Tämä ennemmin tai myöhemmin sattuva värisekaannus välttyy kuitenkin, jos maalauksen osat ovat niin järjestetyt, että viereiset tai läheiset väripinnat täydentävät toisiaan. Sininen pinta oranssinvärisen, keltainen violetin, vihreä punaisen rinnalla ei väsytä näköhermoja, sillä kun silmä esim. oranssinväristä pintaa katsellessa käy herkäksi siniselle, antaa tälle herkkyydelle heti tyydytyksen vieressä oleva sininen väri, joka siitä kirkastuu ja tekee vielä voimakkaamman vaikutuksen.
Senvuoksi onkin taideteoriassa sellainen laki, että välittömästi vieretysten olevat tai toisistaan neutraalisella värillä hieman erotetut täyteväriset pinnat vahvistavat ja korottavat toistensa vaikutusta, lisäävät toistensa loistoa ja tuoreutta. Tämä on värisoinnutuksen ensimmäinen laki, sen perustuslaki, jos niin halutaan.
Vahvistuminen, loiston korottaminen voi täten mennä pitemmällekin kuin värittäjä haluaa. Tämä pitää paikkansa erittäinkin silloin, kun punaista ja vihreää pannaan rinnatusten. Näidenkään voimakkaitten täytevärien rinnakkain paneminen ei koskaan käy epäsointuiseksi, mutta sopusointu voi ilmetä liiankin tehostettuna; sen voi kuitenkin helposti välttää toisen värin lieventämisellä tai ohennuksella, varjostuksella tai panemalla väliin jonkin piirteen, jolla on neutraalinen väri, valkea, harmaa tai musta, sekä myös sopivasti jakamalla, milloin se voi käydä päinsä, väripintojen alaa niiden valovoiman mukaan. Mitä suurempi valovoima värillä on, sitä pienemmän pinnan se saa peittää täytevärinsä rinnalla, jos halutaan täysin sopusointuista värivaikutelmaa. Punaisen valovoima on suurempi kuin vihreän, ja se saa siis, kun olosuhteet niin sallivat, viedä vähemmän tilaa kuin vihreä, jos niiden tulee olla yhteistoiminnassa.
Teoksessaan kutomataiteesta Gottfried Semper vakuuttaa, että useimmat itämaiset kuviot noudattavat tätä lakia suhteesta värien valovoiman ja väripintojen alan välillä. Niiden mestarit menettelevät näin arvatenkin vaistomaisesti, vain harjaantuneen väriaistinsa johtamina, ilman mitään taideteoreettista harkintaa.
Täydennyksen laki on voimassa koko värimaailmassa, enemmän tai vähemmän silmäänpistävänä sielläkin, missä sitä vähimmin odottaisi. Niinpä esim. harmaa saa värikkäällä pohjalla vivahduksen pohjan täyteväristä, ja vivahdus käy sitä vahvemmaksi, mitä puhtaampi ja sekoittamattomampi väri on.
Siitä voi helposti päästä selville yksinkertaisella kokeella. Jos karmosiinipunaiselle paperille siroitetaan harmaata hiekkaa, saa tämä ilmeisen vihreän vivahduksen; jos sitä siroitetaan oranssinväriselle paperille, näyttää se siniseltä j.n.e. Jos siis näistä seikoista tietämätön aloittelija koettaisi luonnonmukaisesti kuvata harmaita esineitä värillisellä pohjalla, saattaisi hän ehkä tuon seikan vuoksi erehtyä ja aluksi antaa niille esim. punaisella pohjalla sen vihreän vivahduksen, joka sillä näyttää olevan. Seuraus olisi, että harmaa saisi vielä voimakkaamman vihreän sävyn kuin oli tarkoitettu. Jos hän taas maalaa harmaat esineet niiden oikealla luonnonvärillä, niin pitää maalattu punainen pohja itsestään huolen siitä, että ne saavat asianmukaisen vihreän vivahduksensa.
Jos täydennyslaista tietämätön maalausoppilas tahtoo tarkasti kuvata keltapohjaisen, harmaakuvioisen verhon, voi hän helposti erehtyä. Koska keltaisen täyteväri on punasinervä, valaa keltainen pohja tämänväristä hohdetta harmaihin kuvioihin. Senvuoksi on mahdollista ja todenmukaista, että oppilas, joka haluaa tarkasti kuvata näkemänsä, antaa maalauksessaan näille kuvioille sinipunervan vivahduksen. Verho tulee hänen kuvassaan silloin toisennäköiseksi kuin hän odotti eikä ole mallinsa mukainen, ennenkuin hän, täydennyslakia seuraten, tekee kuviot harmaiksi.
Aloittelijain jäljennöksissä nähtäneen, Chevreulin ja Jännicken mukaan, usein sellaisia erehdyksiä, jotka johtuvat mainitun lain tuntemattomuudesta. Jos aloittelija jäljentää taulun, joka esittää laskevan auringon valaisemaa valoa, näkee hän talon valaistun sivun keltaisessa hohteessa ja varjot sinisenvioletteina, ja koska nämä alkuperäisen taulun täydennysvärit sellaisten värien yhteisen lain mukaan vahvistavat toisiaan, joutuu aloittelija näkemään ja jäljennöksessä kuvaamaan talon keltaisen värisävyn keltaisempana ja varjot sinisempinä kuin mitä ne ovat alkuperäisessä taulussa. Jos tämä jäljennös taas jäljennetään, käy liioittelu yhä pahemmaksi. Jännicke kertoo kerran nähneensä tuontapaisen järjestyksessä seitsemännen jäljennöksen ja huomanneensa sen värivaikutuksen aivan toisenlaiseksi kuin alkuperäisessä.
Kaupoissa, joissa myydään erivärisiä kankaita, on täytevärien säännöllä suuri merkitys, jota ostaja harvoin aavistaa, mutta jonka toteuttamiseen myyjillä, jos he kiinnittävät siihen huomionsa, on hyvä tilaisuus. Äskettäin yli sadan vuoden vanhana kuollut Chevreul, jonka tutkimuksille värien taideteoria on erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa, on tehnyt hyvin mielenkiintoisia huomioita tässäkin suhteessa.
Otaksukaamme, että myymälään tulee nainen ostamaan keltaista hamekangasta ja sen lisäksi oranssinvärisiä tai helakanpunaisia nauhoja tai muita tarpeita. Jos myyjä nyt näyttää hänelle useita keltaisia kankaita, ja hän valitsee niitä kauan, suomatta sillä välin silmilleen mitään lepoa, niin aiheuttaa keltaisen jatkuva näkeminen silmän verkkokalvossa taipumuksen keltaisen täyteväriin violettiin. Kun myyjä sitten heti levittää hänen eteensä nuo oranssinväriset tai helakanpunaiset nauhat, joita hän on pyytänyt, niin tuo taipumus violettiin siirtyy hänen silmissään näihin nauhoihin, niin että esim. helakanpunainen näyttää violetin subjektiivisen väliintulon vuoksi karmosiinipunaiselta eikä helakalta, jota hän pyysi ja jollaisia nauhat todella ovatkin, kun niitä katsellessa silmä on tavallisessa kunnossa.