Hän meni takaisin saliin. Aurinko alkoi paistaa ikkunasta, ja pari kärpästä leikki ikkunanpuitteilla.
Ei, hän ei voinut jäädä sinne kauemmaksi aikaa. Hän lähti jälleen ulos, kiiruhti läpi kaupungin pitkin vanhaa viertotietä ja veräjällä hän kääntyi metsäpolulle. Niinkuin hän oli ajatellutkin, siellä tuomet kukkivat.
»Nyt metsä vihannoi
Ja tuomi tuoksuna,»
lauloi hänen sydämessään.
Tyyni ilma oli helteistä ja pihkaista puitten siimeksessä. Hänen ajatuksensa tulivat raukeiksi, ja kun hän meni takaisin kaupunkiin, niin tuntui hänestä kuin olisi hän nähnyt kaikki usvan läpi.
Saavuttuaan kotiinsa sanoi palvelija hänelle, että herra jo oli mennyt konttoriin.
Jumalan kiitos, ajatteli Marianne.
Sitten heittäytyi hän sänkyyn ja vaipui lyijynraskaaseen uupumuksen tilaan.
Aamiaiseksi hän havahtui, pukeutui ja meni ruokasaliin.
Haldor oli jo siellä. Marianne huomasi, ettei hän ollut hyvällä mielellä. Hyvää huomenta sanomatta istui hän pöytään ja alkoi syödä.