— Jätti-Matti esiin!
Ja Honka oli heti valmis. Hän nousi seisomaan pöydälle, jolle pojat olivat raivanneet hieman tilaa. Pöytä natisi hänen ruhonsa painosta, ja kun hän oikaisihe täyteen pituuteensa, viisti päälaki kattoa.
— Kaunopuhuja Honka, saan esitellä, kajahti kumea ääni. — Valittu ensimmäiseksi juhlapuhujaksi. Niin, kaverit! Mitäs minä sanoisinkaan?… Jaha… juu… Hyvät herrat! Alea jacta est, sanoi muinoin Cato.
— Caesar se oli, muistutti Kataja.
— Saattoipa olla Caesarkin, myönsi Honka. — No niin. Alea jacta est, näillä vanhan Caesarin sanoilla voimme merkitä pisteen viimeaikaisille etesottamuksillemme. Arpaa sitä olemme mekin heittäneet. Monenlaista arpaa. Ja hyvällä menestyksellä. Ensin Puutiaisen kanssa. Lujallehan se välistä otti. Mutta päihinsä Puutiainen, saaplari, lopuksi sai. Ja yövierailut, ne olivat meitän puoleltamme samaa kuin vanhalta ylimieliseltä Barabbaalta, miekka vaa'alle punnuksien lisäksi — vae victis, voi voitettua!
— Kuulepas, Maddi, vanhat roomalaiset kääntyvät haudoissaan, keskeytti Aava. — Etköhän jättäisi heitä hyvin ansaittuun rauhaansa? Minun tietojeni mukaan ei Barabbas-nimisellä herralla olisi pitänyt lainkaan olla syytä elämässään huutaa ylipäänsä mitään ylimielisesti. Ja jos hän oli vanha, niin ei muu vanha kuin vanha roisto ja murhamies. Se oli gallialainen Brennus, jonka väitetään huutaneen: vae victis!
— Jätti-Matti on jo ottanut lasin liikaa, huomautti Heinämaa. — Hänen ulottuvaisuutensa ylöspäin on niin suuri, että häntä rupeaa heikottamaan, silloinkuin muut eivät vielä lainkaan tunne meritaudin oireita. Selvänä hän ei osaa sanaakaan latinaa. Mutta annapas, että on annos höyryä päässä, niin paukuttaa kuin parahin pappi.
— Mutta päin mäntyä vain, lisäsi Ojanen.
— Holtsheft, nulkit! ärähti Honka. — Se olen minä, joka puhun! Slaiskatkaa te toiste paremmin, niin saatte sen kunnian. Mutta nyt se on minun! No niin, saattaa olla, että se oli Brennus. Mutta eihän se asiaa muuta. Päihinsä Puutiainen vain sai ja saaplarin hyvästi saikin. Ja saman tien iskettiin tantereeseen sakinpoikia. Paiskattiin heidän erinäisiä sulojaan kenttään, jotta jymisi. Ja tänään sitten nuijittiin ihmistapoja ryssännulikoitten päähän. Nuijittiin, totta vie, oikein isän kätellä! Mutta nytpä tulikin punktum elikkä piste. Arvelen, ettemme juuri hevin voi enää jatkaa samaan suuntaan. Arvelen, että voileipien heitteleminen alkaa lopulta maistua puulta sileimmälläkin lammenpinnalla. Parasta lopettaa kahvin juonti, ennenkuin se rupeaa maistumaan kuraveteltä. Saaplari!
— Ajatuksesi menee jo sekaisin, mein lieber Bruder, keskeytti Terä. — Jätä sinä kahvi rauhaan. Parempi, että lopetat lasin kallistamisen, ennenkuin itse kaikkine puheinesi alat maistua vesivelliltä. Vai onko tarkoituksesi ehkä leikkiä Delphoin Pythiaa ja huumauksissa antaa meille oraakkelimaisia neuvoja ja elämänohjeita? Lopeta jo!