunnan perustamisesta asti ja että siitä jo v. 1803 oli päästetty noin 100 oppilasta. Viime vuosina vallinnut kallis aika oli kuitenkin vaikuttanut sen, että kouluun ei enää voitu ottaa niin monta lasta kuin alussa määrätty oli.
Ruotsissa syntyi loppupuolella vapaus-aikaa useita pieniä vapaamuurarein luoseja, joista yksi oli nimeltään "la Constance". Tämä asetti Suomeen alaluosin, joka pysyi voimassa emäluosin hajottuakin. Se kävi täällä "Walhalla-veljeskunnan" nimellä, ja sen asema oli Viaporissa. Alkuperäiseksi tarkoitukseksi sanottiin "isänmaan historian viettäminen". Väliin lienee siinä ollut satakunta jäsentä, mutta ylimalkaan tiedetään siitä hyvin vähän. Vaan ilmi on saatu eräs nimiluettelo, jossa nähtävästi jonkun salaliiton jäseniä luetellaan. Liiton nimi on ilmoitettu vain kirjaimilla S:t C.F.T.H., joiden merkitystä ei ole voitu selittää tarkemmin kuin että ensimäiset kirjaimet merkinnevät "Sankt" (pyhä) ja viimeinen kirjain "Hydda" (maja). Luettelo sisältää 313 nimeä, näiden joukossa melkein kaikkien Anjalan herrain nimet. Siitä myöskin nähdään, että samallainen veljeskunta, nimeltä "Pyhän Akselin Maja", oli Suomen silloisessa pääkaupungissa Turussa, ja että Suomessa oli viideskin salainen veljeskunta, nimeltä "Pyhän Yrjön Maja", jonka asemapaikkaa ei mainita. Olivatko nämä kolme veljeskuntaa Walhallan haaraosastoja vaiko itsenäisiä veljeskuntia, sitä ei tiedetä. Viaporissa oleva luosi näkyy olleen olemassa vuodesta 1763 asti, mutta hajonneen v. 1786. Hyvin merkillistä on, että "Amore Proximi" Loviisassa perustettiin juuri samana vuonna kuin Walhalla hajosi. Mutta ennen kuin rupeemme valtiollisiin arveluihin, täytyy meidän lähemmin tutustua Loviisan veljeskuntaan.
Olen jo pari kertaa sanonut, että tämän veljeskunnan jäsenet eivät näy tahtoneen tunnustaa vapaamuurarein nimeä. Eräässä puheessa, jonka neljännen luokan esimiehen oli pidettävä niille uusille jäsenille, jotka tähän luokkaan otettiin, sanotaan muun ohessa: "Me emme ole niitä, jotka nuuskivat Jerusalemin temppelin raunioilla", ja "me ylenkatsomme kaikki, mikä on naurettavaa". Edellinen lause selvästi tarkoittaa vapaamuurareita, ja jälkimäisestä sopisi päättää, että Loviisan veljeskunnassa ei harjoitettu mitään turhamaisia menoja ja temppuja. Mutta näin ei ollut laita. Päinvastoin tapaamme siinä kaikki ne juhlalliset menot ja nykyajan mielestä joutavat temput, jotka ovat tavalliset vapaamuurarienkin seuroissa. Menkäämme esim. toisen luokan kokoukseen. Se alkaa näin:
Puheenjohtaja, joka seisoo alttarin edessä, lyö kerran vasaralla, ja jäsenet panevat hatut päähänsä.
Pythagoras, veljeskunnan viisas opettaja, lyö sauvallansa lattiaan.
Puheenjohtaja lausuu: "Ensimäinen kokouksemme on alkava."
Kaikki jäsenet nousevat ja seuraavat puheenjohtajaa. He ottavat hatut päästään ja painavat ne sydämelleen. Sen tehtyään panevat he taas hatut päähänsä, lyövät miekkaansa oikealla kädellä ja jäävät seisomaan tähän asentoon.