V. 1876 olivat kouluhallitus ja yleensä koulu-asiat edelleen sensuurin hellimmän suojeluksen alaisina, mikäli niitä U. Suometar yritti käsittelemään. Kun Yrjö Koskisen "Suomen historiaa kansakouluja varten" oli kielletty opetuksessa käyttämästä, joutui U. Suometar kaksi kertaa takavarikkoon tätä kieltoa koskevien kirjoitusten tähden. Ei saatu kirjoittaa hallituksen kannasta suomalaisiin sivistyslaitoksiin nähden, kun se ei vieläkään ollut ryhtynyt mihinkään toimiin 1872 vuoden valtiopäiväin anomusten johdosta, jotka suomalaisia kouluja koskivat, eikä siitäkään, että kouluhallituksen kertomuksessa Suomen alkeisopistojen tilasta 1870-1875 oli lausuttu, että useampien suomalaisten oppikoulujen perustaminen, kuin mitä jo oli olemassa, "ei soveltune sivistyksen todellisiin etuihin".
V. 1877 erosi tod. valtioneuvos Arppe painohallituksen puheenjohtajan virasta, ja hänen sijaansa tuli valtioneuvos Heimbürger, sävyisä mies, joka huomattavassa määrässä höllitti sensuurin ohjakset. Vapaammin kuin ennen saivat sanomalehdet hänen aikanaan käsitellä yleisiä asioita. Niinpä silloin polttavaksi käynyt asevelvollisuus-asia jälleen pääsi julkisen keskustelun alaiseksi, oltuaan vuodesta 1871 kiellettynä aineena. Varsinkin oli Hels. Dagbladilla nyt hyvät päivät, se kun, yhä enemmän lähestyttyään hallituksen kantaa, ani harvoin enää joutui tekemisiin painoviranomaisten kanssa.
Muutamia U. Suomettaren painoesteitä mainittakoon vielä näiltä 1870-luvun loppuvuosilta. Alkupuolella vuotta 1877, jolloin Arppe vielä oli ohjaksissa, joutui lehti takavarikkoon viisi kertaa. Syitä ensimäisellä ja toisella kertaa ei saatu mainita, eivätkä sensuurikappaleet ole tallella. Kolmannen esteen aiheutti eräs lause kirjeessä, jonka tehtaantyömies T. Kärkönen Tampereelta oli toimitukselle lähettänyt, liittäen siihen 20 markkaa Helsingin suomalaisen alkeisopiston hyväksi. Tästä kirjeestä, joka alkoi sanoilla: "Kuuden alaikäisen lapsen isänä ei varani ulotu suuriin uhrauksiin", pyyhkäistiin seuraava lause: "Mutta koska hallituksen suosio kansaa ja kansan kieltä kohtaan puuttuu, vaikka kansa on hallituksen elatus-isä ja ruotsinkielisiä kouluja ruokkiva äiti, on vähistäkin varoista Suomen kansalaisen kalliimpia velvollisuuksia auttaa."
Lähetetystä kirjoituksesta, joka koski kreikanuskoon kääntyneitä lutherilaisia, karsittiin pois lause, joka seurasi sanoja: "Ne eivät ole menettäneet ainoastaan omaa vapauttansa, vaan lastensa, jälkeentulevaistensakin, siis koko sukupolven vapauden".
Eräästä numerosta poistettiin osa kirjeestä Inkerinmaalta.
V. 1878 aiheutti takavarikkoon-oton kirjoitus, joka koski valtionrautateiden hallintoa ja kokonaan oli poistettava. Samalla karsittiin samasta numerosta pari riviä Tampereelta lähetetystä kirjeestä, joka koski kieliasiaa.
V. 1879 antoi kaksi Helsingin kirjettä aihetta takavarikkoon-ottoon. Toisesta, jonka oli kirjoittanut Yrjö Koskinen, oli poistettava pari riviä, jotka seurasivat lausetta: "Muistaakseni esim. tuo yksityisten perustama suomenkielinen kansakoulu Kristiinankaupungissa ei voinut saada mitään apua suostuntavaroista", ja toisesta kirjeestä, joka kosketteli koulukomitean mullistusehdotuksia, niinikään muutamia riviä.
Ei totta tosiaan ollut suomalaisen sanomalehtimiehen helppo 1870-luvulla ja varsinkaan sen alkupuolella välttää niitä lukemattomia salakaria, jotka hänen soudettavaltaan veneeltä joka puolelta tien sulkivat ja sen särkeä uhkasivat. Vaikeata oli noudattaa sitä neuvoa, jonka eräs työmies minulle omistamassaan runoelmassa antoi, lausuen:
"Souda suoraa Suomen asiata
Ohi nienten, halki karien;
Niinkuin tyyness' soudat lahdelmata,
Souda myrskyssäkin samaten."
Mutta vaikeudet intoa lisäsivät.