Jos myyjä levittää ostajan katseltaviksi perätysten neljätoista lajia punaista kangasta neutraaliväriselle pöydälle, niin ostaja varmaankin arvelee, että viimeksi tarjotut kuusi tai seitsemän mallia eivät ole yhtä kauniita tai kirkkaita kuin ensimäiset, vaikka ne väriltään olisivatkin aivan samanlaisia. Mitä kauemmin hän katselee punaisia kankaita, sitä enemmän hänen silmänsä pyrkii näkemään punaisen täyteväriä, vihreätä, joka yhä enemmän pääsee vaikuttamaan ja antaa kankaille yhä harmahtavamman vivahduksen, koska täytevärit toisiinsa sekoittuneina tuottavat harmaata. Tässä toimittaa silmä itse sekoituksen. Se tapahtuu, niin sanoaksemme, itse verkkokalvossa ja vahingoittaa ehdottomasti viimeksi katseltujen kankaiden väriloistoa. Myyjä tekee siis viisaasti tarjotessaan välillä vihreitä kankaita ja kiinnittäessään huomiota niihin, kun ostaja on kauan katsellut punaisia. Seuraus tästä on se, että ostaja pitää jälkimäisten loistoa yhä kauniimpana.
Täydennysilmiöt vaikuttavat myös varjojen laatuun. Otaksukaamme, että on hämärä, mutta vielä niin valoisaa, että huoneen ikkunasta tuleva päivänvalo voi siellä jonkun esineen torjumana aikaansaada tästä varjon. Jos nyt sytytetään lamppu ja asetetaan niin, että sama esine heittää varjon toiseenkin suuntaan, käy edellinen varjo lampunvalon vuoksi keltaiseksi, mutta toinen varjo vivahtaa keltaisen täyteväriin violettiin.
Täydennyslaki tulee esille myös teatterisaleissa sekä päivänvalon että keinotekoisen valaistuksen aikana. Jollei sitä oteta huomioon, voi laiminlyönnillä olla epäedullinen vaikutus ei ainoastaan salin, vaan myös kokoontuneen yleisön ulkonäköön. Jos aitioiden taustana oleva seinä maalataan ruusunpunaiseksi, niin aitioissa istuvien kasvot saavat enemmän tai vähemmän vihreän vivahduksen. Jos se maalataan oranssinväriseksi, saa ihonväri päivänvalossa sinertävän ja kaasuvalossa vihertävän vivahduksen. Tummanpunainen pohja, missä punainen on hyvin heikkoa, ei kuitenkaan kokemuksen mukaan vahingoita; mutta luultavaa on, että se kalventaa ihon väriä, vaikka tavallisille silmille huomaamattomassa määrässä. Tizian onkin maalannut monta muotokuvaa tummanpunaiselle pohjalle.
Seinäpapereissakin voi käyttää samaa väriä, eikä tule epäsuotuista vaikutusta ihon väriin. Kirkkaanpunainen teatterin esirippu vaikuttaa sitävastoin ehdottomasti vahingollisesti. Se herättäisi läsnäolevien silmissä taipumuksen vihreään, joka pysyisi heissä, heidän katsellessaan yleisöä tahi näyttämöä.
Asuinhuoneiden seinäpaperit eivät koskaan saa olla yksinomaan kirkkaanpunaisia tai violetteja. Kirkkaanpunaisessa valaistuksessa saavat esineet, kuten mainittu, vihertävän sävyn ja violetissa kellahtavan, koska keltainen on violetin täydennysväri. Oranssi on myös epäsuotuisa seinäpaperien väri. Se väsyttää silmiä ja antaa esineille sinertävän sävyn. Heleänvihreät seinäpaperit vaikuttavat edullisesti valkoiseen, kalpeaan ihoon ja samoin kultauksiin. Kirkkaansinisellä pohjalla vaikuttavat kultaukset kaikkein paraiten. Tavalliset harmaat seinäpaperit vaikuttavat paraiten silloin, kun seinät ovat maalauksilla koristetut. Yksityiset öljymaalaukset vaikuttavat paraiten silloin, kun seinäpaperien pääväri on taulun päävärin täyteväri. Vaskipiirroksia ja valokuvia ei pitäisi koskaan ripustaa öljymaalausten rinnalle, vaan säilyttää niitä salkuissa tai albumeissa.
Laki täyteväreistä tulee esille puvuissakin. Tässä en kuitenkaan tahdo niitä lähemmin käsitellä. Se, joka tahtoo perehtyä tähän tutkimukseen, saa hyvää johtoa englantilaisen Adamsin teoksesta "väriharmonian vaikutuksesta naispukuihin" ja Jännicken teoksesta väriharmoniasta.
Muuten kulkevat muodit omia teitänsä välittämättä esteettisistä laeista. Muotien lainsäätäjiltä ei vaadita tämänlaatuisia tietoja eikä herkkää silmää. Muodit pyrkivät yhtä usein ärsyttämään silmää kuin sitä tyydyttämään.
Taiteenkin maailmassa on muotiorjuutta. Niinpä esim. maalari voi olla nykyaikainen tai ei nykyaikainen. Onneton se taiteilija, joka on ainoastaan nykyaikainen. Kun se muotisuunta, jota ainoastaan nykyaikainen taiteilija edustaa, on joutunut pois muodista — ja näin käykin aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin —, on hän ja hänen maineensa mennyttä ainiaaksi.
Tulikoe, joka taideteoksen on kestettävä, ei satu sen näytteillepanopäiväksi, jolloin se ensi kertaa on taiteentuntijan tai yleisön arvosteltavana. Tulikoe ei tule myöskään silloin, kun taideteoksen edustama suunta ei enää ole nykyaikainen, sillä silloin ollaan taipuvaisia hylkäämään kaikki, mitä tuo suunta on tuottanut, parempi yhtä hyvin kuin huonompikin. Tulikoe tulee silloin, kun uusi, edellistä seurannut suunta, joka on ollut sen vastustajana, itsekin joutuu pois muodista. Silloin tulee ensinmainitulle, aikoja sitten syrjäytetylle suunnalle se kausi, jolloin se ei ole epämuodikas eikä muodinmukainen; silloin alkaa arvostelu, joka katselee taideteosta sekä historiallisesti että makusuuntien taistelusta hämmentymättömin katsein; silloin on taideteoksen oikea tulikoe, josta se pääsee jälleen ja ainaisesti nuorena, jos siinä itsessään on nuoruutta.
Puheen ollessa muodista värien maailmassa, muistan vielä, mikä merkitys on ollut sanoilla "maalaiskomea" ja "maalaiskorea". Niitä ei käytetty ainoastaan sellaisista rahvaamme käsitöissä esiintyvistä väriyhtymistä, joissa luonnollinen, terve mieltymys täytevärien vastakohtiin iloitsee kiihkeämpien vastakohtien liiankin pirteästi ilmenevästä loistosta, vaan ne ulotettiin jaloimpiinkin värisointuihin, kun näitä tuli esille maalaisnaisen kutomatuotteissa. Näillä sanoilla tuomittiin kotiteollisuuden tuotteita, jotka sitten ovat päässeet kunniaan esteettisessä suhteessa, samoin kuin värilakeja, jotka olivat vaikuttaneet itämaalla, Kreikan ja Rooman loistoaikoina, keskiajan ja renessanssin taiteessa. Tiedämme kyllä, mistä tämä puhe "maalaiskomeasta" ja "maalaiskoreasta" on tullut. Se on kaikua siltä ajalta, joka kärsi tai oli kärsivinään värikauhua, ja joka on laiminlyönyt entisaikojen taiteelliset muistomerkit ja sivellyt linnojemme ja kirkkojemme maalatut katot ja seinät kalkilla ja liimalla.