Tälle entisyydelle hän rakensi alttarin sisimpään sydämeensä. Pyhän paikan, jota ei kukaan tuntenut ja johon hän ei itsekään koskaan astunut valmistumattomalla mielellä.
Ainoastaan hiljaisina, yksinäisinä hetkinään avasi hän tämän pyhäkkönsä oven, ja parhaimman mitä hän omisti, hienoimman mitä hän ajatteli, kaiken sen hän uhrasi silloin niille kahdelle hengelle, joita hän oli enimmän rakastanut.
Ja vähitellen ja hiljaa, niin ettei hän itsekään sitä huomannut, alkoi hänen sydämensä verisistä vaoista orastaa jotakin uutta ja ennen aavistamatonta.
XVII.
Oli hyvä, ettei konsuli Ebbesen haudastaan voinut nähdä, miten kauhealla tavalla hänen teoriansa onnen vaihtelevaisuudesta toteutuivat.
Sillä jo parin vuoden perästä hänen kuolemansa jälkeen kääntyi niiden onni, jotka ennen aikaan olivat aina voittaneet, silloinkin kun pelasivat sokeasti.
Ei kestänyt kauan ennenkuin saatiin kuulla yhden ja toisen pienen toiminimen menneen kumoon. Mutta se ei säikyttänyt niitä, joilla oli vanhoja ja suuria rikkauksia turvanaan. Yleensä ajateltiin vain, että se oli ohimenevä pula ja että se oli kestettävä urhoollisesti.
Mutta silloin kuultiin eräänä päivänä suuren arvossa pidetyn kauppaliikkeen kukistuneen perinpohjin semmoisella ryskeellä, että kaiku siitä kuului yli koko maan.
Ja niinkuin lumipallo kasvaa, niin kasvoi myös tämä kaatuminen. Ne monimutkaiset säikeet, jotka liittävät eri kauppaliikkeitä toisiinsa ja tukevat niitä keskenänsä, olivat katkenneet, ja tuloksena oli kaatuminen pitkin linjaa.
Niiden huomattavien kauppahuoneiden joukossa, joitten häviö oli täydellisin ja perikato suurin, mainittiin Björn & poika.