Kirjoituksessani "Asevelvollisuusasiasta v. 1871" olen kertonut kuinka painoviranomaiset ehkäisivät julkisen keskustelun sen arm. käskykirjeen johdosta, joka koski valmistelevia toimia yleisen asevelvollisuuden säätämiseksi Suomessa. Viralliset lehdet väärin esittivät mitä U. Suometar ja Hels. Dagblad ensin olivat saaneet tuosta tärkeästä asiasta kirjoittaa, mutta näiden lehtien ei sallittu virallisten lehtien väitteisiin vastata. Se Jaakko Forsmanin asiallinen vastaus, jonka melkein kokonaisuudessaan olen tuohon kirjoitukseeni ottanut, oli takavarikkoon joutuneessa ensimäisessä painoksessa U. Suomettaren n:oa 17, helmikuun 8 p:ltä. Parin päivän kuluttua oli ruotsalaisessa virallisessa lehdessä suomennettuna näin kuuluva "selitys".
"Painotointen ylihallitus on pidättänyt n:o 17 'Uutta Suometarta', n:o 6 'Folkvänneniä' ja n:o 39 'Helsingfors Dagbladia' siitä syystä, että mainitut numerot, yleisen asevelvollisuuden asiassa, sisältivät kirjoituksia, joita ylihallitus on pitänyt sellaisina, että ne yleisössä herättäisivät epäluuloa sitä vakuutusta kohtaan, jonka Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on lausunut Suomen kenraalikuvernöörille joulukuun 31 p:nä 1870 (tammikuun 12 p:nä 1871) antamassansa käskykirjeessä, että sanottua asevelvollisuutta toimeenpantaessa maassa voimassa olevat lait ja asetukset tulevat oikein noudatettaviksi."
Otettuaan tämän "selityksen" seuraavaan numeroonsa, liitti U. Suometar siihen nämä lauseet:
"Kosk'emme siinä kirjoituksessa, jonka tähden painoylihallitus otti takavarikkoon puheen-alaisen numeron Uutta Suometarta, sanallakaan ole H. M. Keisarin käskykirjettä maininneet, emmekä muutoinkaan ole mitään epäluulon herättämistä tarkoittaneet, pyydämme Finlands Allmänna Tidningar'ia peräyttämään valeellisen syytöksensä. Ell'ei tämä tapahdu, täytynee meidän asiassa turvata asianomaiseen oikeuteen, koskemme muulla lailla saa itseämme puolustaa."
Mutta nämä lauseet eivät päässeet julkisuuteen. Painohallitus otti lehden niiden tähden takavarikkoon, määräten samasta lehdestä poistettaviksi myöskin seuraavat kaksi kappaletta:
"Sensuurin toimi. Asevelvollisuusasiasta ei saa enään mitään mietteitä lausua, se on päivän selvän asia. Viime keskiviikkona joutui Suometar tämän asian tähden takavarikkoon. Sama onnettomuus kohtasi Folkvänneniä samana päivänä ja Helsingfors Dagbladia viime perjantaina, myös saman asian tähden. Täytyy tosiaan ihmetellä ja surkutella sitä puuttuvaa valtiomiesaistia, joka tässäkin ilmaantuu. Juuri nyt olisi tarpeen, että sanomalehdet, jotka melkein kaikki pääasiassa ovat olleet asevelvollisuuden toimeen panemisen puolella, saisivat asiaa valaista ja kaikin puolin yleisölle selvittää. Joka vähänkin asioita ja oloja maassamme tuntee, tietää kuinka paljon vääriä luuloja ja kuinka paljon vastenmielisyyttä itse sotalaitos-asiaa vastaan löytyy kansassa. Useat meille tulleet kirjeet maaseuduilta osoittavat tämän aivan yleisessä määrässä. Nyt koettavat sanomalehdet parhaan voimansa mukaan hajoittaa näitä vääriä luuloja ja puhua asian puolesta. Mutta silloin tulee käsky: suu kiinni! — Jos ei se olisi enemmän surkeata, niin sopisi tosiaan nauraa tälle valtiomies-viisaudelle. Meillä on kyllä sekä todellisia että epätodellisia valtioneuvoksia, mutta niiden joukossa on tuskin huomattavaa ainoatakaan todellista valtiomiestä."
"Helsingfors Dagblad on perjantai-numeronsa toisessa painoksessa lausunut närkästyksensä siitä, että olimme vähän pilan-puolisesti puhuneet sen vastauksesta virallisille lehdille kysymyksessä Porvoon valtiopäiväin päätöksestä Suomen sotaväenoikeudesta sotia ainoastaan omassa maassa j.n.e. Totta puhuen oli meidän mielestämme Dagbladin vastaus liian höllä siinä kohden, että yleisö tästä vastauksesta arvaten ei voinut päättää muuta kuin että Porvoon valtiopäiväin puheenalainen päätös oli laillisuuden puolesta tuiki mitätön, kuten juuri viralliset lehdet olivat väittäneet. Se oli juuri tämä mielipide, jonka vääryyttä me tahdoimme osoittaa, mutta jota emme saaneet. Kun ei siis saanut polemiseerata eli käydä kynäsotaa virallisia lehtiä vastaan, niin täytyi tehdä se Dagbladia vastaan, siten saadaksemme, jospa välillisestikin, kuuluville ajatustamme niin paljon kuin meidän yhteinen painajainen, sensuuri, sen salli. Dagbladin toimitus on sittemmin pyynnöstämme hyväntahtoisesti antanut meidän nähtäväksi käsikirjoituksen siihen pääkirjoitukseen asevelvollisuudesta, jonka sensuuri viime perjantaina nieli kitaansa. Tässä kirjoituksessa on Dagblad taas mielestämme puheen-alaisen kysymyksen suhteen pääasiallisesti asettunut oikealle kannalle."
N:osta 23 pyyhkäistiin koko pääkirjoitus, joka koski silloisia paino-oloja. Kysyttiin mikä siihen oli syynä, että Suomen sanomalehtiä niin ankarasti vainottiin. Olivatko ne milloinkaan yrittäneet vaarallisten harhaoppien levittämistä kansaan? Oliko maassamme koskaan syntynyt mitään epäjärjestystä sanomalehtien kirjoitusten johdosta? Näihin kysymyksiin täytyi jokaisen antaa kieltävä vastaus ja samalla todistaa, että Suomen sanomakirjallisuus kaikkina aikoina oli tarkoittanut ainoastaan maamme ja kansamme todellista hyötyä ja parasta. Luulisipa siis, että voimassa oleva painoasetus jo oli liiaksikin ankara. Mutta toista mieltä kuuluivat viranomaiset olevan. Kerrottiin näet, että uusia, vieläkin kovempia määräyksiä oli tulossa. — Nuo muutokset ja lisäykset painoasetukseen annettiinkin sitten seuraavan toukokuun 1 p:nä.
N:osta 38 oli poistettava osa pääkirjoituksesta, joka koski muistopatsaan pystyttämistä 1806-09 vuosien sodan sankarin K.W. Malmin haudalle. Viranomaiset olivat kieltäneet rahankeräyksen tätä hautapatsasta varten ja sen pystyttämisen. Ja tätä kieltoa ei saatu paheksua. Sallittiin vain lausua, että Venäjän kansa ei voinut loukkaantua siitä, että suomalaiset kunnioittivat historiallisia muistojaan, vaikkapa nämä muistot olisivatkin syntyneet sodassa Venäjää vastaan.
N:on 42 pidätti asiamies pääkirjoituksen tähden, jonka otsakkeena oli "Silmät auki, Savon miehet", ja joka koski koulu-oloja Kuopiossa. Kun tiedettiin painohallituksen kokoontuvan vasta illalla, toimitettiin uusi painos, josta tuo pääkirjoitus oli jätetty pois, jotta tilaajat saisivat lehtensä vielä samana päivänä. Mutta tällä kertaa oli painohallitus leppeällä tuulella ja hyväksyi asiamiehen hylkäämän kirjoituksen, joka nyt pantiin seuraavaan numeroon. Vaan tämäkään ei päässyt eheänä ilmestymään. Siinä oli toinen kompastuskivi. Ruotsalainen virallinen lehti, jonka toimittajana silloin oli venäjän kielen professori Nordqvist, oli nuhdellut niitä sanomalehtiä, jotka "tyytymättömyydellä ja ihmetellen ovat maininneet julkisen rahankeräyksen lakkauttamisen muistopatsasta varten K.W. Malmin haudalle", sekä tästä rahankeräyksestä ja sen tarkoituksesta muun muassa sanonut, että "siinä niinkuin muissakin samankaltaisissa ilmiöissä, joissa nuoruuden into ja mielen kiihoitus vaikuttavat yhdessä kansallistunnon kanssa, melkoinen määrä itsepetosta aina on muassa", ja että se on Venäjän kansaa loukkaava mielenosoitus, Tästä tuon virallisen lehden nuhteesta mainitessaan, liitti U. Suometar siihen seuraavat sanat: