* * * * *
Tulin nyt uudestaan kimnasistiksi, ja tällä kertaa sellaiseksi, joka täydellä oikeudella voi tuota korkeata arvoa kantaa. Mutta omituista laatua oli tämä kimnaasi, jommoisia kenraali v. Kothen, ollessaan senaatin kirkollistoimituskunnan päällikkönä, oli saanut perustetuksi, kaksi, toisen Viipuriin ja toisen Hämeenlinnaan.
Näiden opistojen erityinen tarkoitus oli virkamiehen alkujen valmistaminen hallinnon toimiin. Vanhat klassilliset kielet, latina ja kreikka, oli ohjelmasta poistettu ja niiden sijaan määrätty suurempi tuntimäärä venäjän, ranskan ja saksan kielille sekä luonnontieteille ja matematiikalle. Luettiin, paitsi eläin- ja kasvitiedettä, myöskin kemiaa, geologiaa ja geognosiaa. Lainoppikin oli opetusalueena, oppikirjana J. Ph. Palménin "Juridisk handbok för medborgerlig bildning".
Uutuutena kieliopetuksessa oli, että ranskan kielen opetus tapahtui ranskaksi. Opettajaksi oli hankittu aitoranskalainen, ranskalaisesta Sveitsistä kotoisin oleva I.A. Perret, joka alussa ei osannut ruotsia juuri ollenkaan ja sittemminkin, kun jo kutakuinkin oli perehtynyt tähän kieleen, opetuksessa parhaasta päästä käytti omaa kieltään ja vähitellen totutti oppilaitakin sitä puhumaan. Lienee ollut tarkoitus, että samaa järkevää tapaa noudatettaisiin muidenkin kielten opetuksessa, mutta siitä ei tullut mitään.
Yleensä oli tässä opistossa hyvät opettajat. Etevimpinä mainittakoon tohtori J.K. Lampén, uskonnon, psykologian ja logiikan opettaja, ja maisteri J.H.Em. Nervander, joka opetti luonnontieteitä. He sekä mainittu ranskalainen edustivat uudenaikaista pedagogista suuntaa, joka vaatii oppilaiden käsityskyvyn kehittämistä eikä tyydy yksistään läksyjen luettamiseen. Lampénin persoonallinenkin vaikutus oppilaisiin oli tehokas, hän kun asettui heitä kohtaan toverilliselle kannalle ja neuvoillaan heitä opasti.
Jos missään, olisi opetuksen pitänyt tässä koulussa pystyä oppilaiden päähän, sillä niiden luku oli hyvin vähäinen. Kun minä sinne tulin, oli meitä ensimäisellä luokalla kolme, toisella neljä ja kolmannella kuusi, siis yhteensä kolmetoista oppilasta, eikä tämä luku seuraavinakaan vuosina kasvanut, jonka tähden koko laitos lakkautettiin jo v. 1862, jolloin minun luokkani, mikä silloinkin oli kolmimiehinen, pääsi yliopistoon. Syynä oppilaiden vähälukuisuuteen oli etupäässä vanhain kielten opetuksen puute, joka yliopistossa tuotti vastuksia niille, jotka siellä tahtoivat harjoittaa historiallis-kielitieteellisiä tahi jumaluusopillisia opintoja. Useista Viipurin koulupiirin kodeista lähetettiin sen tähden pojat johonkin klassilliseen kimnaasiin.
Hiljaista ja siivoa oli elämä Viipurin siviilikimnaasissa verraten siihen elämään, jota oppilaat maamme muissa kimnaaseissa vielä siihen aikaan viettivät, tehden opettajilleen kaikenmoisia kepposia ja esiintyen koulun ulkopuolella usein hyvinkin pahankurisesti. Kyllähän mekin joskus toimitimme salaisia juominkeja, vaan se tapahtui ani harvoin Ja jotenkin viattomassa muodossa. Mutta ehkäpä siivoutemme vain oli luettava vähälukuisuutemme ansioksi. Yksi ainoa oppilas minun aikanani joutui rangaistuksen alaiseksi, karsseriin.
Suuret toiveet näkyy parooni v. Kothenilla olleen hänen luomansa uuden koulumuodon menestymisestä. Viipurin siviilikimnaasille rakennettiin uusi, muhkea koulutalo, johon kuului kolme eri rakennusta. Päärakennuksessa oli tilavat luokka-, kirjasto- ja kokoelmahuoneet sekä rehtorin asunto, toisessa sivurakennuksessa hyvin avara voimistelusali ja toisessa kemiallinen laboratoori, karsseri ja vahtimestarin asunto. Tämän koulutalon peri sitten ruotsinkielinen lyseo, jonka seitsemän luokkaa mahtui rakennusryhmään, joka oli aiottu kolmelle luokalle.