Marianne kohautti olkapäitään ja hymyili ivallisesti, ja sitten ei sanottu enää sanaakaan sinä aamiais-aikana.
X
Tänä valoisana kesäkautena valkeni elämä ensi kerran Mariannelle ja uudet kaihon ja ikäväntunteet tähystelivät maailmaa uteliain katsein. Samaan aikaan muuttui hänen ulkomuotonsakin. Hän, joka huolimatta kahdestakymmenestä ikävuodestaan ja lapsestaan oli siihen asti säilyttänyt tyttövartalonsa, kehittyi tällä aikaa kypsäksi, täyskasvuiseksi naiseksi.
Hän tuli hieman täyteläisemmäksi, rinta levisi ja vahvistui, kasvojen piirteet kehittyivät puhtaammiksi ja jyrkemmiksi ja katse omituisen valppaaksi.
Huulet, jotka niin helposti aukenivat hänen uneksivasti ja hajamielisesti hymyillessään, olivat nyt päättävästi kokoonpuristetut. Niin, itse pään asento oli toisenlainen, ja se se ehken saattoi ihmiset huomaamaan muutoksen, mikä hänessä oli tapahtunut. Ennen hän oli kulkenut pää kumarassa ja hänen kasvoissaan oli ollut sellainen ilme, kuin olisi hän kuullut kaukaista musiikkia. Nyt piti hän päätään pystyssä, ja tuntui kuin olisi hän vapautunut epämääräisestä ja ikävöivästä haaveilemisesta.
Ihmiset kysyivät toisiltaan:
— Mitä lienee tapahtunut? Mikä nyt on tielle sattunut?
Niin, Haldorin lähimmät klubiystävät nyyhkäsivät häntä ja tekivät leikillisiä huomautuksiakin siihen suuntaan, että jälleen saisivat, kunnian nähdä hänet seurassaan.
Ainoastaan hänen parhaimmat tuttavansa uskalsivat tehdä hänelle näin lähenteleviä huomautuksia. Mutta vaikkeivät hänen entiset klubituttavansa olleetkaan erikoisen hienotunteista väkeä, olivat he kuitenkin läpeensä hyväsydämisiä, ja he olisivat varmaan tunteneet itsensä hyvin onnettomiksi, jos olisivat tietäneet, kuinka syvästi he loukkasivat Haldoria.
Säälittävä mies konsuli Björn todellakin oli, sillä hän rakasti edelleenkin Mariannea koko onnettomalla sydämellään.