— No no, myönteli Honka lauhkeana, lopetanhan minä, hyvä veli. Siis lopuksi, saaplari: eläköön voittoisa taistelu! Kaikkien loistavien voittojen malja!
Nauraen joivat pojat maljan. Mutta Honka ei vielä tullut alas. Hän näytti kovin mieltyneen korkeaan asemaansa.
— No, Nopeus, astu sakeasti alas! kiirehti Saarelainen. — Me tahdomme kuulla päivän toistakin sankaria.
— Jaha, jaha, nyökäytteli Honka. — No niin, siispä minä nyt lopullisesti lopetan vanhan roomalaisen sanoilla…
—Kenen? kiusoitteli Aava.
— Vanhan roomalaisen, sanoin, toisti Honka itsepäisesti, vanhan roomalaisen sanoilla: Autiatur et altera pars, kuultakoon toistakin puhujaa!
— Hyvä!
— Hyvin lopetettu, Jätti-Matti, kiitti Mustala. — Sinusta tulee vähitellen vaarallinen kilpailija Demosthenes-vainajalle.
— Vainajalle? No, voi tulla, jos elää saan, sutkautti Honka.
Pojat kääntyivät Olaviin. Hänen vuoronsa oli nyt astua puhumaan. Omiin ajatuksiinsa vaipuneena, hieman syrjässä hän oli istunut äskeisen rähinän aikana. Mutta silmissä paloi yhä sama tuli kuin ryssien kanssa tapeltaessa.