— Olen asettanut päämääräkseni tulla toimeen ilman velkoja. Luulen, että siten on paras elää. Kun ei kuten minulla ole varmoja edellytyksiä maksaa takaisin, niin tuntuu oikeammalta koettaa tulla omin neuvoin toimeen.
— Olette todellakin merkillisin ihminen, minkä milloinkaan olen nähnyt. Mutta jos tahtoisin antaa teille palkkion, niin voitteko kieltää, ettei minulla ole siihen oikeutta? Voitteko kieltää minun antamasta palkkiota apulaisilleni, jotka eroavat palveluksestani?
Kristian Fredrik ravisti päätään ja vastasi omituisen lyhyesti ja varmasti:
— Tiedän itse parhaiten, etten ole mitään palkkiota ansainnut. Tulin liikkeesenne kokonaan aloittelevana, mutta sain heti yhtä suuren palkan kuin perehtynyt konttoristi. Ja senkin jälestä, kun jotain olen oppinut, on minussa aina ollut tunne, etten ole tehnyt tarpeeksi palkkaani nähden, vaan että te olette minulle maksanut runsaasti ainoastaan sen vuoksi, että olen isäni poika. Sen tähden pidän kohtuuttomana, että kaikesta huolimatta tahdotte antaa minulle palkkion, jota en millään muodolla ole ansainnut. Sitä paitse arastelen konsulin hyväntahtoisuutta senkin vuoksi, etten voi sitä millään palkita.
Konsuli viskasi kynän kädestään.
— Te olette hullu — ärjäsi hän äkäisesti, nousi seisomaan ja alkoi pitkin askelin kulkea edes takaisin permannolla. Hän pysähtyi hetkiseksi ikkunan ääreen, kääntyi äkkiä ympäri ja katseli nuorta, kaunista, jäykkäpiirteistä miestä, joka pää kumarassa seisoi oven suussa.
Lopulta meni hän hänen luokseen, laski kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi:
— Minua miellyttää teidän päättäväisyytenne. Olette totta tosiaan oikeassa, kun ette tahdo apua, niin, ette tahdo, vaikkakin sen saisitte mieheltä, joka on ollut isänne ystävä. — En tahdo vaivata teitä enempää. Matkustakaa vaan, poikani, ja pysykää yhtä suoraselkäisenä kuin nyt olette, niin teistä jotakin tulee. Mutta jos teitä haluttaa, niin voitte aina muistaa, että jos joudutte ahdinkoon, niin voitte huoleti kääntyä puoleeni. Ei enää sen vuoksi, että olette isänne poika, ymmärrättekö, vaan sen vuoksi, että olette oma itsenne, sen vuoksi, että mielelläni soisin teidän katsovan minua ystäväksenne. Tahdotteko säilyttää mielessänne tämän, rakas ystävä?
Samalla kuului askelia viereisestä huoneesta, ovi auastiin ja Marianne seisoi heidän edessään hengästyneenä ja hymyilevänä.
Kristian Fredrik kumarsi jäykästi ja kohteliaasti ja tuli entistään kalpeammaksi. Marianne katseli häntä ja muuttui äkkiä vakavaksi.